Oululaista uskontodialogia

45
Olen vuosia jo hämmästellyt sitä käsittämätöntä mekanismia, joka laukeaa, kun mainitsee facebookin päivityksessä – tai oikeastaan missä tahansa – sanan ”vanhoillislestadiolainen”.
 
Tämä ”sokka irti” toistuu myös live-kohtaamisissa. Ravintolassa, kahvilassa tai hedelmätiskin laidalla perjantai-iltapäivällä. Oulussa ei oikeastaan voi saada asiallisesti, pohdiskelevasti, neutraaliuteen pyrkien, keskustelua aikaa ilmiöstä tai ryhmästä nimeltä vanhoillislestadiolaisuus. Myönteiset puheet vanhoillislestadiolaisista nostavat esille suoranaisen vihan.
 
– Et ymmärrä, että sinua  hyväksytä!
– Et ymmärrä, mitä he ovat tehneet tällä seudulla!
– Et ymmärrä, mitä he ovat tehneet naisille!
 
Jos olen käsitellyt kriittisesti tai jopa tuohtuneesti vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen liittyviä ilmiöitä, on sekin herättänyt tunteikkaan aallon. En ole ollut tarpeeksi kriittinen. Täytyy olla raivona.
 
Olen todellakin törmännyt tähän mekanismiin vasta Oulun seudulla, jossa olen asunut viimeiset 12 vuotta. Syntymäseudullani Tornionjokilaaksossa – 50 kilometria Pajalasta, lestadiolaisuuden syntyisijoilta – vastaavaa ilmiötä ei ollut, en törmännyt siihen myöskään niiden 12 vuoden aikana, jolloin asuin Ylä-Savossa.
 
Jotakin raskasta ja käsittelemätöntä, taatusti aidon tuskallista ja alkuvoimaista, mutta myös pimeää, herää eloon ihmisissä, jotka saattavat olla muuten hyvin asiallisia, jopa pidättyväisiä.
 
Asiaan on tietysti suhtauduttava vakavasti.
 
Silti on tolkutonta, että jotkut ihmiset käyttävät ilmiötä häikäilemättömästi hyväkseen. Minkä tahansa jupakan voi paketoida asiaksi, jota ”lestadiolainen eetos” vastustaa, ja kas, laajat kansanjoukot ovat puolellasi.
 
Vai ovatko? Onko tähän asiaan sittenkin alettu saada sävyjä? Onko ymmärretty, että vihapuhe on vihapuhetta, myös kun kohteena ovat vanhoillislestadiolaiset?
 
Jos joku on 1960-luvulla esimerkiksi kokenut hirvittävää koulukiusausta vanhoillislestadiolaisten taholta, tai kiusannut itse, ja kantaa siitä huonoa omaatuntoa, on aika päivittää tilanne.
 
Kun avaa suunsa jotakin kansanjoukkoa vastaan, on tärkeää miettiä, kuka ja koska, on lopulta tehnyt väärin itse puhujaa kohtaan. Jos kyse on siitä, että haluaa puolustaa esimerkiksi ”alistettuja naisia” tai ihmisiä, joita kohtaan on tehty hirvittäviä vääryyksiä – sellaistakin voi epäillä tapahtuneen julkitulleiden tietojen mukaan – on aina muistettava, että toisen ”puolustaminen” voi olla myös alistamista.
 
Naisten puolustaminen ohi naisten itsensä kokemusten on hypähdys ojasta allikkoon. Ollaan yhä tilanteessa, jossa naisilta viedään ääni. Tähän ymmärtääkseni on viitannut myös Pauliina Rauhala lukuisissa haastatteluissa.
 
Ihmisillä on oikeus valita paikkansa ja yhdistyksensä. Vaikka väärin, mielestämme. Vaikka siksi, että ei muuta jaksa, osaa, viitsi tai halua. Vaikka siksi, että liian paljon kallisarvoista menee pesuveden mukana.
 
Niin kuin elämässä yleensäkin, kaikki vaihtoehdot voivat olla hyviä ja huonoja yhtäaikaa.
 
Joko tai –keskustelu saa uutta mielekkyyttä asetelmasta sekä-että.
 
Minusta on aivan oikein, että esimerkiksi Johanna Hurtig on tuonut esille liikkeen piirissä tapahtuneita väärinkäytöksiä ja paljastanut rakenteita, jotka ilmeisesti ovat mahdollistaneet ne.
 
On silti kokonaan toinen asia leimata iso joukko ihmisiä syyllisiksi asioista, joista he eivät ole vastuussa.
 
