”Vanhat on luokiteltu hylkytavaraksi”

0

Tämä kirjoitus perustuu pääosiltaan kahden vahvan taistelijanaisen suorapuheisiin oikeisiin mielipiteisiin. Toinen on kirjailija Eeva Kilpi (90 v.) ja toinen emeritaprofessori Sirkka-Liisa Kivelä (72 v.). Otsake on lainaus Eeva Kilven haastattelusta (10.2.2019). ”Hylkytavara” on osuva ilmaus, kun ajattelemme vanhushoivan kaikkia laiminlyöntejä.

En ala luettelemaan kaikkia ongelmia, joita on ilmennyt häpeällisen paljon. Toteanpa vaan, että hoitajat ovat joutuneet välikappaleiksi tässä ahneuden hullunmyllyssä. Ongelmat johtuvat perustaltaan hoitavien käsien puutteesta: hoitohenkilökuntaa on liian vähän suhteessa hoidettavien määrään ja kuntoon. Eli kyse on sittenkin Orpon desimaalien puutteesta. Ongelmia on löytynyt eniten ”kasvottomien” yksityisten yritysten joukosta, mutta myös julkisen sektorin puolelta. Korostettakoon, että kaikki vanhushoiva ei ole huonoa, mutta huonoa hoivaa on löytynyt liikaa. Hoitohenkilökunnan vika nykytilanne ei siis missään tapauksessa ole.

Vanhusten kaltoin kohtelu on perustuslakimme vastaista. Lisäksi käsittääkseni rikoslaista löytyy perusteet mm. ns. haamuhoitajien esiintymisen rangaistavuudelle. Työvuorolistoihin on merkitty kuvitteellisia työntekijöitä. Se on joissakin paikoissa ollut lähes ”talon tapa”. Valviran olisi annettava asia poliisin selvitettäväksi. Ensin tutkinta – sitten hutkinta.

Eeva Kilpeä uutiset vanhushoivan laiminlyönneistä suututtavat ja surettavat. Hän toivoo, että rohkeat nuoret puolustaisivat ärhäkämmin sukupolvia, joiden jälkeläisiä ovat. Kilpi toivoo kapinahenkeä vanhoilta ihmisiltä itseltään. ”Vanhat nöyryytetään niin, että he eivät uskalla sanoa mielipiteitään julki.”

Itsekunnioituksen säilyttäminen on jokaisen perusoikeus. Kilven mielestä hyvän elämän edellytys on se, että ihmisen mielipidettä kysytään, ja hänen toiveitaan kunnioitetaan. Nyt niin ei tapahdu. Vanhakin ihminen on tarpeita, toiveita, ajatuksia ja unelmia; ei kuluerä, yhteiskunnallinen ongelma, tai terveydenhoitojärjestelmän rasite.

Eeva Kilven mielestä vanhusten kaltoinkohtelu kertoo siitä, että jokin on mennyt kerta kaikkiaan pieleen kaikessa elämisessä ja yhteiskunnassa. Lapset, aikuiset ja vanhat on eristetty jokainen omiin laatikoihinsa. Vanhoista kirjoituksista voi vielä lukea kuvauksia suvuista ja perheistä, jotka elävät yhdessä, ja pysyvät yhdessä, ja kokevat vanhansa vielä täysijärkisiksi olennoiksi. Hänestä nykyinen piittaamattomuus on kummallista, kun jopa pula-aikana kaikista yritettiin pitää huolta.

Emeritaprofessori Sirkka-Liisa Kivelä menee pitkälle: hänen mukaan Suomessa hoidetaan vanhuksia paikoin huonommin kuin kotieläimiä. Väitteensä tueksi vanhusten hoitoon perehtynyt professori kertoo, että EU-direktiivin mukaan esimerkiksi lehmiä on ulkoilutettava säännöllisesti, mutta on vanhuksia, jotka eivät vuosikausiin pääse ulos. Vanhuksia hoidetaan myös liikaa psyykenlääkkeillä ja heidät diagnostisoidaan esimerkiksi dementikoiksi väärin perustein.

Vanhuus ei tule yksin, vaan usein tautien kera. Iän mukanaan tuomat sairaudet on kuitenkin hoidettava vanhenemismuutokset huomioiden ja vanhusta kunnioittaen eikä työikäisten mitoilla. Tämä vaatii Sirkka-Liisa Kivelän mukaan erityisosaamista ja tietoa.

Iäkäs myös paranee nuorta hieman hitaammin. Tosin tässä kuten vanhenemisessa ihmiset poikkeavat toisistaan. Toiset ovat vanhuksia jo kuusikymppisinä, toiset vasta 80-90 -vuotiaina. Joku pärjää kotona liki satavuotiaaksi, toinen taas tarvitsee laitoshoitoa pian eläköidyttyään. Myös erilaisuutta pitää sietää ja hyväksyä. Jos joku haluaa katsoa tv:tä iltamyöhään, se pitäisi sallia.  Iäkkäiden ravinto onkin asia, josta pitäisi enemmän puhua. Yleiset ravitsemussuositukset pätevät 75 ikävuoteen, mutta sen jälkeen kaloreita ei kannata laskea. Eikä liioin laihduttaa. Ruoan on oltava täysipainoista, ja sen on sisällettävä myös rasvaa ja suolaa. Erityistä huolta Sirkka-Liisa Kivelä kantaa psyykenlääkkeistä, joita iäkkäät napsivat muun muassa masennukseen.

”Tärkeintä on, että vanhusta kohdellaan ihmisenä, vaikka hän olisi dementoitunut. Että hän saa tarvitsemaansa hoitoa ja voi elää läheistensä kanssa. Palvelutalo on hyvä ratkaisu, jos se on kodinomainen, tarjoaa vanhukselle yksityisyyttä, eivätkä omaiset ja ystävät häntä unohda.”

Lopuksi asian poliittiseen puoleen. Vanhushoivan ongelmat on tiedetty jo pitkään, mutta juuri mikään ei ole muuttunut. Johtuuko siitä, että vanhuksia pidetään kulueränä? Vanhusten lukumäärä kasvaa lähivuosikymmeninä. Niillä, jotka päätöksentekijöinä ovat nyt ”temppelin harjalla”, on loppujen lopuksi yllättävän äkkiä ongelma edessään omien vanhempien, sukulaisten ja oman itsensä takia. Jotakin pitäisi tehdä!

Se nyt on ainakin opittu (toivottavasti), että ”kaikkivoivat” markkinavoimat eivät kuulu vanhushoivaan. On kyse ihmisistä, kuten Eeva Kilpi ja Sirkka-Liisa Kivelä edellä ovat osoittaneet. Kun nyt on roskakasaa on alettu penkoa, niin seuraavaksi olisi mukava tietää esim. se, että mistä puolueista on kaikkein eniten siirrytty ansaitsemaan miljoonia yksityisen hoivan johtotehtäviin. Siksikö kokoomus haluaa niin hanakasti vaihtaa yksityisen puolen tukemisen keskustan maakuntiin. Rahaa kulunee sote-uudistuksessa ja maakuntahallinnossa, mutta miten siitä hyötyvät ihmisen – erityisesti vanhukset. Niin onko moraali täysin hukassa suomalaisessa yhteiskunnassa.

Vihoviimeiseksi lopuksi! Vasta saatiin ilmeisesti ihan kelpo selvitys suomalaisesta maataloudesta. Nyt tarvittaisiin selvitysmies selvittämään suomalaisen vanhushoivan ikävä tilanne. Sirkka-Liisa Kivelä olisi erinomainen valinta selvitysmieheksi!

JAA

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.