Hänninen olisi vaihtunut Heiskaseen, jos eduskuntavaalit olisi käyty uudella mallilla – Oulun ja Lapin äänten yhdistämisestä voi tulla päätös jo tällä vaalikaudella
Olvin konkurssihakemus on yhä vireillä, mutta oululaisbaarin puuhamiehen mukaan velka on maksettu – Wingerin taustavoimiin liittynyt Marcus Kärkkäinen antoi parin vuoden vuokrat anteeksi
Oulun liikenneyhteydet paranevat Naton myötä – Puolustusliitto luo myös isoja mahdollisuuksia paikalliselle teollisuudelle, sanoo kaupungissa vieraillut puolustusministeri
Kevään ylioppilastulokset tulevat tänään – Kaleva julkaisee verkossa Oulun ja muun Pohjois-Pohjanmaan uusien ylioppilaiden nimiä kello 9 jälkeen
Ryhmät kertovat, miten viilaisivat Pohteen hallintosääntöä – Valtasuhteisiin halutaan selkeyttä, aluehallituksen ja viranhaltijoiden valta närästää
Lestadiolaistaustainen herätysliike jätti piispa Jukka Keskitalon ilman kutsua Kempeleen suvijuhlille – Kirkon päättäjät jatkavat avioliittokysymyksen käsittelyä
13.05.2024
06:00
66
Kaupunki houkuttelee Raksilan areenalle rakentajaa tarjoamalla naapurista paikkoja hotelleille ja toimistoille – kilpailutus alkaa nyt
Mielentilatutkimus vei kolmekymppisen Katjan suljetulle osastolle, vaikka hän halusi vankilaan – Vierailimme sairaalassa, jolta välttyäkseen osa sairaista esittää tervettä
11.05.2024
06:00
13
Oululainen Heljä Greus jäi parikymppisenä yksin esikoisensa kanssa – 15 vuotta nuoremmalla kuopuksella on kaksi äitiä, ja nyt äitiyskin on toisenlaista
Kuivasrannan hulppea omakotitalo vaihtui niukkuuteen, kun vanhemmat erosivat – Joel Karppanen, 31, käsittelee valokuvissaan identiteettiä ja luokkaristiriitaa
Kärppien suosima urheilujuomapaja sai tilauksen kaikkiin Prismoihin – Yrittäjä Mika Kuki herätti S-ryhmän kiinnostuksen tuotteella, joka korvaa suolakurkkuliemen
Kaupunki houkuttelee Raksilan areenalle rakentajaa tarjoamalla naapurista paikkoja hotelleille ja toimistoille – kilpailutus alkaa nyt
Oulun suurtapahtumiin voisi rakentaa hiljaisen nurkkauksen, johon pääsee vetämään henkeä – Anna Litewka-Anttolainen tietää millaista on olla ulkopuolinen
Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio tuo Oulun teatterin pienelle näyttämölle tummanpuhuvan musiikkinäytelmän yksinäisyydestä
13.05.2024
06:10
2
Weckmanin talossa sijaitsee Oulun tiettävästi ainoa pyöreä hissi – Vuodelta 1936 peräisin oleva laite on luottopeli, kunhan sulkee verkko-oven
Oulun asemarakennusten myynti-ilmoitukset ovat poikineet jo useita yhteydenottoja – "Voisi kuvitella, että rakennuksille löytyy ostajat"
Kaleva Live: Kevättalvi tuo Kalevan tilaajille uutta nähtävää – katso lista tulevista lähetyksistä sekä aiempien lähetysten tallenteet
12.02.2024
10:50
29
Kaleva Live: Ensimmäiset kivet pudotettiin veteen Oulunsalon Lauttarannassa – Katso tallenne Hailuodon kiinteän yhteyden rakentamisen aloituksesta
Lestadiolaistaustainen herätysliike jätti piispa Jukka Keskitalon ilman kutsua Kempeleen suvijuhlille – Kirkon päättäjät jatkavat avioliittokysymyksen käsittelyä