Kansanedustajan ahkeruuden mittaaminen täysistuntoihin osallistumisilla on hölmöläisten hommaa – ja pari muuta faktaa

2

Vietnamin Hanoissa kärsittiin viime vuosisadan alussa rottaongelmasta, jota pyrittiin saamaan kuriin lupaamalla tapporaha jokaisesta rotasta. Äkkinäinen luulisi ongelman poistuneen, mutta probleemi laajeni, koska rottia alettiin kasvattaa suurempien tapporahojen toivossa.

Tarinan on opetus on, että sitä saa mitä mittaa. Medialla on toisinaan hassu tapa mitata kansanedustajien työtä sen mukaan, kuinka säntillisesti edustajat painavat puuta täysistunnoissa.

Varmaan jokainen on törmännyt (todennäköisesti iltapäivälehden, kuten viimeksi tässä tai tässä) uutiseen, jossa taivastellaan sitä, kuinka moni kansanedustaja puuttuu istuntosalista. Vaikka juttuja kirjoittavat toimittajat takitilleen ymmärtävät, mistä on kyse, jutuista tulee klikatumpia, kun niihin hakee draamaa, jota ei ole oikeasti olemassa.

Kansanedustajuus on kaikkea muuta kuin tyhjänpanttina istumista

Kansanedustajan työ jos mikä on sellainen, että kukin kansanedustaja kykyjensä ja kiinnostuksen kohteidensa puitteissa luo työnkuvastaan itselleen mieluisan ja tehokkaan. Yksi huseeraa sosiaalisessa mediassa, toinen turuilla ja toreilla, kolmas kuuntelee ahkerasti, mitä lakia eri lobbaajat muuttaisivat ja miksi. Useimmat tietenkin tekevät tätä kaikkea.

Enkä siis tarkoita, että hyvä kansanedustaja ei osallistuisi vaikkapa valiokuntatyöskentelyyn, jossa tulevat päätökset käytännössä valmistellaan. Tarkoitan että media tekee karhunpalveluksen kansalle, jos se tekee liian yksioikoisia johtopäätöksiä kansanedustajien ahkeruudesta laskemalla yhteen sitä, kuinka usein he ovat osallistuneet täysistuntoihin.

Mitä ahkeraa siinä on, että istuu hiljaa paikallaan ja kuuntelee, kun muut puhuvat? Pahimmillaan käy niin, että kohuotsikoiden pelossa kansanedustaja menee täysistuntoon istumaan turhanpanttina, vaikka hänellä olisi järkevämpää tekemistä sen kuuluisan pienen ihmisen elämän helpottamiseksi jossain muualla.

Edustajan tilipussi on suuri mutta kohdallaan

No niin, nyt kun on heitetty kellokorteilla vesilintua, voidaan seuraavaksi tarkastella kansanedustajien palkkoja, joista yleisesti ottaen käydään ihan liikaa keskustelua. Liikaan keskusteluun syypäitä ovat myös osa kansanedustajista, koska lupaus valmiudesta oman palkan leikkaamisesta tarjoaa populistisen tavan ääntenkalasteluun.

Kansanedustajan palkka on samanaikaisesti paljon ja vähän.

Absoluuttisesti ilmaistuna kansanedustaja tienaa peruspalkkana vähimmillään 6 510 euroa kuukaudessa, mutta kulukorvauksineen minimipalkatkin vastaavat käytännössä useimmiten yli 8 000 euron kuukausipalkkaa.

Paljon se on siinä mielessä, että jos ja kun suomalaisen mediaaniansio on melko tarkasti 3 000 euroa kuukaudessa, erityisesti pitkään kansanedustajan työssä viihtyvällä on vaarana kadottaa kosketus tavallisen ihmisen arkeen – siis sen, jonka asioista kansanedustajat päättävät.

Vähän se puolestaan on, kun sitä verrataan moneen muuhun hyvin palkattuun työhön. Joku varmaan saa seuraavasta väitteestä näppyjä, mutta mielestäni kansanedustajan työ on monella tavalla raastavampaa kuin vaikkapa keskiverto lääkärin tai juristin työ (molemmissa keskiansiot jäävät alle kansanedustajien palkkojen, mutta merkittävä osa ammattikunnasta on käytännössä saman suuruusluokan palkoilla).

Kahdessa viimeksi mainitussa on toki omat haasteensa ja henkiset painolastinsa vastuusta puhumattakaan, mutta kansanedustaja on tekemisineen tarkkailussa 24 tuntia vuorokaudessa 365 päivänä vuodessa ja työskentely ei katso kelloa. Puheet 4-päiväisestä työviikosta tai viikkokausia jatkuvasta istuntotauosta ovat käytännössä sanahelinää, koska uudelleenvalinnasta ja/tai vaikuttamisesta kiinnostuneelle kansanedustajalle ne ovat aikaa muunlaiselle vaikuttamistyölle.

Kansanedustajien ja varsinkin ministerien palkat näyttävät naurettavan pieniltä, kun niitä verrataan julkisen sektorin parhaimpiin palkkoihin.

