Ovatko vanhukset nyky-Suomessa vain bisneskohde?

2

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on vajonnut pohjamutiin. Viime päivinä julkisuuteen tulleet tapaukset kertovat karusti sen, että rahan teon kiimassa kaikki muu vaipuu unholaan: arvot, inhimillisyys, oikeudenmukaisuus …On ollut todella surullista ja häpeällistä kuunnella televisiossa esiintyviä puhuvia päitä, jotka yrittävät puolustella tekemisiään – tai pikemminkin tekemisten jättämisiä.

Eräskin ”suuri ajattelija” sanoi muutama vuosi sitten:” Vanhushuolto on loistava bisnes keski-iän jatkuvasti noustessa”. Arvatkaapa, mistä puolueesta! Vaihtoehtoja ei ole kovin monta. Sitä porukkaa, jonka suurin huoli Sote-uudistuksessa on ollut varmistaa yksityisen puolen edut. Bisnes on bisnestä, sanoi trokari myydessään viinaa alaikäisille.

Miten on jouduttu tällaiseen tilanteeseen? Bruttokansantuotteen perusteella Suomi ei ole koskaan ollut niin varakas kuin tällä hetkellä. Oleellinen kysymys on, että mihin mustaan aukkoon ne varat katoavat. Olisiko kyse siitä, mihin niitä varoja kohdistetaan? Jussi Niinistö hermostuu kyllä seuraavasta. Niinpä niitä miljardeja riittää ”tarpeettomien” hävittäjien hankkimiseen. Jussi haluaisi niitä peräti sata. Tietystikään ei saa verrata hävittäjät contra vanhukset. Mihin sitten saisi verrata?

On suorastaan iljettävää, että muutaman vuoden välein todetaan samat ongelmat vanhushoivassa. Sitten niitä päivitellään ministereitä myöten. Mitään ei tapahdu, ja muutaman vuoden päästä sama näytelmä uusitaan – useimmiten entistä törkeämpänä. Nyt sentään yhden yksityisen hoivayrityksen toimitusjohtaja (miljoonatuloinen) tajusi erota. Olisiko korkea aika lisätä valvontaa ja määrätä sanktioita säädöksiä rikkoville. Rikkojia löytyy tietysti julkiselta puoleltakin, mutta näyttää ainakin tällä hetkellä siltä, että yksityinen sektori ”johtaa” selvästi tätä häpeällistä kilpailua.

Olen tässä aiemmin kertonut kahdessa blogissa 100-vuotiaan huonokuntoisen vanhuksen siirrosta Oulusta Taivalkoskelle, koska Oulussa ei ollut tilaa. Vieläkään en tiedä, onko olemassa jotkut priorisointisäädökset vai toimitaanko tilanteen mukaan. Eli kaikki ”ylimääräiset” iästä ja kunnosta riippumatta muualle. Vanhukset vaikuttavat olevan bisnestä heikentäviä tekijöitä yhteiskunnalle!

Ovatko he myös taakka sukulaisilleen? Kukapa ei tietäisi Topeliuksen kertomusta nurkassa puukiposta syövästä isoisästä. Kädet vapisivat ja ruokaa tippui jatkuvasti. Hänet pantiin nurkkaan istumaan ja syömään puukiposta. Perheen nuorin poika veisteli puukapulaa. Hänen isänsä kysyi, että mitä hän tekee. Puukippoa sinulle sitä varten, että voit vanhana syödä siitä niin kuin isoisä, vastasi poika. Isoisä haettiin välittömästi nurkasta syömään muun perheen luokse. Lapsi avasi vanhempiensa silmät. Kuka avaisi suomalaisen yhteiskunnan silmät huolehtimaan säällisellä tavalla vanhuksista, jotka ovat työllään rakentaneet tämän pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan. Emmekö ole velkaa?

Nyt on taas vaalit tulossa. Olisi töitä viisaille päättäjille. Onko niitä?

Jälkikirjoitus

Minua muistutettiin siitä, että vanhukset eivät saa olla rauhassa edes omissa kodeissaan. Ensinnäkin kaiken maailman remonttifirmojen edustajat lähes väkisin tunkeutuvat heidän koteihinsa myymään milloin mitäkin kallista remonttia: ikkunoita, lattioita, keittiötä, saunaa ym. Tuntien uuvutuksen jälkeen vanhus lopulta allekirjoittaa kalliin sopimuksen. Härskiä!

Lisäksi on ärsyttävää puhelinmyyntiä:lehtiä, pillereitä  ym. jonnin joutavaa. Kiltin vanhuksen on vaikea sanoa: EI. Onko enää olemassa käsitettä:kotirauha?

JAA

2 KOMMENTTIA

  1. Erkki Pulliainen ottaa erinomaisella tavalla esille sen sikamaisen ja moraalittoman arvotyhjiöpohjaisen petomaisen ahneuden, johon niin sanotut laiskat ”pikkutakkimiehet ja verotilastojen kärkipaikoilla pyllistelevät turkisnaiset hoitavat Suomen nykyiseen hyvinvointiin nostaneita vanhuksia. En nyt viitsi tässä luetella minkä puolueiden piireissä he runsaita vapaa-aikojaan enimmäkseen näkyvät pyöriskelevän. Mutta nuo firmapiryt ovat vain röyhkeitä hyväksikäyttäjiä jotka kyllä ottavat jos vainjoku antaa. Ja – vaikka hallituspuoluei den pomot lentelee edestakaisin kiihtyvällä tahdilla ja syyttävät etupäässä kuntia niin totuus on, että hallitus ja eduskuntahan Suomea oikeasti johtaa ! Ja se johtaminen tapahtuu sen toimintatavanmukaanja niiden johtoyksilöiden johdolla joille me äänestäjät olemme sen mahdollisuuden suoneet. Riittääkö ratkaisuksi esim. se, että yks` Aarnio-Isohanni siirtyy todennäköisesti johtajasopimukseensa kirjoitetu valtavan kultaisen kädenpuristuksen saattelemana loisteliaille joutilaanpäiville ? Oppisiko kansamme paremmin ja nopeammin jos nämä ahneuden todelliset johtajat Eestilät, Antilat, Tolppaset ja eritoten seheidän ylempi porras pantaisiinkin loppuiäkseen Topeliuksen kertomuksen mukaisesti istumaan Esperin Kristiinankaupungin lakkautetun hoivakodin porstuaan syömään puukehlosta laihialaista kalakeittoa ? Saapa nähdä miten tulevat vaalit vaikuttavat tähän ahneiden hallintaprosessiin ? Hilliintyykö tämä sikamainen ahneus vai kiihtyykö se vaan edelleen ?

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.