What would Jesus do? on paikallaan kysyä myös tämän oululaisen uskontodialogin – tai sen puutteen – äärellä. Hän sanoo esimerkiksi, että autuaita ovat rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.
 
Satu Kreivi-Palosaari
Seurakuntapastori
Karjasillan seurakunta

 

JAA

45 KOMMENTTIA

  1. Onko ihminen hyvä? Ei, lynkkaus mieliala leimahtaa hetkessä. Toivon että oikeudessa käsitellään vl kohdistetut vihapuheet. Kuka nostaa kissan pöydälle, Onko sellaista ihmistä joka nousee puolustamaan vl leimattua ihmistä, lastakin. Vähättely asian suhteen on kammottavaa. Tämä kirjoitus on rohkean ihmisen kannanotto oikeudenmukaisuuden puolesta.

    • Äärimmäisen tervetullut näkökulma keskusteluun. Itse olen asunut Oulun lisäksi kolmella muulla paikkakunnalla sekä ulkomailla. Missään muualla kuin Oulussa en ole törmännyt tähän täysin rasismiin verrattavissa olevaan ilmiöön.

  2. Sulla on Satu, pointti!

    Kerrankin joku ymmärtää myös tämän loankolausilmiön kolan alle jäävän näkökulmaa..

    Huh, minä kun luulin että tästä asiasta ei voi puhua ilman että pää on sen seitsemän seipään nokassa.. I feel relieved!

  3. En ole missään uskossa. Lähiystäväni hyvin pohjoisessa oli vanhoillislestadiolainen, yksi kunnan asukas perheineen.
    Myöhemmin Oulussa tuonuskoinen perhe arveli, ettei enää näe minua, kun kuulin, mitä he ovat. En ymmärtänyt.
    Nyt ymmärrän. Oulu on eri. Siellähän otettiin kaksospojat huostaan ja tilanteessa viranomaiset kiinnittivät huomion suureen perheeseen, 10 lasta.
    Eikö me ihmiset olla saman arvoisia ikään, sukupuoleen, ihon väriin yms. katsomatta?
    Ollaanhan samanarvoisia?

    • Rakas PTS! Jokaisella on oikeus mielipiteeseen ja sen ilmaisemiseen, sinullakin. Eihän Satu sitä tuossa millään tavalla kiellä. Ja minusta Satu on todella oikeassa ja tässä päivässä ja todellisuudessa. Kiitos Satu kirjoituksestasi!

  4. Kiitos Satu Kreivi-Palosaari kannanotostasi. Se lämmitti sydäntäni. Harvoin saa lukea tällaista puheenvuoroa. Ehkä ansaitsemme negatiivista palautetta silloin tällöin. Tuntuu vain että nykyään se on koko ajan. Ja sitten saimme lukea sinun juttusi. Kiitos. Varmaan liian kiireellinen arki-elämä aiheuttaa sitä, että lähimmäisten rakkaus meiltäkin unohtuu, ainakin minulta. Mitä se Raamatun tärkeä viesti olikaan? Rakasta Jumalaa koko sielullasi, koko sydämmelläsi, koko mielelläsi ja koko olemuksellasi JA rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi. Meidänkin tulee muistaa tätä, vaikka se naapuri vihaakin meitä. Ehkä se väsyttämätön rakkaus voittasi sen vihan. Toivoa voi. tv, Jaana

  5. Itse VL:nä toivoisin avointa keskustelua asiasta. Täällä sen tekee mahdottomaksi tosiaan se että liikkeen jäsenet on tuomittu jo etukäteen. Missä on Oululaisten ja samalla nyky yhteiskunnan rakkaus. Täällä vallitsee nykyään niin kovat arvot että Suomessa lähes kaksi ihmistä päivässä päättää omasta tahdosta elonsa. Kun seuraa yht.kunnan tilaa huomaa että täällä on paljon ihmisiä jotka ovat pettyneet oman uskonsa kykyyn tehdä onnellisiksi. Näiden uskontojen jumalia on mm. raha, kunnia, terveys…

  6. Kun aikuinen ihminen tekee täydessä ymmärryksessä päätöksen kuulua tiettyyn uskonnolliseen liikkeeseen, ei siinä ole mitään ongelmaa. Näin tietysti silloin, jos tuon liikkeen tapa harjoittaa uskontoaan ei tuota muille ihmisille ja yhteiskunnalle todellista vahinkoa. Tämä on maamme uskonnonvapauden takaavan lain henki.

