Oulujoen kalat hississä

2
Riitta Kamula kirjoittaa vanhasta kalahissistä. Kuvassa oikealla on Merikosken rakenteisiin istutettu uuden kalatien sisäänkäynti, keskellä seinän vieressä vanhan kalahissin rakenteita.

Entisessä elämässäni tutkijana olin mukana mielenkiintoisissa tutkimushankkeissa, joissa oli mukana useiden alojen osaajia. Lisäksi on tarpeen perehtyä historiaan, siihen mitä aiheesta on aiemmin ajateltu ja kirjoitettu. Yksi mielenkiintoisista historian sivujuonteista oli mahdollisuus kurkistaa Merikosken kalahissin tapahtumiin.

Merikosken voimalaitoksen ensimmäinen koneisto ja kalahissi otettiin käyttöön vuonna 1948, ja kokonaisuudessaan laitos oli toiminnassa 1950. Silloin ei automaatiosta vielä edes haaveiltu, kaikki tehtiin ihmisvoimin koneistojen säädöistä kalahissin käyttämiseen. Kaikki myös kirjattiin käyttöpäiväkirjoihin yksityiskohtaisesti käsin vähintään tunnin tarkkuudella: vedenkorkeudet, sateet ja paisteet, koneistojen tehot, virtaamat, monta monituista teknistä tietoa sekä kalahississä nousseet kalat. Että mitenkä voin tietää että näin oli – saimme tutkijaryhmän käyttöön kopiot käyttöpäiväkirjoista vuosilta 1951-54, kun kaikki kolme koneistoa olivat jo käytössä.

Insinööri- ja biologivoimin tutkailimme käyttöpäiväkirjojen tietoja ja keräsimme muutakin kalanousuun vaikuttavaa tietoa. Kalahissin kautta nousi neljän vuoden aikana yhteensä yli 1 000 kalaa, niistä oli 40 % mateita. Lohia oli 30 %, usean merivuoden lohia vain 16 kappaletta. Nousseista siikoja oli 10 % ja taimenia 6 %. Lisäksi kalahississä nousi pieniä määriä haukea, ahventa, harjusta ja särkeä, yksittäisiä lahnoja sekä säyne ja kuha. Eniten kaloja nousi tarkastelujakson ensimmäisenä vuotena. Tämän jälkeen kalamäärät alkoivat selvästi laskea ja olivat vuonna 1954 enää muutamia yksilöitä kesän aikana.

Suomessa lohet nousevat kotijokiinsa yleensä heti kevättulvan jälkeen, joten oli mielenkiintoista havaita lohen nousun painottuvan Merikoskella loppukesään ja syksyyn. Tämä Oulujoen lohennousulle ominainen seikka on esitetty useassa kirjallisessa lähteessä, nyt se näkyi myös teknisen henkilöstön tekemistä merkinnöistä vuoden 1951 kalojen nousua tarkasteltaessa.

Merikosken vesivoimalaitoksen rakentaminen alkoi pitkällisen suunnittelutyön jälkeen juuri toisen maailmansodan kynnyksellä. Merikosken rakentamista hidasti huomattavasti sota ja mukanaan tuoma huutava puute työvoimasta ja rakennusmateriaaleista. Voimalaitoksen suunnittelussa ja rakentamisessa otettiin huomioon ja käyttöön sen ajan paras tietämys myös kalojen kulusta. Alimmainen pato, Merikoski ja sen rakentamisaikataulu olivat ratkaisevassa asemassa kalojen nousun onnistumisen kannalta. Kalan kulku Merikoskessa vaikeutui jo vuodesta 1939 alkaen, kun ensimmäiset työpadot rakennettiin joen poikki. Työpatoihin rakennettiin erilaisia kalateitä kalastusviranomaisten ohjeiden mukaan. Kalat eivät kuitenkin pyrkineet kalaportaita pitkin ylös, vaikka niitä oli rakentamisen aikana padon alla ’erikoisen runsaasti’. Lopulta lohet kalastettiin ja osa niistä päästettiin padon yläpuolelle.

Merikosken kalahissin edessä olevan aputurpiinikanavan suulla oli muistitiedon mukaan säädettävät luukut, joiden avulla voitiin hakea parhaat olosuhteet kalojen nousulle kanavaan. Suuaukon houkuttavuuden parantamisessa voitiin hyödyntää jatkuvassa käytössä olevan aputurpiinin 5 m3/s virtaamaa. Perimätiedon mukaan vielä 1980-luvulla hissin paikalla oli jonkinlainen hissin näköinen pyyntilaite, jota esiteltiin biologian opiskelijoille. Laite keräsi muistitiedon mukaan hyvin pikkukalaa ja joitakin lohikalojakin. Sitä lienee käytetty apuna viljelytoiminnassa.

