Hiihtoa ja hillotolppia

3

Talviurheilun MM-kisoista kun selvittiin huonolla menestyksellä, vuorossa oli Politiikan penkkiurheilua. Tiistaina alkoi sutkautusten mestari Timo Soinin ploki päivityksellä, ettei pyri enää eduskuntaan mutta jätti sanomatta pyrkiikö Euroopan unioniin. Iltapäivän tiedotustilaisuus oli taattua Soinia aloituksella Kysykää? Eipä ollut Timo enää parhaassa vedossa. Mutta mielenkiintoisen Vedonlyönti-tipsin antoi koskien Jussi Niinistöä, josta veikkasi tulevaa äänimagneettia.

Torstai on toivoa täynnä! Aamulla tuli Ylen kannatusmittaukset, jossa Keskusta oli pahassa syöksykierteessä. Iltapäivän täysistuntoon oli suuret odotukset galluppien takia. Ei erityistä mainittavaa ollut istunnossa, odottivat vain vaalikentille pääsyä kuten eräs ministeri sanoi torstaina.

Perjantaina paukahti oikea uutispommi, kun Juha Sipilä meni Hallituksen kaatamaan! Sitäpä ei osattu odottaa näin lähellä vaaleja. Odotetiin jonkun muun sanovan, ettei Sotea tule. Mutta silloin Sipilä olisi joutunut huonoon valoon koska on aiemmin luvannut tulos tai ulos. Mikä herkullinen tilanne olisi ollut Antti Rinteelle, hän varmasti jo mielessään haistoi virka-auton nahkaisen penkin. Mutta ei. Sipilä päätti, ettei peliä ole vielä pelattu ennen kuin on viimeinenkin ääni laskettu. Sitten vasta jaetaan salkut ja autot.

Nyt seuraavaksi pääsemme seuraamaan Keskustan syyttelypeliä, asia kuin asia aina on opposition vika, eritoten SDP:een. Esimakua antoi kaatunut Sote ja tuleva EU-puheenjohtajuus sekä muut tärkeät neuvottelut mitä tulossa on. Nyt on helppo Sipilän vedota, näin ei olisi käynyt, jos Sote olisi valmistunut. Nyt on Vaalipeli puhallettu käyntiin, ja jään innolla odottamaan tulevia vaalitenttejä ja etenkin sitä kuka perii Timo Soinin sutkautusmanttelin?

JAA

3 KOMMENTTIA

  1. Perussuomalaiset haluaa irrottautua iskulauseista ja lähteä seuraaviin vaaleihin asiapuolueena. Timo Soinin puheenjohtajakaudelta tutuksi tulleita sutkauksia ei enää kuulla entiseen tahtiin.

    Ja Jussi vertasi sdp,n löperöitä puheita nigerialaiskirjeisiin,eli eläkenostokorotukset unohdetaan vaalien jälkeen,kuten kaikki sdp,n vaalilupaukset ennenkin.

    – Voisinhan minä liittyä Rinteen kuoroon ja vaatia lisää rahaa kaikille ja kaikkeen hyvään. Minä en kuitenkaan pidä valehtelusta ja epärehellisyydestä sanoi Jussi,joka ajaa oman maan kansalaisten etuja,eikä ole maailmanhalaaja.

    Halla-aho tulee olemaan tulevissa vaalikeskusteluissa täysin ylivertainen,ja pistää toisille jauhot suuhun FAKTOILLAAN.

  2. Asiapuolue kuulostaa hienolta, mutta asiat ovat jostain menneisyydestä. Tietysti Elite (persu?) ”ylistää” karismaattista Halla-ahoa. ”Eikä ole maailmanhalaaja”. Jos haluamme olla mukana globaalissa maailmassa, emme voi käpertyä halla-aholaiseen kalevalaiseen koloomme. Kauppaa on pakko käydä. Kai perussuomalaisille maistuu kahvi, banaanit ym. kehitysmaiden tuotteet. Onko niin, että meillä suomalaisilla on oikeus valikoida rusinat pullista, mutta ei mitään maailmankansalaisen velvollisuuksia.
    Odotan mielenkiinnolla Halla-ahon faktoja. Hän siis lyö laudalta Soinin ja Vennamon.

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.