Mikä on parasta ennaltaehkäisyä ja turvallisuustyötä?

1

Viime aikoina on kovasti puhuttu turvallisuudesta ja ennaltaehkäisevästä työstä. Kummassakin asiassa katseet kääntyvät hyvin helposti päiväkoteihin ja kouluihin. Vaikka tosiasiassa erittäin usein asiaan keskeisesti vaikuttavat tahot saattavat olla paljolti muualla. Siellä, missä lapset ja nuoret vapaa-aikaansa viettävät. On joskus hyvin paradoksaalistakin, että 5-7:n tunnin koulupäivällä pitäisi pystyä ratkaisemaan jokaisen lapsen ja nuoren päivän haasteet terveydestä, harrastuksista, nukkumisesta, ajankäytöstä ja muista asioista. Kun näitä valintoja arjessa tehdään, lapsen ja nuoren lähellä ovat tuolloin useimmiten aivan toiset aikuiset.

Päiväkodit ja koulut voivat kuitenkin vaikuttaa moneen asiaan. Niiden arjessa luodaan kivijalkoja, jotka edistävät vaikuttavasti terveen ja hyvinvoivan yhteiskunnan rakentamista. Arjessa synnytetään luottamusta yhteiskuntaan ja muihin ihmisiin, tullaan nähdyksi, opitaan uutta, rakennetaan omaa identiteettiä, luodaan ystävyyssuhteita ja paljon muuta. Eli kasvetaan osaksi yhteisöä ja yhteiskuntaa. Siksi ei ole ollenkaan vähäpätöistä miten tämä arki rakennetaan.

Suomessa olisi syytä tutkia, miten eri kuntien ja alueiden erilaiset arjen rakenteet päiväkodeissa ja kouluissa ovat vaikuttaneet alueellisesti ennaltaehkäisevän työn vaikuttavuuteen ja sitä kautta kaikkeen muuhun. Tätä dataa meillä on valitettavan vähän, vaikka kysymys on erittäin keskeinen. Otan tiivistetysti esille muutamia asioita.

Varhaiskasvatuksessa subjektiivisen varhaiskasvatuksen rajaus on johtanut siihen, että aivan liian usein juuri ne lapset jäävät tämän oikeuden ulkopuolelle, joilla olisi tähän syystä tai toisesta erityinen tarve. Varhaiskasvatuksen vaikuttavuus myöhempään elämään on niin jatko-opintojen ja työhön sijoittumisen osalta tutkitusti todettu. Korrelaatio varhaiskasvatukseen osallistumisella ja myöhemmällä opiskelulla ja työelämään sijoittumisella näyttää erittäin selkeältä ja vahvalta. Eli arjen rakenteella luodaan ennaltaehkäisyä ja hyvää tulevaa elämää. Tai jätetään luomatta ja vahvistamatta. Päätös varhaiskasvatuksen mahdollistamisesta tehdään kunnissa.

Ryhmäkoko ja aikuisten ja lasten/nuorten suhdeluku vaikuttaa väistämättömästi siihen, miten lapsi ja nuori tulee kohdatuksi. Oppimisen ja kasvatuksen ydin on vuorovaikutuksessa. Jos sitä ei ole riittävästi, ei tule kuulluksi, nähdyksi eikä hyväksytyksi. Vuorovaikutuksessa opitaan toisten kohtaamista ja suhtautumista eri asioihin ja ihmisiin. Siksi esimerkiksi perusopetuksessa tulisi saada aikaan lakimuutos, jonka mukaan alkuopetuksen ryhmien maksimikoko tulisi olla 18 ja 3.-9.-luokkien 20. Jos siis halutaan aidosti laatua ja hyvää vuorovaikutuksen tasoa. Kuntien ja koulujen väliset erot ovat tässä asiassa tänä päivänä erittäin suuret. Se on asia, jolta olemme ummistaneet silmämme.

Ryhmän toiminnan laatuun vaikuttaa luonnollisesti muukin kuin pelkkä oppilasmäärä. Nykyisessä inkluusio- ja integraatiomaailmassa ryhmien heterogeenisuuden muutos on kiistaton tosiasia. Kun ryhmissä on entistä vaativimpia ja yksilöllistä tukea edellyttäviä oppilaita, tulisi nämä huomioida myös laskennallisessa määrittelyssä. Kolmiportaisen tuen termein määriteltynä ns. tehostetun tuen oppilas tulisi arvioida kertoimella 1,5 ja erityisen tuen oppilas kertoimella 2 ryhmäkokoja määriteltäessä.

