”Vieläkö on villihevosia?” ja 9 muuta kysymystä saavat vastauksen

1

Maailma on täynnä enemmän ja vähemmän tärkeitä kysymyksiä. Tällä kertaa kaivetaan faktapohjaisia vastauksia sellaisiin, jotka on esitetty jonkin tunnetun suomalaisen sanoituksen yhteydessä, mutta joihin on kuitenkin jätetty vastaamatta. 

Vieläkö on villihevosia?

Vastaus riippuu villihevosen määritelmästä. On esitetty teorioita, miksi maailman ainoa jäljellä oleva kesyistä hevosista polveutumaton hevonen, mongolianvillihevonen (tunnetaan myös przewalskinhevosena), ei olisi “oikeasti” villi. 

Lopulta teoriat ovat sanahelinää. Vastaus on kyllä: vielä on villihevosia, mongolianvillihevosia, joita elää vapaudessa oletettavasti muutamia satoja yksilöitä ja yhteensä arviolta parisentuhatta yksilöä. Laji on siis erittäin uhanalainen.

Minne tuuli kuljettaa?

Jotta voidaan ymmärtää, minne tuuli kuljettaa, täytyy ymmärtää, miten tuuli syntyyEnsinnäkin kylmä ilma on lämmintä raskaampaa. Kun aurinko paistaa eri puolille Tellusta eri voimakkuudella, ilmakin planeetallamme on eri paikoissa eri lämpöistä. Siitä syntyy ilmanpaine-eroja, joiden pyrkimyksenä on tasoittua. 

Eli tuuli kuljettaa aina korkeapaineesta matalapainetta kohti.

Mille meidän isä salaa kuiskaa baby I love you?

Kohtuullisen turvallisena tutkimushypoteesina voisi pitää, että keskimäärin mitä todennäköisimmin lapsilleen ja/tai ensimmäiselle vaimolleen – yleisen elämänkokemuksen nojalla. 

Kun toisaalta tiedetään, että Suomen “kokonaiseronneisuusluku on vaihdellut 47:n ja 51:n välillä vuodesta 1994 lähtien”  ja perheen keskimääräinen lapsiluku on 1,85, mitä todennäköisimmin isä kuiskaa “baby I love you” lapselleen.

Mikä mahtaa olla in? Tai mikä vastaavasti out?

Jos uskomme Sitran megatrendejä (ja miksi emme uskoisi), “in” ovat esimerkiksi taitojen merkityksen kasvaminen, verkon joukkovoiman lisääntyminen, globalisaation ja nationalismin yhteentörmäys, maapallon kantokyvyn ymmärryksen parantuminen, sosiaalinen pääoma, kokeilukulttuuri, merkityksellisyys, hyperkonnektiivisuus, jakamistalous, robotisaatio, uusiutuva energia ja lohkoketjut.

Out on sen sijaan varmuudella niin moni asia, ettei niiden luetteleminen ole kovin järkevää. Luetellaan nyt kuitenkin yleisen elämänkokemuksen nojalla lämpimikseen muutama aika varma: jojot, juoksuhiekan pelkääminen ja XL5.

Kumpi voittaa karhu vai leijona?

Onnekseni vastasin tähän jo. Voittaja on takajaloilleen nouseva ja etukäpäliään voimalla käyttävä karhu.

Kuka keksi rakkauden?

Aijjai. Tästä saisi novellin, mutta koska egyptologi Mia Meri vastasi kysymykseen niin hyvin viitisen vuotta sitten, edes yritä panna paremmaksi.

Tärkeintä on, ettei tehdä niin kuin Kaija Irmeli Kokkola ja muut kyseistä laulua väsänneet ja tyydytä vastaukseen, että “joku keksi rakkauden”. 

Kuka voisi kellot seisauttaa ja ajan pysäyttää?

