Haluaako kokoomus Oulun ydinkeskustasta ”Ouluhattanin”?

0

Nuori kokoomuspoliitikko Janne Heikkinen (valtuustoryhmän puheenjohtaja) kertoili (Kaleva 10.11./Lukijalta) itsestään selvyyksinä omia ja kokoomuksen valtuustoryhmän (?) käsityksiä korkeasta rakentamisesta Oulussa väittäen sen olevan välttämätöntä. Kiitos avoimen paljastavasta kirjoituksesta ; avoimen paljastava niin siinä, mitä hän sanoi – kuin jätti sanomatta.

Ensinnäkin hän mainitsi asiantuntijoina Heikki A. Loikkasen ja Seppo Laakson. He ovat kyllä asiantuntijoita, mutta ei heidän piikkinsä voi panna kaikkea, mitä Heikkinen tarinoi. Esimerkiksi ”markkinat kertovat lahjomattomasti totuuden ja toimivat parhaana kiinteistövälittäjänä” (miten niin?) ja ”korkea rakentaminen voi myös parhaimmillaan edistää yhteisöllisyyttä ja jakamistalouden mahdollisuuksia” . Menee niin sanotulle uskomuspuolelle! Yleensä asia on juuri päinvastoin. Harvoinpa sitä näkee kovan kokoomuslaisen palvovan julkisesti kestävää kehitystä, niin kuin tässä yhteydessä. En kyllä yhdistäisi korkeaa rakentamista ja kestävää kehitystä näin vulgaarilla tavalla.

Heikkinen unohtaa autuaasti korkean rakentamisen haittapuolet, joita kyllä löytyy. Hänelle korkeat rakennukset symboloivat taloudellisesti menestyvää kaupunkia, ns. sijoittajien onnelaa. Se on sitten eri asi, mitä se merkitsee tavallisten kuntalaisten kannalta. He lienevät kuitenkin kaupunkilaisten selkeä enemmistö.

Heikkinen unohtaa autuaasti, että

  1. Kaupunki saattaa menettää osan historiastaan ja kulttuuristaan.
  2. Korkea rakentaminen ei ole tehokkaan tiivistä.
  3. Suomen korkean rakentamisen buumissa on enemmän uutuuden viehätystä kuin taloudellista painetta.
  1. Korkea rakentaminen ei lisää ihmisten välistä vuorovaikutusta, vaan eristää heidät maantasosta. Korkean rakennuksen mittakaava ei ole ihmisläheinen.
  1. Korkea rakentaminen ei sovellu sosiaaliseen asuntotuotantoon.
  2. Korkea rakentaminen ja korkeiden rakennusten ylläpito on kallista. Korkearakennus laskee ympäristön kiinteistöjen arvoa mm. varjostuksen vuoksi.
  1. Korkeat rakennukset saattavat olla rumia.

Henkilökohtaisesti en pidä siitä, että Heikkinen vertaa Oulua kalastajakylään ja väittää Oulun päätyvän matalien maakuntakaupunkien jatkumoon. Loistava tulevaisuusko odottaa meitä kokoomuksen 45-kerroksen räystäskorkeuksissa?

Kuunnellaanko ihan tavallisia oululaisia näissä asioissa? Kannattaa kuunnella ja myös omia kannattajia! He ovat vihaisia siitä, että kokoomus aivan ilmeisesti haluaa ruman törökin torin alueelle, kun nyt kerran ”markkinat” sitä niin haluavat. Ilmeisesti kokoomus haluaa törökkejä myös ruutukaava-alueelle. Itse en halua: törökkejä voidaan rakentaa muualle kuin ruutukaava-alueelle puhumattakaan oululaisten olohuoneesta.

Jos kerran torialue on oululaisten olohuone, niin miksi ”epäitsekkäät ”sijoittajasedät haluavat tunkea kaikkien oululaisten olohuoneeseen?

Mielestäni kaupunkia pitää suunnitella kaupunkilaisten yleisen edun perusteella eikä markkinoiden etujen ja mielihalujen pohjalta.

Tulkitsenko oikein: kokoomus haluaa ”markkinoiden” vastaavan Oulun kaupunkisuunnittelusta? Ainakin Heikkisen ja Husson silmissä siintelee tulevaisuuden ihana Ouluhattan, jossa ainakin sijoittajaspekulantit ovat onnellisia.

Jos sijoittajasedillä on ongelmia rahojensa sijoittamisessa, niin kansallinen kuin globaali tehtävä olisi sijoittaa ympäristöön, erityisesti ilmaston torjuntaan. Voisipa olla, että tulevat sukupolvet kiittäisivät.

Minä en muuten halua Oulun ydinkeskustasta Ouluhattania!

Janne Heikkinen (kok.) vastasi aiemmin Kalevan mielipidepalstalla olleeseen kirjoitukseeni ”Kenen ehdoilla korkeaa rakentamista Ouluun?”. Kirjoitukseni oli vastine toisen kokoomuslaisen Jarmo J. Husson kirjoitukseen ”Korkeaa rakentamista suosittava”. Heikkinen siis vastasi minulle aitoon hussolaiseen mahtipontiseeen tyyliin. Koska olen ollut viikon seminaarimatkalla Helsingissä, niin vastaanpa tässä Heikkiselle. Aihehan ei missään tapauksessa ole vanhentunut. Niin Husson kirjoitus kuin vastineeeni Hussolle löytyy kummankin blogilistasta.

Samasta aiheesta https://blogit.kaleva.fi/tuiran-poika/oulustahan-puutu-korkeita-torneja-parhailta-paikoilta. Julkastu 6.5.2018.

 

 

 

 

 

 

 

 

JAA

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.