Avoin kirje veteraaneille

3

Marraskuun 30. päivänä 1939, kello 06.50 aamulla Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen koko itärajan pituudelta ja alkoi Suomen eloonjäämistaistelu. Talvisodan syttymisen päivä muistuttaa meitä suurvallan valtausyrityksestä, sodan kauhuista, surusta, itsenäisyyden puolustamisesta ja myös peräänantamattomuudesta, vastuuntunnosta ja kansallisesta yhteishengestä.
Sotavuosien periaate ”veljeä ei jätetä” on hyvä pitää mielessä. Voimme olla kiitollisia siitä, että saamme itsenäisessä Suomessa nauttia hyvästä elintasosta, vapaudesta ja rauhasta. Tämän arvokkaan perinnön ovat sotiemme veteraanit meille taanneet.
Yhteishenkeä ja yhteistä tahtoa tarvittiin 80 vuotta sitten kun vihollinen hyökkäsi sotaa julistamatta. Tuolloin ei kysytty haluatteko lähteä sotimaan ylivoimaista hyökkääjää vastaan. Vaihtoehtoja ei annettu. Tuolloin lähdettiin, jotta naisemme, lapsemme, vanhuksemme, sairaat ja vammaiset saisivat elää rauhassa kodeissaan ja jotta itsenäisen isänmaan lippu voi liehua saloissamme.
Siniristilippumme viestii vapaudesta, itsenäisyydestä, rauhasta ja rakkaudesta. Lippu kuvastaa paitsi merta, jokia, järviä ja taivasta, myös kristillisiä perinteitämme, arvoja ja moraalia. Isänmaan arvot koettiin puolustamisen arvoisiksi. Selviytyminen itsenäisenä valtiona on edelleen maailmanlaajuinen ihme. Hinta oli kuitenkin kova. Valitettavan moni jäi taistelukentälle. Enempää kukaan ei voi antaa isänmaan puolesta, kuin oman henkensä. Sankarihautojen äärellä voimme lausua heille kunnioittavimmat kiitoksemme.
Velvollisuutemme on huolehtia hyvin saamastamme perinnöstä. Tarvitaan yhteistyötä seutukuntamme ja isänmaan hyväksi. Pieni kansakunta nousi hämmästyttävästi sodan ja kaaoksen olosuhteista demokratian ja diplomatian mallimaaksi. Tänään Suomi tunnetaan hyvästä koulutuksesta, elintasosta, puhtaudesta ja turvallisuudesta. Suomalaiset rakastavat rauhaa, mutta veteraanisukupolven esimerkkiä tarvitaan mallina maanpuolustustahdon ylläpitämisessä. Sotiemme veteraanien isänmaalle antamaa uhrausta ei saa unohtaa. Jokaisesta veteraanista on huolehdittava parhaalla mahdollisella tavalla.
Vapaassa Suomessa elävien suomalaisten on muistettava vapauden toisella puolella oleva vastuu. Rauhan yhteiskunnassakaan vastuullinen vapaus ei ole hävinnyt minnekään. Tarvitsemme edelleen yhteistä käsitystä siitä, mitä isänmaan eteen vaaditaan. Mitä ovat jatkossa suomalaisten yhteiset uhraukset isänmaamme eteen? Mitä minä voin tehdä? Nämä ovat kysymyksiä, joita meidän on kaikkien aiheellista pohtia.

Juha Hänninen on majuri (res.), Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja.

JAA

3 KOMMENTTIA

  1. Kylläpä yli 90 000 sankarivainajaa kääntyisivät haudoissaan jos näkisivät mikä nykymeno Suomessa on.Tämänkö puolesta he ovat taistelleet.Maata johtaa porukka joka väheksyi heidän tekojaan,pilkkasi,eikä antanut mitään arvoa,ilkkuivat vain,että mitäs sinne läksitte.
    Heidän presidenttinsä kielsi maamiinat,romutti valtavan kasan armeijan toimintakuntoista kalustoa,ja olisi varmaan liittänyt maammekin Venäjään jos olisi voinut.
    Asukkaat ovat pitkälti vaihtuneet Venäjän,ja mustiin Somalian kansalaisiin,ja lähes kaikki armeijan stratekiset lähimaastot/rakennukset on myyty entiselle/tulevalle viholliselle.

    Veteraaneista huolehtiminen on ollut kansallinen häpeä.Valtio lupasi huolehtia,kun savotta loppuu,se on olut niinjanäin.Veteraaneja on 8000,keski-ikä yli 90,ja porukka harvenee päivittäin.
    Nyt,kun loppu häämöttää,niin kaikki puolueet oli yksimielisiä,että he saisivat hieman lisää rahaa.
    Veteraanijärjestöjä on 2-3,varusmiehet kerää jatkuvasti rahaa,ym,siellä on miljoonia euroja,mutta minne rahat menevät,se onkin taas eri asia.
    https://www.youtube.com/watch?v=arKxCiTZoyQ

  2. Juha Hännisen kirjoituksessa ei ollut puoluepolitiikkaa. Luin sen tarkasti. Se oli hyvä kirjoitus ja ajankohtainen.

    Mitä voisimme tehdä? Ainakin osoittaa uusille maanpuolustajille näille nuorille asevelvollisille enemmän määrärahoja koulutukseen ja kertausharjoituksiin. Hankkia omaa puolustusta varten myös pienempää kalustoa, varusteita ja pahan päivän varalle varikkoja. Muistella mitä Mannerheim sanoi syksyllä 1939 Suomen puolustusvoimien sen hetkisestä tilasta kirjeessään presidentille. Harvat ehkä tietävät sitä, mutta hän otti yhteyttä poliittisiin päättäjiin jo sitä aikaisemmin asian johdosta.

  3. J. Hännisen kirjoitus oli hyvä essee aiheesta sotaveteraanit. Kommentit olivat kauniita, mutta ajan saatossa jo niin kuluneita. Ei pahalla, mutta olisi odottanut jotain konkretiaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.