Monikulttuurisuustaustaisten perheiden ja lasten kotouttaminen on yksi keskeinen ydinkysymys. Tänä päivänä ei ole kovinkaan harvinaista, että noin vuoden valmistavan opetuksen vaiheen jälkeen monikulttuurisuustaustainen oppilas siirretään yleisopetuksen ryhmään, jossa on jopa yli 30 oppilasta. Katsotaanpa asiaa lapsen ja nuoren näkökulmasta: ”Olen tullut maahan noin vuosi sitten, oppinut jo jotenkin auttavasti kieltä, sanoja ja käsitteitä. Yhtä-äkkiä istun ryhmässä, jossa oppiaineet seuraavat toistaan eri käsitteineen, ympärillä on kymmeniä oppilaita eri tarpeineen ja opetusta pitää seurata Suomen kielellä.” Kuinka moni aikuinen suotuisi tähän? Ei kukaan. Tämä on kuitenkin valitettavan usein todellisuutta ympäri Suomea. Asia on arjen rakenteena kaikkea muuta kuin vähäpätöinen.

Monikulttuurisuustaustaisen lapsen ja nuoren oikeus on, että hän saa alkuvaiheessa riittävän tuen ja sen yhteydessä varmistetaan ne edellytykset, joita oppiminen ja kasvu suomalaiseen yhteiskuntaan edellyttää. Siksi valmistavan opetuksen järjestämisen linjauksia  tulisi muuttaa siten, että opiskelu valmistavassa opetuksessa voisi kestää 1-3 vuotta ja ennen siirtymistä esimerkiksi suureen yleisopetuksen ryhmään suoritettaisiin kielitesti. Vain näin voidaan varmistaa, että tuki on ollut riittävä emmekä syrjäytä lasta jo varhaisessa vaiheessa. Nyt näitä kriteereitä ei ole.

Yksi suomalaisen yhteiskunnan ja syrjäytymiskeskustelun iso haaste on jatko-opintoihin ohjautuminen ja toisen asteen koulutusvaiheen suorittaminen. Työttömyysaste pelkän peruskoulun varassa työtä hakevilla on moninkertainen verrattuna niihin, joilla toisen asteen koulutus on suoritettu. Tämän rakenteen kautta luomme työmarkkinoille kohtaanto-ongelman, vahvistamme syrjäytymiskehitystä ja heikennämme sitoutumista osaksi yhteisöä ja yhteiskuntaa. On kiistaton tosiasia, että tässä asiassa olemme epäonnistuneet maassamme pahasti. Tämän johdosta meillä on tälläkin hetkellä kymmeniä tuhansia syrjäytyneitä, joilla arjen haasteet näkyvät monilla tavoin suomalaisessa yhteiskunnassa.

Viimeinen mahdollisuus vaikuttaa tähän keskeiseen asiaan isossa mittakaavassa yhteiskunnan voimin on perusasteen yläkouluvaihe ja siihen luodut tuen ja ohjauksen rakenteet. Peruskoulujen opinto-ohjaus on tässä asiassa ytimessä. Siksi onkin käsittämätöntä, että usein opinto-ohjaajan mahdollisuudet aitoon nuoren kohtaamiseen ja ohjaamisen ovat heikot. Tähänkin tarvitsimme henkilöstömitoituksen, jolla arjen rakenteet turvataan ympäri Suomea. Hyvä lähtökohta tälle olisi noin 200:n opiskelijan määrä opinto-ohjaajaa kohti.

Vasta-argumentti tälle kaikelle on helposti se, että kaikki tämä maksaa ja paljon. Niin tekeekin. Nyt kysytäänkin sitä, luommeko rakenteet ennaltaehkäisyn ja turvallisuuden näkökulmasta näihin kohtiin vai jonnekin muualle. Näistä arjen rakenteista kun maksetaan joka tapauksessa jossakin kohdassa. Valitettavan usein tänä päivänä aivan liian myöhään. Muodossa tai toisessa. Ja silloin vastineena ei enää tule myöhempää säästöä.

 

 

JAA

1 KOMMENTTI

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.