Merikosken voimalaitoksen käyttöpäiväkirjojen mukaan kalahississä nousi vuosina 1951-54 yhteensä runsas tuhat kalaa. Niistä suurin osa oli mateita. Lohia oli yli 300, vaellussiikaa yli 100 ja taimenta yli 60. Vuoden 1951 jälkeen kalamäärät romahtivat ja vuonna 1954 enää muutama kala käytti hissiä.

Vaikka jonkun verran lohia pääsikin myös rakennusaikana padon yli, joen poikastuotanto alkoi vähentyä huomattavasti. Jokisuulle palaavien kalojen määrät pienenivät arviolta jo vuodesta 1946 alkaen, kun ensimmäiset rakennustöiden aloittamisen jälkeen syntyneet lohet olivat palaamassa takaisin syntysijoilleen. Lohen ja taimenen luontaisen poikastuotannon loppuminen johti lopulta Oulujoen alkuperäisen lohi- ja taimenkannan häviämiseen. Sitä edisti myös voimakas kalastus padon alapuolella. Koska Merikosken kalahissillä lohi ei osoittautunut nousevan, Oulun kaupunki oli esittänyt kalanviljelytoiminnan aloittamista Ruotsin mallin mukaan. Kalahissi poistettiin käytöstä jo 1950-luvun loppupuolella ja lohikantaa alettiin pitää yllä pelkästään viljelytoiminnalla.

Kalahissit otettiin käyttöön Suomessa 1900-luvun alkupuolella. Merikoskessa oli käytössä kalastusneuvos Brofeldtin patentin mukainen, laajasti Suomessa käytetty malli. Monet varhaisista kalahisseistä toimivat huonosti, mikä on usein herättänyt hilpeitä kommentteja siitä että ’ne eivät toimineet, sillä kalat eivät oppineet painamaan nappia’. Syynä mainintaan saattaa olla Brofeldtin itsensä esittämä visio kalahissien varustamisesta napilla eli kalan havaitsevalla herkällä vipulaitteella.

Brofeldtin kalahissin toimintaperiaatteena oli koota kalat mertamaiseen hissikoriin, joka nostettiin yläveden tasalle. Usein kalahisseihin johti lyhyt kalaporras, hissikori sijoitettiin useimmiten sen ylimpään altaaseen. Aika ajoin hissikori nostettiin yläveden tasolle, ja kalat luisuivat suoraan yläveteen tai sinne johtavaan vesikouruun. Noston aikana suuri osa vedestä valui pois hissikorista, mutta Brofeldtin mukaan kalat eivät tästä sanottavammin kärsineet, sillä nosto kesti vain muutamia kymmeniä sekunteja. Hissikori oli yleensä niin harva, että pienet ahvenet, särjet salakat ja muut pikkukalat eivät pysyneet siinä, eikä niitä ollut tarkoituskaan siirtää esteen yläpuolelle.

Riitta Kamula

Opetuskoordinaattori, TkT

Thule-instituutti, Oulun yliopisto


JAA

2 KOMMENTTIA

  1. Kiitos tästä kirjoituksesta.

    Harmi vain on, että Yhdysvalloissa osattiin jo 1930-luvulla rakentaa kunnolliset kalatiet esimerkiksi Kolumbia-jokeen ja joen lohikannat ovat edelleen hengissä, vaikka eräät niistä nousevat useiden suurvoimaloiden yli. Jää arvelujen varaan kuinka paljon kalastusneuvos Brofeld rahasti patentillaan. Käsittääkseni hänellä oli tukevasti sormensa pelissä kun kalojen ylösvaelluksen teknisiä yksityiskohtia mietittiin.

  2. Hieno juttu.
    Montako lohta noussee Suomussalmen Kiantajärveen nykyään?
    Isovanhemmat muisteli, että lohet lisääntyivät Hossanjoen koskissa ja Kalmonsärkän kivikkoisissa hiekkapatjoissa.
    Siellä ne aiemmat ihmiset niitä sitten pyysivät ja nuotiolla loimuttelivat.
    Ensimmäisistä tuskin tiedämmekään, mutta n. 4000 v. ennen ajanlaskumme alkua jo nuotiolla oltiin. Näin kertoo mm. tutkija M. Huurre löydöistään. Itsekin olen löytänyt kivisen keihäänkärjen ja pronssisoljen – eivät ihan eilisiä nekään..
    Ja rengit sanoi, notta yhtenä päivänä viikossa on saatava lihaakin.

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.