Tavallinen päivä, viikko, kuukausi

0

Myrskyä keittää

Sen piti olla jossakin kaukana, mutta se tulikin lähelle. Eräänä tavallisena perjantaina niin lähelle, että töistä lähtiessä mukana oli varmuuden vuoksi läppärin lisäksi isompi näyttö. Varautuminen muuttui todeksi ja kotona alkoi työpisteen järjestäminen toimivaksi säännöllistä työskentelyä varten. Ohjeita muuttuneen työtilanteen hanskaamiseksi alkoi näkyä joka puolella.

Zoomataanko vai skypetetäänkö? Sharetetaanko vai meilataanko?

Uuden edessä

Olen aamuisin aiempaa ripeämmin työpöytäni ääressä. Olen onnellinen omasta rauhallisesta työpisteestäni. Työpöytä makuuhuoneessa, tiimsit, kuulokkeet, kamera ja virtuaalikahvit ovat nyt uusi normaali. Työhuoneen hälinä on korvauntunut Happoradiolla.

Lähiopetukset pidetään verkossa. Ne ovat työpäivän sosiaalisia hetkiä. Tuntikeskustelu voi olla hyvinkin aktiivista ja joskus sitä on täytynyt jopa hiljentää. Olen lakannut pahoittelemasta, ettemme voi nähdä livenä luokassa. Melkein kaikkea voidaan silti tehdä, ainakin soveltaen. Opiskelijoiden esityksissä ei nähdä esittäjää, mutta kuunteleminen on mukavaa ja palautetta voidaan antaa. Hyvä esitys kuullaan myös verkon läpi.

Työtilansa kullakin. (Kuvat: Tomi Jäävirta, Pirjo Partanen)

Tutorkeskustelut taas ovat luonteeltaan sellaisia, joihin keskustelukumppanin näkeminen tuntuu kuuluvan luontevasti. En vaadi tai edes pyydä näköyhteyttä, mutta usein se kuitenkin luodaan. Keskustelu itsessään sujuu tavalliseen tapaan.

Kevät on opinnäytetöiden ohjausten aikaa. Ohjeet, opastukset ja palaute on annettu tyypillisimmin tähänkin asti verkon kautta. Se mahdollistaa ohjauksen myös niille, jotka tekevät opinnäytetyötään muualla kuin opiskelupaikkakunnalla. Etätyöskentely tuo siksi uutena puolena verkkoon lähinnä opinnäytetöiden esitykset.

Lauhtuiko sittenkin

Kotona työskentely on useimmiten tehokasta. Kahdeksan tuntia yhtäjaksoista työskentelyä tuntuu tosin pitkältä, koska tauot ja liikkuminen unohtuvat työpäivän aikana helposti. Työpaikalla tulee työkavereiden kanssa jutusteltua luontevasti niin työasioista kuin muustakin, mutta nyt tilanne pitää varta vasten luoda. Opiskelijat piipahtavat työhuoneessa kysymyksineen ja joskus vain juttelemassa. Nyt auki on virtuaalinen ovi ja sen opiskelijat avaavat useimmiten vain sähköpostin kautta. Postin määrä on entistäkin suurempi, samoin sähköpostiin käytetty työaika.

Työn tekemisen ajankohtaan voi vaikuttaa melko paljon. Jos ilta- ja viikonlopputyö on tavallista aika ajoin muutenkin, nyt työkoneelle on entistä helpompi palata myös päivästä ja vuorokaudenajasta riippumatta.

Opiskelijoiden kommentit etäopiskelusta vaihtelevat. Opiskelutaidot nousevat tärkeiksi, kun pitäisi kyetä kärsivällisesti opiskelemaan itsenäisesti oman koneen ääressä. Osa kaipaa tunteja (vai sosiaalista elämää?), mutta suurimmalle osalle opiskelu onnistuu materiaalin ja ohjeiden avulla. Toiset toivoisivat väliin verkko-ohjauskertoja, siis suoraa kontaktia opettajaan. Laboratoriotöiden tekeminen etänä on hankalaa tai mahdotonta ja ryhmätyötkin tavallisuudesta poikkeavia. Opiskelijat ovat kuitenkin useimmiten maininneet etäopiskelun ja tämän ajan haasteiksi sosiaalisen elämän vähäisyyden, normaalin vuorokausirytmin ylläpitämisen ja vapaa-ajalla tekemisen puutteen. Kesästä nousee esiin epävarmuus kesätyöpaikoista, minkä vuoksi kesäopiskelumahdollisuuksia mietitään tavallistakin enemmän.

