ASIANTUNTIJAVALTAAKO?

0

Eduskunnan pöytätapoihin kuuluu asiantuntijoiden kuuleminen. Eduskunnan päätyöllistäjä on kulloinenkin hallitus. On siis varsin luonnollista, että hallitukselle asian valmistellutta tai valmistelleita virkamiehiä kuullaan, todella hankalissa asioissa myös hallituksen kannan esitellyttä ministeriä.

Virkamiesten ja ministerin puheisiin ei tarvitse tyytyä. Niinpä valiokunnissa pääsäännön mukaan kuullaan vaihteleva määrä muita asiantuntijatahoja. Näin ei ole suinkaan kaikissa parlamenteissa. Suomalainen käytäntö on johtanut tutkimuksiin ja kansalaiskeskusteluun meillä muodostuneen asiantuntijavallan muodoista ja merkityksestä. Mistä oikeastaan on kysymys? Vastaus on vähintäänkin monitahoinen, tässä alkulämmittelyä.

Eikö kansan valitsema edustaja voi olla ”asiantuntija”? Tietenkin voi olla ja kansanedustaja voi olla jopa alansa paras asioiden ja ilmiöiden hallitsija. Näin oli edustajana ollessaan mm. Marjatta Stenius-Kaukonen sosiaali- ja terveysvaliokunnan asioissa. Hän rökitti tiedoillaan kaikki muut, johtavat virkamiehetkin.

Asiantuntijuuden käyttöä on eduskunnan mietintöjen laadinnassa käytetty eräällä tavoin väärinkin. Vielä 1990-luvulla saatettiin nimittäin vaatia, että mietintöön kelpuutetaan vain asiantuntijoiden toteamia asioita. Jos edustaja ei huomannut junailla ”oikean lausunnon antajaa” asiantuntijana kuultavaksi, olennainen näkökohta saattoi jäädä mietinnöstä puuttumaan.

Internetin mahdollistama tietoyhteiskunta on muuttanut tässä suhteessa pöytätapoja. Nyt uskotaan yksittäisen kansanedustajan asiantuntijuuteen ainakin erityiskysymyksissä. Eri asia on, annetaanko tiedolle lopputuloksen muotoutumisessa sille kuuluva painoarvo.

Asiantuntijuus on saanut viime aikoina aivan uusia ilmiasuja. Niin sanotut sektoritutkimuslaitokset on nostettu virallisen todistajan asemaan. VTT on yksi tällainen. Erityisesti energia-asioissa sillä on ”virallinen kanta”, jota välttämättä laitoksen kaikki tutkijat eivät aina allekirjoita. Tällä voi olla suuri haitallinen merkitys yhteiskunnalle. Otan esimerkin.

Geenimuuntelemattomasta rehuvalkuaisesta on maapallolla jo pulaa, tuotetusta soijasta yli 90 prosenttia on geenimuunneltua (gmo:ta). Meillä on kuitenkin mahdollista tuottaa itse tarvitsemamme rehuvalkuainen kasvattamalla rypsiä ja ohraa ja erottamalla kummankin siemenistä valkuainen, jolloin sivutuotteena saadaan polttoaineeksi soveltuvaa ainetta, biodieseliä tai ohraetanolia.

Rypsin- ja ohransiemenissä on siis yhtä aikaa rinnakkain elintarvike-elinkaari ja energiaelinkaari. VTT yhdisti nämä tavalla, jolla toisaalta ikään kuin unohdettiin valkuaisen perustavaa laatua oleva merkitys ihmisen taloudelle ja toisaalta korostettiin energiakomponentin vaatimatonta energiatasetta. Tietenkin ydinvoimakaarti sieppasi tästäkin yhden lyömävälineen metsäteollisuuden agentteineen antaessa sivustatukea.

Pajatsoni ei suinkaan tyhjentynyt asiantuntijavallan näkökohdista tällä blogilla. Palaan otsikon aiheeseen uudestaan.

JAA