Kuka hullu haluaa kansanedustajaksi?

0

Kuka hullu haluaa poliitikoksi? Se on hyvä kysymys sekä Ville Blåfieldin ja Reetta Rädyn mainio vuoden 2015 kirja, joka valottaa poliitikoista erityisesti kansanedustajan työnkuvaa.

Ennen kuin aletaan ihmetellä kansanedustajan työnkuvaa, ihmetellään parin muun ammattikunnan vaatimuksia.

Kaiken tietäjät

Olen kuullut lukuisia kertoja erinäisiä valituksia siitä, miten joku lääkäri on tehnyt väärän diagnoosin tai vähintään ollut hoidon alkuvaiheessa epätietoinen siitä, mistä potilaan oireissa on kysymys.

Suomessa on muutaman vuoden takaisen tiedon perusteella vajaat kolmisenkymmentätuhatta lääkäriä, joista osa hoitaa hommiaan väkisellä laiskasti tai huonosti. Väitän että heidän osuus on kuitenkin marginaalinen. Jos mietitään lääkärin työtä, on ihan kaistapäinen vaatimus, että kuuden vuoden lääkäriopinnoilla pitäisi tietää kaikki maailman sairaudet ja käypä hoito jokaiseen. Vaatimus on toki kohtuuton myös kokeneemman lääkärin kohdalla.

Entäs sitten uutistoimittajan työ? Uutistoimittaja voi käyttää joihinkin aiheisiin ja juttuihin aikaa useampana kuin yhtenä päivänä, mutta hyvin usein tilanne on se, että huomiseen lehteen menevä juttu täytyy tehdä kokonaisuudessaan tänään.

Siinäkin ammatissa on kohtuutonta olettaa, että kukaan voisi olla kaikkien alojen erikoisasiantuntija. Siinäkin on rutkasti tekemistä, että kykenee päivästä toiseen perehtymään käsillä oleviin aiheisiin riittävästi, jotta voi analysoida niitä tarpeeksi uskottavasti nopealla aikataululla.

Jokapäiväisen paineen alla

Toimittajan tekemä työ on päivästä toiseen mahdollisine virheineen kaiken kansan arvioitavana ja lääkärin virheet ovat pahimmillaan todella kohtalokkaita, mutta kummassakaan ammatissa ei silti joudu samanlaisen jokapäiväisen paineen alle kuin kansanedustajana.

Kansanedustajan kalenteri on tyypillisesti kaiken aikaa tukossa ja paikan päällä pitäisi olla siellä ja täällä. Matka taittuisi helpoiten taksilla, mutta alitajunta muistuttaa koko ajan siitä, että jonain päivänä jompikumpi iltapäivälehti tekee jutun, jossa taksimatkoja eniten käyttäneiden edustajien nimet maalataan lööppeihin ja lehteen isoilla kirjaimilla.

Kansanedustajan työ on myös vaikuttamistyötä ja puurtamista valiokunnissa. Täysistunnot ovat monelle edustajalle monessa tilanteessa kaikkea muuta kuin tehokkainta mahdollista ajankäyttöä, mutta jos istunnon skippaa, jossain saatetaan ihmetellä, miksi se ei taaskaan ollut paikan päällä.

Lue kämmisi lehdestä

Jos ajaa ylinopeutta, siitä saa lukea varmasti lehdestä. Jos juhlii baarissa, juorulehden kääk-juoru tallentaa tapahtuman historiankirjoihin. Jos eroaa puolisostaan, sekin on julkista tietoa ja todennäköisesti monen kahvipöydän puheenaihe.

Sitä voi miettiä, kuinka mairittelevaa olisi tehdä työtä, jossa oman flegmaattisen tai faktavirheitä sisältävän presentaation kritiikin saisi lukea seuraavana päivänä toimittajan kynästä lehdestä sekä vielä nopeammalla aikataululla kollegan kirjoittamana Twitteristä. Ja pohjalla on vieläpä oletus, että tietää kaikesta kaiken.