Tyhjät huoneet; ei ole entistä eikä vielä tulevaakaan. (Kuvat: Oamkin viestintä)

Loistava tulevaisuus, loistava epävarmuus

On helppo olla omien ennakkoluulojensa ja ajatustensa vanki, luulla, että opiskelijat kaipaavat aina meitä opettajia perinteisesti opettamaan. Lieneekö siihen välillä suurempi tarve meillä vai heillä? Lieneekö kyse tavasta ja tottumuksesta, puolin ja toisin, osin myös helppoudesta opiskella opettajan strukturoitujen ohjeiden mukaan tai opettaa entiseen tapaan. Opiskelijat tunnistavat oman kärsimättömyytensä ja ongelman istahtaa opiskelemaan ilman opettajaa. Edistäisikö myös työelämätaitojen oppimista, jos opiskelijat opettelisivat ottamaan entistä enemmän vastuuta omasta opiskelustaan ja oppimisestaan opettajan ohjauksessa.

Muutostarve tuli yhtäkkiä ja siihen piti reagoida: opetusta viilattiin tilanteeseen sopivammaksi. Opintojaksoja suunnitellessamme asetamme osaamistavoitteet, mietimme oppimispolun sekä arvioinnin tarkoituksenmukaisuuden tavoitteisiin nähden. Nyt tarvittiin lisäksi ajatus siitä, miten tuo on oppimisen kannalta mielekästä toteuttaa verkossa, jossa korostuu entistä enemmän ohjaus. Ratkaisuja täytyi tehdä tällä kertaa nopeasti, mutta lopulta tämä on opettajalle ”vain” työtä.

Uuden äärellä ovat olleet myös peruskoululaiset ja lukiolaiset ja heidän opettajansa. Kokemukset voivat vaikuttaa tulevaisuudessa enemmän kuin pystymme tällä hetkellä näkemään tai aavistamaan. Tulevilla opiskelijoillamme on jo olemassa erilaisia opiskelukokemuksia. Onko paluuta entiseen vai lisääntyykö myös muualla opetuksessa digitaalisten välineiden käyttö? Välineet ovat kuitenkin vain välineitä eikä niiden käyttö takaa opiskelutaitojen hallintaa.

Alkaa näyttää siltä, että sopeudumme. Jospa olemmekin oppineet jotakin uutta. Ehkä voitaisiin miettiä omaa työtä vähän uudesta näkökulmasta ja hyödyntää tästä ajasta saatuja kokemuksia jatkossa. Miten opetetaan ensi syksynä? Tarvitaanko lähitunteja entiseen tapaan, jos opiskelijatkin oppivat entistä paremmin itsenäiseen opiskeluun, kun heitä vain ohjataan?

Syksy alkaa uudella kampuksella ja tavarat on pakattu. Taas tilanteen vuoksi etunojassa. Voin hyvinkin olla sulkenut Kotkantien kampuksen oven jo viimeistä kertaa. Kun avaan uuden kampuksen oven, olisiko mukanani tuoreita tarinoita ja intoa ja kokeilunhalua. Osaisivatko opiskelijat avata enemmän erilaisia virtuaalisia ovia ja siten edistää oppimis- ja opiskelukulttuurin muutosta.

Pian on perjantai ja taas yksi etäviikko takana, yksi etäkuukausikin. Tavallinen päivä, tavalliset viikot. Ehkä Toivon kärki ja Loistava tulevaisuus alkavat löytyä.

 

Pirjo Partanen
lehtori, suomen kieli ja viestintä
tutkintovastaava energia- ja talotekniikka

Tomi Jäävirta
lehtori, talotekniikka

JAA