Terveydenhoitajana opettajan koulutuksella

1

Suomalainen koulutusjärjestelmä perustuu korkeaan opettajainkoulutukseen ja osaavaan opettajuuteen. Opettaja on opetuksen ja kasvatuksen ammattilainen, jonka työ on koko koulutusjärjestelmän kivijalka. Opettaja huolehtii opetussuunnitelman toteutumisesta omassa työssään.

Maailma ja sitä kautta odotukset kouluja kohtaan ovat muuttuneet valtavasti viimeisten vuosikymmenten aikana. Koulut ja opettajat ovat vastanneet siihen kaikin mahdollisin tavoin. Koulun ympärillä pyöriikin jo monenmoinen ”tukiarmeija”, jonka työntekijät käväisevät koululla konsultoimassa milloin mitäkin, johon pitäisi puuttua tai vaikuttaa. Mutta lopulta vastuu ja työprosessit jäävät helposti vain ja ainoastaan koulun ja opettajan harteille. Tämän ”tukiarmeijan” lisääminen ei ole siis enää perusteltua. Jatkossa resurssit on kohdennettava kouluille ja opettajille, jotta tästä sillisalaatiksi muodostuneesta epämääräisestä tukiviidakosta päästään selkeämpään järjestelmään.

Opettajasta on tullut se ”moniosaaja”, jonka pitää ottaa vastuulleen yhä lisääntyvä määrä muiden työntekijäryhmien työtä. Ja tietenkin ilman lisäpalkkaa tai tehtävään määriteltyä työaikaa. Konsultaatiotilanteessa opettajalle ehdotetaan usein, että ”voisit tehdä tuota ja tuota”. Vastuu on se iso sana. Enää ei olekaan kysymys oppilaan näkökulmasta välittämisestä ja oikeaan palveluun ohjaamisesta, vaan aivan liian usein toisen työntekijäryhmän työn ja vastuun kantamisesta ilman työaikaa ja palkkaa.

Oma kokonaisuutensa ovat juridiset vastuut, joista viranhaltijan edellytetään huolehtivan. Otan esimerkiksi terveydenhuoltoon liittyvät vastuut. Useissa kunnissa ja kaupungeissa opettajan (ei siis terveyhdenhoitajan) tulee tänä päivänä laatia oppilaalle lääkehoitosuunnitelma. Vastuulla on sekä suunnitelman laatimisen toteutuminen ja siitä tiedottaminen kaikille niille, joita asia koskee. Ja jopa suunnitelmien lainmukainen arkistointi. Kysymys on selkeästi terveydenhuollon alueelle kuuluvasta asiasta, johon liittyvä tehtävä on siirretty opettajalle. Jo arkijärkikin sanoo, ettei näin saa olla. Mutta näin vain on. Vastuukysymykset ovat tällaisissa asioissa vakavia, koska viime kädessä on kysymys oppilaan turvallisuudesta ja terveydestä, jos jotain sattuu.

Toisena esimerkkinä voi mainita oppilaan päivään kuuluvat mahdolliset pistokset ja lääkehoito. Lukuisissa tapauksissa tänä päivänä hoito ja huolehtiminen on vastuutettu opettajalle. Kysymys on siis konkreettisista lääkehoidon toimenpiteistä. Hoitovelvoitteena voi olla jopa tunnin välein tapahtuva hoito. Ja se on velvoitettu opettajan tehtäväksi  muiden vastuiden ohessa. Ilman terveydenhuollon koulutusta tai asianmukaista resursointia.

Kolmantena esimerkkinä mainittakoon koulujen vastuulla olevat ns. move-mittaukset, joilla mitataan kansallisesti 5. ja 8.-luokkalaisten fyysistä toimintakykyä. Testit on tuotu kouluihin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL), Opetushallituksen, Opetus-ja kulttuuriministeriön ja muiden kansallisten toimijoiden velvoittamana. Testien tuloksia ei saa käyttää esimerkiksi oppilaan arvioinnissa eikä niitä muutoinkaan saa ottaa huomioon opettajan työn näkökulmasta. Koulut ja opettajat on kuitenkin velvoitettu tekemään testit, jotka ovat hyvin mittavat ja laajat. Alun perin vastuu piti kuulua terveydenhuollolle. Resursseihin vedoten näin ei kuitenkaan käynyt. Jopa tulosten syöttäminen järjestelmään eli tekninen hallinnollinen työ on saatettu vastuuttaa opettajalle. Terveydenhuolto ottaa käyttöönsä valmiiksi tehdyt ja järjestelmään syötetyt tulokset. Koko järjestelmän informaatio ja tieto palvelee erityisesti terveydenhuoltoa. Opettaja ja koulu tekee siis töitä terveydenhuollolle. Velvoitettuna, pyytämättä ja ilman määriteltyä resurssia.