Toimittaja ei kyttää kiusallaan

Ai että miksi toimittajien pitää seurata kansanedustajien elämää niin intensiivisesti? Siksi että kansanedustajat käyttävät niin suurta valtaa. Toimittajien työtä on monien muiden töiden ohella tarjota kansalle mahdollisimman hyvät eväät äänestyspäätöksen tekemiseen. Se edellyttää kansanedustajien ja jossain määrin -ehdokkaiden töppäilyjen raportoimisesta.

Toimittajat tekisivät työnsä huonosti, jos eivät raportoisi kansanedustajien töppäilyistä, mutta se ei teitenkään poista sitä faktaa, että kansanedustajan työ on paineistettua 365 päivänä vuodessa.

Jos toimittajat lopettaisivat työnsä, se avaisi itse asiassa mahdollisuudet monenlaisille lehmänkaupoille, suhmuroinnille ja korruptiolle. Eivät toimittajat toki kaikkea sitä voi olemassaolollaan estää, mutta paljon kuitenkin.

Vaalit – hulluuden huipentuma

Vaalien alla poliitikon tai kansanedustajaehdokkaan elämä menee vielä hullummaksi. Keskiverron oululaisen istuvan kansanedustajan budjetti vaalikampanjaan on isompi kuin keskivertokansalaisen vuoden nettopalkka.

Kaikki Oulun vaalipiirin ehdokkaat eivät ole jättäneet vapaaehtoista ilmoitusta. Istuvista kansanedustajista, jotka jättivät, pienimmällä budjetilla vaaleihin lähtevän Pirkko Mattilan (sin.) kampanja maksaa 15 000 euroa siinä missä Juha Pylvään (kesk.) budjetti on 50 000 euroa. (Reunahuomautuksena todettakoon, että kokoomuksen ja perussuomalaisten istuvilta edustajilta vapaaehtoinen ilmoitus puuttuu.)

Kalliin vaalibudjetin lisäksi paneeleja ja toreja saa kiertää niin, että heikompaa hirvittäisi.

Jos eduskunnan ovet kaiken tämän hullunmyllyn päälle avautuvat, oma paikka löytyy todennäköisesti jostain kellarin perältä. Sampsa Kataja (kok.) kuvasi ensimmäistä kosketustaan eduskuntaan Blåfieldin ja Rädyn kirjassa näin:

“Tänne tullessa oli naiivi kuva, että kansanedustajana olisin jotain. Aika nopeasti paljastui sen konkretia. Asianajajana minulla oli iso työhuone torinäkymillä, Ilja Repinin taulu seinällä, iso nahkatuoli. Kun tulin eduskuntaan, vahtimestari tuli näyttämään, missä työhuoneeni on. Luulin, että nyt kuljetaan jonkin varastokellarin läpi. Mutta sitten vahtimestari avasi oven. Ei se ollutkaan paperivarasto, vaan minun työhuoneeni.”

Asianajaja on tietenkin kaiken kaikkiaan etuoikeutetussa asemassa, joten vertailu ei ole kattava tai järkevä sellaisenaan. Keskituloiselle suomalaiselle kansanedustajaksi pääseminen on tietenkin taloudellisesti kannattavaa.

Rakkaudesta lajiin?

Kaiken kaikkiaan vaikuttaa kuitenkin siltä, että kansanedustajaksi pääseminen on mieluummin kusi- kuin hillotolpaksi pääsemistä – varsinkin, kun huomioi sen monen kuukauden (tai oikeammin monen vuoden, yleensä kunnanvaltuustosta alkavan) rääkin, joka neljän vuoden määräaikaiseen pestiin vaaditaan.

Toki moni tavoittelee paikkaa Arkadianmäeltä vääristä syistä – joista ensimmäisenä tulevat mieleen statuksen tai hyvän palkan ja hyvien etujen tavoittelu. Suurimman osan kohdalla järkeviä syitä löytyy silti vain yksi: rakkaus lajiin.

JAA

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.