Jokaiselle mahdollisuus ammattiin

0

Tällä viikolla tulivat yhteishaun tulokset. Ammatillisiin oppilaitoksiin oli jälleen enemmän hakijoita kuin paikkoja. Kolme prosenttia nuorista jäi ilman opiskelupaikkaa. Heille on kuitenkin tarjolla tyhjiksi jääneitä paikkoja lisähaussa.

Kun katselin lisähakupaikkoja Oulun seudulla, niin nähtävissä oli, että nuoret hakeutuvat kaupunkiin eikä Ouluun juurikaan jäänyt lisähakupaikkoja. Pohjois-Pohjanmaata laajemmin katsoessa valinnanvaraa oli enemmän. On luontevaa, että nuoret tulevat kaupunkiin ja olisikin äärimmäisen tärkeää, että siellä olisi riittävästi aloituspaikkoja. Aloituspaikat ammattioppilaitoksissa ovat vähentyneet viime vuoteen verrattuna.

Asia mihin heräsin, on se, että nuoret eivät välttämättä pääse ensisijaiseen hakuvaihtoehtoonsa. Jos kaikkiin haettuihin vaihtoehtoihin on vaikea päästä, niin voi jäädä ilman opiskelupaikkaa. Jos sen sijaan on taktikoinut sen verran, että on laittanut viimeiseksi hakuvaihtoehdoksi niin sanotusti varman paikan, voi käydä niin, että saa kyllä opiskelupaikan muttei mieluista sellaista.

Opinto-ohjaajilla ja muilla nuorten tukihenkilöillä on iso rooli ammatinvalintaa suunniteltaessa. Nuoria tulisi kannustaa opiskelemaan unelma-ammattiinsa. On sääli, että osa joutuu hakemaan itseään vähemmän kiinnostavaan vaihtoehtoon, jotta ylipäänsä tulisi valituksi. Tämä johtaa siihen, ettei opiskelumotivaatio välttämättä ole korkea ja opinnot saattavat jäädä kesken.

Siksi pidän erittäin tärkeänä, että koulunsa keskeyttäneille tai opiskelupaikkaa ilman jääneille on tarjolla yksilöllisiä palveluita. Tarvitaan etsiviä nuorisotyöntekijöitä, työpajoja, oppisopimuspaikkoja ynnä muita joustavia mahdollisuuksia. En usko, että kukaan nuori haluaa tietoisesti jäädä ilman ammattia, vaan kyse on juurikin siitä, että itsellä ei tunnu olevan mahdollisuuksia. Myös nuorten tieto- ja neuvontapalveluita tarvitaan opintoihin hakemisen avuksi.

Erilaiset valmentavat koulutukset ammattiopistoissa ovat myös tärkeitä, mutta valitettavasti nekään eivät aina ole houkutteleva vaihtoehto. Voisiko ammattiopistoissakin olla avointen opintojen tyyppisiä järjestelyitä, joissa pääsisi kokeilemaan käytännössä, millaista opiskelu on.

On erittäin hyvä, että ammatillisen koulutuksen reformi tehdään. Tutkintojen laajentaminen avaa lisää mahdollisuuksia työelämään ja jatko-opintoihin. Elämä on nykyään jatkuvaa oppimista, ja ammatinvaihto uralla on enemmän sääntö kuin poikkeus. Olisi erittäin tärkeää, että ammattia voisi vaihtaa joustavasti ja että opiskelupaikkoja olisi riittävästi tarjolla myös alan vaihtajille.

Minulle mahdollisuuksien tasa-arvo tarkoittaa sitä, että jokaisella on mahdollisuus opiskella mieluisaan ammattiin ja sitä myöten päästä mielekkääseen työhön. Tällä on merkittävät vaikutukset elämänlaatuun ja tulevalle työuralle.

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.