Lääkiksen jätkämiesproffa ja lääketieteen sekatyömies keikalla Namibiassa

2
Kuvia viime vuoden matkalta Namibin erämaasta ja Kataturan sairaalasta, kun Petri Lehenkari vieraili viimeksi Namibiassa.

Terveisiä Windhoekista, Namibiasta. Olin täällä edellisen kerran vuosi sitten. Opetin anatomiaa ja solubiologiaa paikallisille lääketieteen opiskelijoille 6 viikon ajan ja auttelin paikallista köyhäinsairaalan ortopedikollegaa perjantaisin.

Täällä julkista sektoria voi kutsua näillä sanoilla, kuten kaikkien ennusmerkkien mukaan meilläkin tulevaisuudessa. Nyt vierailu kestää 3 viikkoa ja pääteemana on opetusavun antamisen lisäksi kartoittaa Oulun yliopiston ja paikallisen Windhoekin lääketieteellisen tiedekunnan yhteisprojektin puitteissa, onko täällä mahdollista tehdä jotain järkevää tutkimusyhteistyötä.

Vajaan vuoden mietiskelyn jälkeen olen päätynyt ehdottamaan luu- ja niveltuberkuloosiin keskittyvää yhteishanketta, jossa Oulussa tehtäisiin vaativampia laboratoriotöitä ja täällä tuberkuloositapausten ja näytteiden keräystä, jota voitaisiin tehdä laajemmin myös jossain muualla, missä tuberkuloosia on vielä paljon.

Nyt varmaan lukijaa alkaa mietityttää, että millähän viisaudella tällaisia ihmehankkeita yritetään polkaista pystyyn. Paljastetaanpas vähän puhuttuja ja yleensä suurelta yleisöltä salaisina säilyviä taustoja. Professoreilla ei ihan oikeasti ole tällaiseen mitään koulutusta. Olemme keskimäärin aika surkeita projektipäälliköitä lukuun ottamatta ehkä harvoja kollegoita tekniikan puolelta. Lähinnä olemme harjaantuneet aidon tutkimustouhuamisen lisäksi erilaisten epätosien omaa tutkimusta ylistävien väitteiden laatimisessa rahoittajien huijaamiseksi ja pahaa aavistamattomien opiskelijoiden mukaan saamiseksi mitä erilaisimpiin hassuihin projekteihin. Mutta jos oikeasti pitäisi tehdä jotain tähdellistä tai järkevää, onko meillä siitä mitään kokemusta? Ei kovin paljoa. Taitaa olla niin, että edellinen todella mainitsemisen arvoinen omaa alaani liippaava huippututkimus Suomesta oli AIV.  Aihe oli kemia. Lääketieteestä emme ole koskaan saaneet Nobelin Nobelia, vaikka yritys on ollut armoton.

Tässä tilanteessa on vaikea kysyä neuvoa vertaisilta. Tärkeimpänä ohjenuoranani toimivatkin nyt kaikki lukemani Arto Paasilinnan teokset, joissa on paljon hyviä käytännön neuvoja ja perusteellista teoreettista pohdintaa juurikin tällaisten täysin mielikuvituksellisten, mutta suurien ja tärkeiden hankkeiden perustamiseksi. Lisäksi yritän olla aito touhun mies, kirjojen hengen mukaisesti. Tärkeää on päämäärän lisäksi aina liike ja olenkin huomenna varannut keskusteluajan Suomen suurlähetystöön ja siitä alkaa selvittelytyön virallinen puoli. Tietysti myös paikallinen tiedekunta, eri sairaalat, erityisesti tubisairaala ja ortopedit täytyy saada tähän urakkaan mukaan. Samaan aikaan opiskelijat tekevät laajaa kirjallisuuskatsausta ja laboratoriossa viritellään menetelmiä erilaisten määritysten tekemiseksi. Tietysti jatkossa otetaan myös raskas kalusto, järeä ortopedinen kirurgia käyttöön, mutta vasta perusteellisen harkinnan jälkeen. On siis alkamassa yhdenlainen sota. Sota luu- ja niveltuberkuloosia vastaan. Myös muut mykobakteerit tekevät hyökkäyksiä niveliä vastaan. On siis kerta kaikkiaan aika ryhtyä toimeen!

