Jokaiselle mahdollisuus ammattiin

Tällä viikolla tulivat yhteishaun tulokset. Ammatillisiin oppilaitoksiin oli jälleen enemmän hakijoita kuin paikkoja. Kolme prosenttia nuorista jäi ilman opiskelupaikkaa. Heille on kuitenkin tarjolla tyhjiksi...

Ammattiosaajat tekevät tulevaisuutta

Ammatillisen koulutuksen tarkoitus on paitsi kouluttaa ammattiin, myös kasvattaa nuoria ja lisätä heidän kansalaistaitojaan. Nuoret tarvitsevat asiantuntevaa opinto-ohjausta opintojensa aikana. Heitä tulee motivoida opintoihin...

Vastuullista yritystoimintaa

Yritysten yhteiskuntavastuusta on rakentumassa merkittävä kilpailutekijä. Vastuullinen yritys tekee hyvää työnantajapolitiikkaa, maksaa veronsa kotimaahan ja huolehtii ympäristöasioista. Nämä kaikki rakentavat yrityksen mainetta ja tuovat...

Oulun seudulla on hyvä elää

Ylen uutisoiman aluetutkija Timo Aron selvityksen mukaan myös Oulun seudulta löytyy vetovoimaisia kuntia. Paras sijoitus oli Limingalla, 28. sija Suomen kunnista. Selvityksessä tarkasteltiin, mitkä...

Pääsykokeet mittaamaan motivaatiota

Tänä keväänä on käyty keskustelua korkeakoulujen pääsykokeista ja niiden tarpeellisuudesta. Mielestäni kokeita voi kehittää, mutta niitä tarvitaan edelleen. Aiempi koulumenestys ei usein kerro riittävästi hakijan...

Valtionyhtiöt tukevat yhteiskuntaa

Elinkeinoelämän Valtuuskunta, EVA, on analysoinut valtionyhtiöiden toimintaa. EVAn mielestä yhtiöiden omistuksia pitäisi keventää. Businessmielessä tämä pitää paikkansa, mutta yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta ei. EVAn mukaan valtionyhtiöt...

Muu Suomi hoitaa Helsingin mummot

Eilen uutisoitiin siitä, kuinka paljon verotuloja Helsingistä virtaa muuhun Suomeen. Tämä on mielestäni väärää vastakkainasettelua. On selvää, että valtionosuudet pitää jakaa oikeudenmukaisesti ottaen huomioon...

Ihmisarvon asialla

Suomessa on satoja tuhansia ihmisiä työttömänä, maahanmuuttajille tulisi löytää töitä, sairaista ja eläkeläisistä on huolehdittava. Tässä tarvitaan arvolähtöistä politiikkaa. Meidän tulee pitää huolta myös...

Eväitä kohti työllisyyttä

Kävin itse aikoinaan työvoimakoulutuksena urasuunnittelukurssin. Tuntuihan se vähän tyhjänpäiväiseltä, mutta kurssin parasta antia oli työharjoittelu. Toinen työharjoittelupaikka tarjosi mahdollisuuden tutustua kokonaan uuteen alaan, joka...

Työttömänä vapaasta tahdostaanko?

Kuvitelkaa tilanne, jossa perhe asuu maalla lapsineen omakotitalossa. Toinen puoliso on töissä, toinen työttömänä. Pitäisikö tällöin työttömältä puolisolta ottaa työttömyyspäiväraha pois, jos hän ei...