Kenen ehdoilla korkeaa rakentamista Ouluun?

2

Tämä kirjoitus oli Kalevan mielipidepalstalla vastauksena Jarmo. J. Husson mielipidekirjoitukseen ”Korkeaa rakentamista suosittava”.

Kaupunginhallituksen jäsen Jarmo J. Husso (kok.) haikaili mahtipontisesti Kalevan mielipidepalstalla 5.11. otsakkeella ”Korkeaa rakentamista suosittava”. Kirjoituksessa oli paljon kaikenlaista pohdintaa, mutta positiivista oli se, että kirjoittaja nöyrästi myönsi ”mutta jokaisella on asiasta mielipide”. Siksipä käytän tätä Husson ”antamaa” oikeutta.

Husson mielestä kaupungin keskusta on ”tiheää rakentamista, asukkaita ja kauppoja.” Ilmeisesti kirjoittaja mieltää keskustan ja ruutukaava-alueen samaksi asiaksi? Jos näin on, niin hän haluaa korkeaa rakentamista ruutukaava-alueelle välittämättä pinnanmuodostuksestaja rakennuspaikan sijainnista suhteessa muuhun ympäristöön; näillä on kuitenkin ratkaiseva merkitys rakennusten näkyvyyden ja mittakaavan kokemisen kannalta. Se ei ole lähtökohtaisesti tehokkainta maankäyttöä, mutta se on oiva kiinteistöspekuloinninväline.

Myöntäähän Hussokin, että ”korkea rakentaminen edellyttää poikkeuksellisen korkeatasoista arkkitehtuuria, massoittelua ja korttelin kokonaisnäkemystä.” Kelpaa muuten minullekin.

Sen sijaan en ymmärrä sitä, että ”korkea rakentaminen on myös tiiviytensä takia ympäristöystävällistä, sillä samaa infraa hyödyntää laajempi asukasmäärä”. Mistähän tutkimuksesta tämä on? Vai onko se ns. mututuntumaa. Sitten tulee varsinainen ankka: ”Markkinatalous hoitaa asiaa omalta osaltaan; jos on kysyntää, niin pitää olla myös tarjontaa. Reilu peli.”

Eihän se noin ole. Ruutukaava-alue on kaikkien oululaisten yhteistä aluetta, ja erityisesti torin alue on niin monesti mainostettu oululaisten olohuone. Turussa päädyttiin siihen, että ruutukaava-alueelle ei saa sijoittaa korkeita rakennuksia. Oulussa on jo aiemmin päädytty samaan. On aika ihmeellistä, jos tämä nykyinen korkeaa rakentamista selvittelevä suunnitteluryhmä päätyy toisenlaiseen ehdotukseen. Turku on muuten ollut kulttuuripääkaupunki – Oulu hakee ko. titteliä.

”Kaupungistuminen on globaali megatrendi. Kaikki tutkimukset osoittavat tämän olevan totta.” Tämä megatrendi on ollut olemassa jo kymmeniä vuosia: joillakin maapallon alueilla jopa yli sata vuotta. Ei megatrendi ja siihen liittyvä kaupunkikulttuuri tarkoita sitä, että joka paikassa on rakennettava korkealle. Oulussakin voidaan osoittaa alueita, jonne voidaan sijoittaa korkeita rakennuksia – mutta ei ruutukaava-alueelle.

Oulun parhaat alueet kuuluvat kaikille oululaisille – ei kiinteistöspekulanteille.

 

 

JAA

2 KOMMENTTIA

  1. Kyllä, jokaisella on oikeus mielipiteeseensä. Veikko kyllä kertookin sen, lähes päivittäin Kalevan sivuilla. Ja joka ikinen kerta se on kielteinen, vastustava ja riitaisa. Mikään ei kelpaa, mitään ei saa tehdä, kaikki on väärin. On se ihmeellistä. Luulisi, että tuollainen elämä on aika hankalaa?

    • Olen aivan samaa mieltä kerrankin: jokaisella on oikeus mielipiteeseen – myös Kempeleen lukijalla. Joka kerta hän on eri mieltä kanssani. Hän vaan unohtaa autuaasti, että moni muu on samaa mieltä kanssani. Mutta mennäänpä varsinaiseen asiaan: kempeleläinen on siis sitä mieltä, että torin alueelle sijoittajasetien törökki ja ruutukaava-alue pitää ”uhrata” korkeille rakennuksille.

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.