On suorastaan hullua, että Suomessa on seitsemän kourallista kunnanjohtajia, jotka tienaavat työstään parempaa palkkaa kuin pääministeri. Kuinkahan moni kunnanjohtaja tekee mielestään tärkeämpää, vastuullisempaa ja/tai kuluttavampaa työtä kuin pääministeri?

Kaksisataa on jämpti määrä kansanedustajia

Jos kansanedustajien palkoista on puhuttu viime vuosina liikaa, kansanedustajien määrän vähentämisestä on sen sijaan vauhkottu suorastaan ilahduttavan vähän. Seura teetti aiheesta kyselyn viitisen vuotta sitten, jonka mukaan peräti 43% suomalaisista piti nykyistä 200 kansanedustajan määrää liian suurena.

En edes vaivaudu käsittelemään sitä, mitä tapahtuisi työskentelylle valikokunnissa tai yleensä koko eduskunnan pyörittämiselle, jos kansanedustajien määrää pudotettaisiin (joskin varmaankin kaiken pystyisi järjestelemään uudelleen) vaan totean, että 200 edustajan määrä on joissain vaalipiireissä varsin vähäinen jo nykyisellään.

Esimerkiksi kansanedustajien määrän pudottaminen 150 edustajaan pudottaisi Lapin vaalipiirin kansanedustajien määrän viiteen. Voidaan kysyä, kuinka hyvin viisi kansanedustajaa (joista kolme olisi keskustalaisia) voisi edustaa koko Lapin ääntä Arkadianmäellä?

Suomen kansanedustajamäärää on usein verrattu esimerkiksi Tanskaan, jossa kansanedustajia on 179 ja väkiluku samaa luokkaa Suomen kanssa. Vertaus ei toimi, koska Tanskan pinta-ala on vain vajaat 13 prosenttia Suomen vastaavasta.

Palkkiot pisara Suomi Oy Ab:n meressä

Kenties kansanedustajien määrän ja palkkapussin vähentämiseen liittyvät äänenpainot pohjautuvat siihen, että ne tuntuvat konkreettisilta keinoilta valtion tilipussin kiristämiseen. Käytännössä niillä ei kuitenkaan ole minkään valtakunnan vaikutusta Suomi Oy Ab:n menoihin.

Jos kansanedustajien palkkapussi kuvitteellisesti puolitettaisiin, sillä voitaisiin saada karkeasti arvioituna vajaan miljoonan euron vuosisäästöt valtion menoihin. Kun valtion menot ovat karkeasti 55 miljardin euron korvilla, tuollaisella säästöllä saataisiin aikaan n. 0,0015 prosentin säästö valtion budjettiin.

Miljoonan euron liikevaihdolla operoivassa yrityksessä vastaava säästö menoissa tarkoittaisi 1 500 euron vuosisäästöä – saahan sillä kopiokoneen, kun ei aivan kalleinta osta.

Laadukkaampi analyysi olisi paikallaan

No niin, nyt on haukuttu mediaa siitä, että se mittaa kansanedustajien ahkeruutta liian yksioikoisesti ja “kansaa” siitä, että se kuvittelee kansanedustajien palkkioilla olevan jotain todellista merkitystä valtion tuloihin.

Mitä siis tarttis tehrä?

Kun kansalliset urheilusarjat tai kansainväliset urheiluturnaukset loppuvat, urheilutoimittajat jakelevat kaudesta tai turnauksesta kouluarvosanoja urheilijoille – sen sijaan että tuijottaisivat vaikkapa tehtyjä maaleja tai pelkkiä sijoituksia.

Olisi mukavaa nähdä, että kansanedustajien kanssa meneteltäisiin samoin. Toki kansanedustjajien toimia arvostellaan ansiokkaasti myös laadullisesti, mutta kattavia vaalipiirikohtaisia arvionteja ei näe turhan usein.

Jään odottelemaan hengitystä pidätellen!

 

JAA

2 KOMMENTTIA

  1. Maakuntalehdet lakkauttivat politiikan toimituksensa eduskunnassa jo viime vuosikymmenellä. Sen vuoksi kukaan ei oikeasti ja analyyttisesti seuraa mitä siellä maakuntien kansanedustajat tekevät. Tämän vuoksi myös vaalipiirikohtaisen analyysin tekeminen on lähes mahdotonta ja seurataan vain läsnäolotilastoja.

    • Väitteessä piilee toki osatotuus, mutta väittäisin silti että myös maakunnasta käsin pystyisi seuraamaan paljon muutakin kuin pidettyjen puheenvuorojen määrää tai minuuttimäärää, jonka edustajat ovat viettäneet istuntosalin palisanteripuuistuimia istumalihaksillaan kuluttaen. (Ja siis paljon kaikenlaista toki seurataankin, mutta kaikenkattavaa analyyttistä ja laadukasta seurantaa soisi olevan enemmän.)

      -Ville-

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.