Suositaanko suomalaista?

0

Sarjassamme erittäin ärsyttäviä ja huolestuttavia ilmiöitä: suomalaisen työn häviäminen ulkomaille ja siihen liittyen tuotteiden alkuperämaan häivytysyritykset. Usein ostaessasi kotimaiseksi luulemasi tuotteen niin se onkin valmistettu ulkomailla. Tuotteesta ei välttämättä edes selviä, missä se oikein on valmistettu. Kuitenkin sitä myydään suomalaiseksi mielletyllä merkillä. Suosi siinä sitten kotimaista!
Tuttu kodinkoneliikkeen myyjä sanoi, että lähes kaikki kodinkoneet tehdään nykyään Kauko-idässä. Eli ”Upoja” ja ”Rosenlewejä” ei ole pitkään aikaan valmistettu Suomessa. Kotimainen vaateteollisuus on lähes kuollut sukupuuttoon. Monia eurooppalaisia, erityisesti saksalaisia, tuotteita valmistetaan Kiinassa ja muualla Kauko-idässä. Vaikea on suosia eurooppalaistakin!
Hämäystapoja on monia. Tarkemmin tiirailtaessa tuoteselostuksessa lukee, että valmistuttaja se ja se — usein suuri kotimainen ketju. Valmistusmaata ei välttämättä kerrota ollenkaan, joten moni saattaa luulla tuotetta suomalaiseksi. Joskus ollaan kuitenkin häveliäitä ja pienellä printillä löytyy valmistusmaa.
Jos olet kuvitellut, että kaupan omat merkit, pirkat ja eldoradot, ovat kaikki ehtaa kotimaista, niin luepa tarkemmin. Valmistuttaja on Ruokakesko tai vastaava, mutta valmistusmaa voi olla joku Baltian maa tai Saksa. Onko niin, että Lidlin paineessa ja uusia halpaketjuja odotellessa kotimaiset ketjut ottavat ylimääräiset sentit irti sieltä, mistä se suinkin on mahdollista.
Tärkeä syy tuotannon siirtymisessä muualle on kuulemma halvemmat työvoimakustannukset. Silloin tietysti odottaisi sen näkyvän tuotteiden, erityisesti ruuan, hinnoissa. Kuitenkin meillä tutkimusten mukaan hintataso on EU:n korkeimpia. Syömme kalliimmin kuin melkein koko muu Eurooppa.

Suomalaisen lähiruuan suosiminen on monestakin syystä tärkeää ja järkevää. Lähiruoka on paikallisesti tuotettua ja kulutettua ruokaa, jonka haitalliset ympäristövaikutukset pyritään minimoimaan ruokaketjun jokaisessa vaiheessa. Lähiruokaa tuotetaan yhä enemmän ympäristöystävällisesti luonnonmukaisin viljelymenetelmin. Ympäristöä kuormittava kuljettaminen, pakkaaminen ja tarpeeton jatkojalostus on vähäistä. Ruuan kuljettaminen ja jatkojalostaminen kuluttavat usein enemmän luonnonvaroja kuin varsinainen alkutuotanto. Jatkojalostus saattaa häivyttää taitavasti häivyttää elintarvikkeen ”alkuperän”. Sillä saattaa olla merkitystä tuoteturvallisuuden kannalta. Muistetaan vaikka puolalaiset pakastetut ”bakteerivadelmat”.
Olen ihaillut Etelä-Saksassa ja Itävallassa , kuinka pienessäkin kylässä on oma pieni leipomo ja lihakauppa teurastamoineen. On itsestään selvää, että omia suositaan. Lisäksi suositaan lähiseudun maatiloja, paikallisia oluita ja viinejä. Näin pidetään yllä paikallista työllisyyttä, ja samalla toteutetaan lähiruokaperiaatteita. Meidän kannattaa ottaa oppia Keski-Euroopasta. Oulussa olisi erinomaiset mahdollisuudet tuottaa lähiruokaa jo pelkästään Uuden Oulun rajojen sisällä — lähiseutujakaan unohtamatta.
Kannattaa muistaa yksi hyvinvointimme peruspilari: ”suosi suomalaista — osta kotimaista”. Elinkeinoelämän järjestöt ovat viime vuosina olleet hämmästyttävän ponnettomia tässä suhteessa. Miksi? Voisimme ottaa ohjenuoran järjestykseksi täällä Oulussa: 1) valmistettu Oulussa tai Oulun lähialueilla 2) valmistettu Pohjois-Pohjanmaalla tai Pohjois-Suomessa 3) valmistettu Suomessa 4) valmistettu EU:ssa – näinhän muuten joissakin tuotteissa kainosti ilmoitetaan 5) tuotetta ei voida tuottaa Suomessa, joten ottakaamme selvää tuotteen valmistusoloista ja hinnan jakautumisesta kaupan eri osapuolten kesken.

Oulun yliopiston professori Osmo Forssell laski aikoinaan (markka-aikana!) että jos jokainen suomalainen lisäisi kotimaisten tuotteiden kulutusta 30 markalla viikossa, syntyisi uutta liiketoimintaa 7,8 miljardin arvosta vuodessa. Tällöin syntyisi välittömästi noin 14 000 työpaikkaa ja kerrannaisvaikutuksineen noin 30 000 työpaikkaa. Entä toisin päin? Kun ostamme aiempaa enemmän ulkomaisia tuotteita, niin kotimainen teollisuus menettää markkinaosuuksiaan ja jopa kymmeniä tuhansia työpaikkoja.
Kaiken kaikkiaan tuotteen valmistuspaikalla on monestakin syystä merkitystä – jo ilmastonmuutoksen takia. Mietipä miksi!

Siis suosikaamme suomalaista! Kaikkien meidän etu!

 

JAA

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.