Vanhempien tukena

0

Muutimme tänne Ouluun vuonna 2001 Saksasta neljän lapsemme kanssa. Halusimme tulla juuri Ouluun, koska vanhempani asuvat Kuusamossa ja puolisoni äiti Posiolla. Ajattelimme, että Oulu on sillä etäisyydellä, että isovanhemmat voivat osallistua elämäämme ja tutustua kunnolla myös lapsenlapsiin. Ajattelimme myös, että pystymme täältä auttamaan isovanhempia heidän ikääntyessään. Samalle paikkakunnalle ei olisi ollut mahdollista muuttaa, koska sieltä ei molemmille olisi löytynyt työtä. Muuttaessamme olivat lapset pieniä: 8kk, 2v, 4v ja 6v.

Olin vielä puolisen vuotta kotona hoitamassa lapsia, mutta tammikuussa 2002 alkoi kiireinen arki. Niitä paljon puhuttuja ruuhkavuosia elimme silloin. Vanhempani olivat korvaamaton tuki perheellemme. Miehen työhön kuului paljon työmatkoja ja oma työni pappina oli työajoiltaan hyvin epäsäännöllistä. Papin työhön kuuluva leirityö on haaste sekin koko perheelle. Mitä tehdä jos toisella on työmatka samaan aikaan? Vanhempani tulivat yleensä silloin Kuusamosta meille apuun.  He hoitivat lapsia ja samalla äiti täytti yleensä pakastimen valmiilla ruuilla, joilla oli helppo ruokkia perhe.  Äiti teki jopa piparitaikinan vuosia meille valmiiksi pakastimeen.  Mummin kanssa lapset saivat myös puuhata paljon keittiössä.  Koska vanhempani olivat paljon lastenlasten kanssa, ovat heidän välinsä läheiset ja lämpimät.

Lapset ovat kasvaneet ja kotona ovat enää nuorimmat ja hekin jo 18 ja 16-vuotiaita. Vanhempani ovat tänä aikana ikääntyneet ja suhteemme on muuttunut. Nyt on meidän vuoromme olla avuksi. Nyt on meidän vuoromme olla tukena.  Etäisyys tuntuu pitkältä, mutta sen kanssa on elettävä.  Olen itse monien eri syiden vuoksi kuntoutustuella työstäni ja pystyn keskellä viikkoakin lähtemään Kuusamoon. Hankaluutta tuo vain se, että matkustaminen on minulle kipujen vuoksi vaikeaa.

Kolmisen viikkoa sitten äitini kaatui pyörällä ja käsi murtui siinä rytäkässä. Äiti joutui sairaalaan ja käsi leikattiin. Sillä aikaa isä joutui pärjäämään yhtäkkiä viikon yksin kotona, kun emme päässeet lähtemään avuksi. Joka päivä oli huoli isän pärjäämisestä ja huoli äidin tervehtymisestä.  Puhuimme isän kanssa pitkiä puheluita päivittäin ja isällä oli kaikki hyvin. Äiti kotiutui sitten oikea käsi paketissa.  Isällä on paljon kipuja ja liikkuminen on hankalaa, mutta nyt on isän vuoro auttaa äitiä.

Olemme yrittäneet käydä vuorotellen Kuusamossa ja jotenkin se on onnistunut. Ensihätiin ehti kotiutumisen jälkeen sisareni tyttärensä kanssa ja sitten oli meidän vuoromme. Myös lastenlapset kulkevat Kuusamossa yksikseen mielellään auttamassa.  Nyt on minun vuoroni tehdä ruokaa ja täyttää pakastinta.  Nyt on minun vuoroni lähteä mukaan lääkärikäynnille. Nyt on minun vuoroni istua bussiin ja matkata vanhempieni luokse, kun he pyytävät.  Useimmiten he eivät pyydä, vaan minun on osattava kuulla tarve muun puheen joukosta.  Huoli vanhempien jaksamisesta on alkanut kulkea mukanani ja välimatka tuntuu pitkältä. Huomaan olevani etäomaishoitaja.

Etäomaishoitajia on paljon. Etäomaishoitaja huolehtii läheisestään etäältä. Hän käyttää apunaan usein puhelinta ja hänen lomamatkansa ja viikonloppuvapaansa suuntaavat useimmiten läheisen luokse.

Meillä on vielä hyvä tilanne, koska vanhempani pärjäävät kyllä kotona kahdestaan normaalitilanteessa hyvin, mutta yhä useammin tulee olemaan toisenlaisia päiviä.

Äiti opetti minulle aikoinaan iltarukouksen ja nyt iltarukouksessa pyydän taivaan Isää katsomaan vanhempieni puoleen. Tuntuu turvalliselta kantaa omat huolensa myös taivaan Isän tietoon.

Virpi Sillanpää-Posio
Oppilaitospappi, virkavapaalla (kuntoutustuella)

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.