Kukaan tuskin voisi kaikkia kelloja seisauttaa, mutta nollapituuspiirin mukaan määritellyn Greenwichin kuninkaallisen observatorion johtaja Paddy Rodgers voisi kenties helpoiten seisauttaa ainakin jollain määritelmällä symbolisesti tärkeimmän kellon. Samasta kaupungista löytyy tosin kenties maailman kuuluisin kello, Big Ben. Sen voisi pysäyttää varmaankin helpoiten kaupungin pormestari Sadiq Khan.

Ajan pysäyttämisen mahdollistamisen ymmärtämiseksi tieteen tulee kehittyä vielä.

Kuin voi omena pudota noin kauas puusta?

Oletetaan aluksi, että omenan putoamisella kauas tarkoitetaan tässä yhteydessä tilannetta, jossa lapsen ja tämän vanhemman ominaisuudet eroavat toisistaan oletettua enemmän.

Todennäköisin syy sille, miksi tältä voi tuntua, liittynee väkisellä ympäristön vaikutukseenLuonnollisesti siinä on paljon satunnaisvaihtelua, kuinka voimakkaasti meistä tulee vanhempiemme kaltaisia, mutta ympäristötekijät vaikuttavat asiaan niin ikään merkittävästi.

Pitäiskö ajan tappamisesta joutua vankilaan?

Ei pitäisi. Suomen lain mukaan vain ihmisen taposta pitäisi joutua vankilaan, ja joutuukin ellei tilanteessa sovelleta lakia hätävarjelusta tai pakkotilasta.

Keitä ne on ne sankarit, elokuvan sankarinaiset, jotka kauneudellaan kaikki lumoaa? 

Kauneus on tietenkin katsojan silmässä ja elokuvien lumoavat sankarinaiset todennäköisesti lumoavat ennen kaikkea näyttelijänkyvyillään ja karismallaan. Kun pikaisesti penkaisee yksittäisten arvioitsijoiden tekemiä listoja, nimet kuten Marilyn Monroe, Meryl Streep, Audrey ja Katherine Hepburn sekä Julia Roberts löytyvät eri listoilta.

Jos yllä mainitut kyvyt ja karisma kuitenkin lasketaan mystisesti “kauneudeksi”, täytyy kysymykseen vastata kaiketi tarkastelemalla elokuvien sankarinaisten suosiota. Täytyy myös huomioida kysymyksen aikamuoto, siinä halutaan tietää tämän hetken sankarinaisista.

Suosiotakin voisi luonnollisesti laskea eri mittareilla, mutta valitaan niistä helpoin: raha. Tuolla mittarilla kauneudellaan kaikki lumoavien sankarinaisten kolmen kärki näyttäisi olevan tänä vuonna käänteisessä järjestyksessä Reese Witherspoon, Sofia Vergara ja Scarlett Johansson.

Tässä blogisarjassa kysyn itse keksimiäni ja tutuilta tai keneltä tahansa kuulemiani pieniä tai suuria ihmetyksen aiheita, ja vastaan niihin nojaamalla tutkittuun tietoon ja tietokirjallisuuteen.

JAA

1 KOMMENTTI

  1. Onhan noita alkuperäisiä villihevosia,ja esim. juuri niitä karanneita villihevosia,kuten Amerikan Mustangit.
    Tuulen reittihän on selvä,ellei puhuta Tapio Rautavaaran Neljän Tuulen Tiestä joka on sekava,ja voi aiheuttaa jopa pyörremyrskyn.Tuulen tie vie vaikka Roomasta asti Onttolaan,kuten Kuju sen tietää.
    https://www.youtube.com/watch?v=a6cQMF-65xs

    Ja rakkaudenhan keksi Aatami ja Eeva siellä paratiisissä,tietenkin.

    Mihin unohtui sankarinaisista Nicole Kidman.Julia Roberts on oikeastaan aika ruma ja luotaantyöntävä.
    https://www.riemurasia.net/kuva/Julia-Roberts/91697

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.