Kansainvälistä opiskelua ja yhdessä oppimista

0

Kansainväliset opiskelijat ovat yhä näkyvämpi ilmiö, heidän määränsä kampuksella on jo huomattava. Ulkomaalaisia opiskelijoita ei tarvitse paljon haastatella pärjäämisestä, kun tietyt seikat tulevat esiin.  

Yksi on, ettei kukaan voi juuri pinnata opiskeltavasta tietosisällöstä. Tiedon määrän kasvettua sen vaatimuksista ei ole tingitty, vaikka muuta joskus väitetään. Myös opiskelijat asettavat tiedolle kovia vaatimuksia.  Nähtyäni paikan päällä vauraan valtion tarjoamaa yliopisto-opetusta, jossa opettajat eivät voi vaatia eivätkä opiskelijat halua vaadittavan liikaa, uskon yhä lujemmin sisältöön opettamisessa ja oppimisessa.

Ulkomaalaisten opiskelijoiden kohdalla tämä tarkoittaa usein, ettei ulkoa "osaaminen" riitä, vaan tietoa pitää etsiä, yhdistellä ja soveltaa. Meille tämä tuntuu selvältä, mutta joillekin se on uutta. Monet kotimaiset opiskelijat kohtaavat silti uuden tilanteen, kun luennoilla esitetään paljon tietoa koskevia kysymyksiä omaleimaisella englannilla, vaikka läsnä olisi satoja muita opiskelijoita.  Erinomaisena pidän, että opettajat vastaavat yleensä kysymyksiin sumeilematta ja omalla aksentillaan. Tästä seuraa usein dialogi, jossa juuri tiedon lähteet, yhdistely ja soveltamistarpeet tulevat ilmi.

Monet ulkomaalaiset opiskelijat ovat hämmästyneitä myös siitä, miten helppoa on opiskella ja tehdä yhteistyötä kaikkien kanssa professoreista tukipalveluhenkilöihin. Usein tämä on ollut ensin lähes käsittämätöntä, mutta sitten edistänyt suuresti opintojen etenemistä ja Suomessa olemista.  Olin äsken toinen ohjaaja ulkomaalaiselle jatko-opiskelijalle, joka on ison yrityksen talouspäällikkö. Hän valmistui ihanneajassa, tutkimus todettiin kelpoiseksi ja  sen tuloksia otettiin käyttöön heti. Miten tämä onnistui?  

Itse asiassa ilman erityisjärjestelyjä. Hän kävi Oulussa pari kertaa vuodessa, me ohjaajat saimme häneltä noin yhden sähköpostin viikossa ja hän niihin molemmilta vastaukset. Ryhdyttyään opiskelijaksi hän ei päässyt yliopistosta eroon eikä halunnutkaan. Oulu ei ollut silti hänen  ensimmäiseksi tähyämänsä opiskelupaikka, vaan eräs aasialainen yliopisto. Se kuitenkin lopetti  toimintansa ja jätti maksaneet jatko-opiskelijansa heitteille.  Vaihtoehtona olisi ollut hakeutua jonkun muun tarjoamaan liike-elämän tohtoriohjelmaan, nauttimaan maksua vastaan tuotteistettua tutkintopakettia. 

Miten hoitaa kansainvälisten opiskelijoiden yhteistyö, vaikka emme paketoisi tutkintoja palvelutuotteiksi? En tiedä takuuratkaisua, mutta epäilen yhtä vastaukseksi. Kokemustiedon jakaminen on saanut uutta pontta eli pienryhmäohjaus, omaopettajuus ja mentorointi ovat kehittyneet. Tavatessani pienryhmäohjaajaani yli 30 vuoden takaa vitsailenkin, että olen oppinut häneltä kaiken merkittävän.  Tunnustus saa hänet vaivautuneeksi, mutta siinä on ripaus totta, sillä muistijälki saadusta perimätiedosta on lähtemätön.

Päästessäni yliopiston tutkijakoulun mentoreiden  joukkoon luulin kokemusten jakamisen olevan helppoa ja ehkäpä yksisuuntaista. Muutaman tapaamiskerran jälkeen huomaan oppineeni itse tärkeitä asioita. Samoin uskon muidenkin pääsevän tiedon tuottamisen ja jakamisen tavoissa vielä muutaman askeleen nykyistäkin pidemmälle.

Veikko Seppänen

professori, johtaja Martti Ahtisaari Instituutti, Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

JAA