Toisaalta elämässä on paljon kaikenlaista tekemistä.  Miksi siis tähän kannattaisi nyt ylipäänsä ryhtyä? Syy on yksinkertainen: Namibiassa on vielä paljon tuberkuloosia, meiltä Suomesta se käytännössä hävitettiin tehokkaasti heti sodan jälkeen. Samoin kuin muuallakin Afrikassa, HIV-AIDS epidemia on täällä kääntymässä laskuun, viimeisimmässä kartoituksessa aikaisempi yli 20 % väestöosuus oli tipahtanut n 13 %:n. Elintaso kohenee samaa tahtia tai rivakammin kuin meillä 70-luvulla. Käytännössä voidaan ennustaa, ettei tässä maassa ole juuri tuberkuloosia 20 v päästä. Nyt on. Se runtelee niveliä ja luita ja vaikka tauti saataisiin hallintaan ja potilas pelastettua, luu- ja nivelmuutokset saattavat rampauttaa potilaan pitkäksi aikaa. Toinen näkökulma: multiresistentti, monille lääkkeille vastustuskykyinen tuberkuloosi väijyy meitä jo nurkan takana. Suomessa sitä ei käytännössä ole, mutta esimerkiksi Virossa on. Tuberkuloosi saattaa siis hyvinkin tulla takaisin oikein kunnolla ja siihen kannattaisi varustautua jo valmiiksi. Moderni lääketiede on modernia jo nyt, suuria mullistuksia ei tule tapahtumaan monissakaan tähän asiaan liittyvissä hoitomahdollisuuksissa seuraavan 50 v aikana. Se, mitä nyt saadaan tutkittua, on siis validia tietoa hyvin pitkänkin ajan kuluttua. Olen oikealta ammatiltani luukirurgi, eli ortopedi, näkemykseni mukaan länsimaiset hoitomenetelmät esim reuman hoidossa ja vaativissa selkätoimenpiteissä voisivat olla käyttökelpoinen apu uusien hoitomuotojen kehittämisessä ja taudin aiheuttaman rampautumisen estämisessä ilman, että pesäkkeen tuhoamisesta lehahtaa liikkeelle tappava, yleistynyt bakteeritulehdus.

Tässä taustoja. Lisätään vähän solubiologiaa, uusia menetelmiä jyväiskudoksen analyyseissä ym ja meillä voisi olla hyvä soppa. Vaan eipä ole. Sitten alkavat kaikenlaiset vaikeudet, joiden voittamisessa tarvitaan Paasilinnan oppeja. Noissa Arton kirjoissa myös selitetään seikkaperäisesti, miksi hyvät asiat eivät monesti tarmokkaasta ponnistelusta huolimatta etene ja kurjuus maailmassa yleensä tuppaa lisääntymään. Ne asiat ovat hyvin yksinkertaisia. Ihmisten erilaiset heikohkot ominaisuudet saavat monesti vallan. Esimerkiksi vallanpitäjillä tai muilla jarruhenkilöillä voi olla halu ihan kiusan vuoksi pompottaa tai estää järkeviä hankkeita. Tai ylipäänsä on jotain niin paljon kiinnostavampaa tai palkitsevampaa ja mukavampaa tekemistä, ihan kaikilla.

Tulin tänään paikalle, huomenna aloitan siis laajat tiedustelut, joka on aina onnistuneen sodankäynnin tärkein edellytys. Nyt katsotaan miten äijän käy.

Petri Lehenkari

ortopedi, solu- ja kehitysbiologian professori

Oulun yliopisto 

JAA

2 KOMMENTTIA

  1. Onnea Petri matkaan, kartoitahan samalla jos on tarvetta lisäavulle.