Esimerkkejä voisi kertoa edellä mainittujen lisäksi runsain määrin. Jo nämä esimerkit  riittävät osoittamaan sen, että vastuut ja roolit ovat menneet välillä pahasti sekaisin. Vaikka siis väitetään, että koulujen tukiresurssit ovat lisääntyneet, tosiasiallisesti aivan liian usein on käynytkin päin vastoin.

Muutosta perustellaan resursseilla. Tai siis oikeastaan niiden puutteella. Kun muilla toimijoilla ei riitä resursseja oppilaiden palveluun, joku muu pitää vastuuttaa. Eli koulu, rehtori ja opettaja. Mutta voiko todellisuudessa olla näin? Voiko kuka tahansa toimija siirtää toiselle, ei alaan koulutetulle merkittäviä vastuita perustellen sitä omien resurssiensa puutteella? Ei tietenkään. Koulut, opettajat ja rehtorit ovat tältä osin tänä päivänä Suomessa lähes lainsuojattomassa asemassa.

Asiaan pitää saada ehdottomasti muutos. Lainsäädännöllä, asetuksilla ja ohjeilla tulee täsmentää sitä, mitkä juridiset vastuut kuuluvat kellekin ja millä koulutuksella ja resursoinnilla. Erityisen merkittävää tämä on asioissa, jotka koskevat ihmisen terveyttä ja turvallisuutta. Ne eivät ole leikin asia.

Erityisesti tänä päivänä, kun vannotaan ns. lähikouluperiaatteen nimeen, asia on kaikkea muuta kuin vähäpätöinen. Lähikoulun on otettava vastuulleen kaikilla taustoilla olevat oppilaat, mutta kukaan ei tunnu kantavan vastuuta siitä miten ja millä resursseilla lisääntyneet tuen tarpeet voidaan oikeasti järjestää. Kysymys on vakavasta, yksilöön kohdistuvasta oikeudesta ja turvallisuudesta. Jotkut toimijat vetäytyvät helposti vastuusta perustellen sitä resurssien puutteella ja koulusta tulee ”vastuiden kaatopaikka”.  Työ karkaa ydintehtävästä jonnekin muualle ja ilman yhteistä ymmärrystä siitä, voidaanko näin oikeasti tehdä.

Isossa kuvassa ammatillinen huoli liittyy opettajan työn vetovoimaan. Valveutuneet ja fiksut nuoret ovat havaintojeni mukaan jo noteeranneet sen, että opettajan työstä on osin kadonnut se kova, motivoiva ja oikea ydin. Opettajasta on tullut vastuiden ja velvoitteiden kaatopaikka ilman lisävastuisiin määriteltyä työaikaa tai palkkaa, joka rikkoo työpäivän sirpaleisiksi toimenpiteiksi asioita, joihin ei ole saanut koulutusta.

Tietenkin asiaa voidaan tarkastella myös toisin päin. Voisimmeko siirtää esimerkiksi oppilaan oppimiseen liittyviä toimenpiteitä kenties terveydenhoitajalle tai muille toimijoille? Jospa terveystarkastuksen tai psykologin palaverin yhteydessä tarkistettaisiin matikan läksyt, annettaisiin vähän tukiopetusta ja kirjoitettaisiin Wilmaan oppilaan ko. ainetta koskeva suunnitelma ja jatkotoimenpiteet. Uskallan epäillä, pidettäisiinkö tätä sopivana ja mahdollisena. Miten voi olla mahdollista, että toiseen suuntaan arvioituna näin kuitenkin on?

Suomalaiset koulut ja opettajat kyllä hoitavat kaikki vastuunsa ja velvoitteensa, kunhan niille on määritelty selkeät roolit, resurssit ja koulutus. Nyt näyttää siltä, että kovin usein näissä kysymyksissä halutaan ummistaa silmät. Onhan nämä vaikeita kysymyksiä. Mutta siitä huolimatta nykymeno ei voi jatkua.

On korkea aika pysähtyä miettimään, miten tällaiseen on tultu. Ja miten asioiden pitäisi oikeasti olla. Ainakin koulun ympärille rakennettavien enemmän tai vähemmän epämääräisten ja hajanaisten tukiresurssien lisääminen on tullut päätepisteeseensä, koska ne eivät todellisuudessa pysty reagoimaan muutokseen. Lopulta vastuu jää kuitenkin usein koululle. Jos yhteiskunnan muutoksen mukanaan tuomien vastuiden ja tehtävien hoitoa edellytetään kouluilta ja sen henkilöstöltä, annetaan niille mahdollisuus hoitaa niitä. Eikä kysymys on koulujen resurssien edunvalvonnasta, vaan lapsen ja nuoren oikeudesta turvalliseen ja terveelliseen oppimisympäristöön.

 

JAA

1 KOMMENTTI

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.