    Monet uskonnolliset liikkeet, lahkot ja kultit kuitenkin kohdistavat erityisesti lapsiin hyvin voimakkaita mielipiteen ja ajattelun muokkaamiseen tähtääviä toimenpiteitä. Näitä voi joissain tapauksissa pitää jopa indoktrinaationa, eli ajattelua ja toimintaa haitallisesti rajoittavan dogmin pakkosyöttämisenä.

    Monien ihmisten tiettyjä kultteja, lahkoja ja liikkeitä kohtaan tuntema vastenmielisyys selittyy usein juuri sillä, että tämä lapsiin kohdistuva indoktrinaatio tuntuu erityisen inhottavalta ja haitalliselta. What would Jesus do? Hän sanoisi: antakaa lasten tulla luokseni, mutta älkää pakottako heitä tulemaan luokseni.

    • … ja täydessä ymmärryksessä, aivan niin, mutta usko on sielun tila, jota ei millään päätöksellä kuulua johonkin uskonnolliseen liikkeeseen voi saavuttaa. Lapsen uskon menettänyt tarvitsee siis herätyksen eli hädän oman sielun tilasta ja sitten ottaa Jeesuksen lunastustyön vastaan lapsenomaisesti uskoen. ”Lasten kaltaisten on taivasten valtakunta” eli lapsi on lapsenuskossaan aina taivaskelpoinen. Kuitenkin jo lapsena ja nuorena pitää pitää yhteys Jumalan ilmoitukseen muuten käy niin että järki ottaa vain sanan tai lauseen sieltä täältä ja keksii loput niin että se tuntuu itsestä hyvälle. Kristuksen seuraaminen on kuitenkin kautta aikojen ollut ristin kantamista. Usko ei siis ole järkiratkaisu tai päätös tätä aikaa varten vaan sielun varjelemista kuoleman jälkeistä, iankaikkista elämää varten.

    • Lasten kasvattaminenhan kuuluu nimenomaan vanhemmille ja se, että vanhemmat haluavat lapsilleen parasta mahdollista ja turvallisinta, on kaukana pakottamisesta. Kun lapsi kasvaa tekemään itsenäisesti omia valintojaan, hänellä on täysi oikeus siihen. Uskovaisten vanhempien kasvatusvastuun kanto saattaa ulkopuolisen mielestä (ja mielikuvituksessa?) näyttää pakottamiselta jota se ei missään muodossa sitä ole. Yksittäisiä poikkeustapauksia saattaa tottakai olla, mutta ne eivät oikeutta leimaamaan koko yhteisöä samaan muottiin.

  7. Kiitos, Satu! Näin se asia täällä Oulun seudulla tahtoo olla. Mutta ehkä me myös itse voimme suhtautumiseen vaikuttaa. Ymmärrän, että ihmisiä ärsyttää, jos pidämme kaikkea meihin kohdistuvaa arvostelua pilkkaamisena, jonka voi ohittaa ”ainahan maailma meitä on pilkannut”-tyyliin. Koska niin kuin tiedämme, on ollut asioita, että meidän on oikeasti tarvinnut katsoa peiliin. Ihmiset myös meidän keskuudessamme tekevät ja ovat tehneet virheitä, ja tämä tulee pystyä myöntämään. On suojeltu esimerkiksi väärintekijää tai käyttäydytty liikkeen ulkopuolisia kohtaan rakkaudettomasti ja ylimielisesti. Kritiikin voi ottaa myös rakentavasti ja oikeasti miettiä omaa käytöstään, onko se Kristuksen mielen mukaista. Se on aina harmi, jos ihminen saa heti leiman otsaansa, kun kuullaan, että hän on vl-nen. Toivoisin, että esimerkiksi työpaikoilla, annettaisiin mahdollisuus, että jokainen saisi ”esiintyä” ennen kaikkea omana itsenään ja omana persoonanaan (eikä heti ”outona lestana”), ja muodostettaisiin käsitys vasta sen perusteella.

    • Mielestäni asia on niin moneen uskontoon tutustuneena, että lestadiolaisten puhujat ovat pääsyyllisiä kaikkeen lestadiolaisissa näkyviin töykeyksiin. He ovat monesti aika sivistymättömiä vanhoja pieruja. Heidän pitäisi olla niinkuin kunnon johtajien kuuluu olla, -positiivisella latauksella varustettuja inhimillisiä ihmisiä. Mutta kuitenkin asia on toisin, siellä kuulee monestikin hölmöjä röhäisyjä, inhimillittömyyttä jota ei korjata, ja sen sellaista puhetta.

      Heidän tyypillisessä puheessa on myös kulttirajoista muistuttavia termejä, ”koettakaa hyväksyä muitakin ihmisiä” -kuulee puhujien joskus sanovan. Asia esitellään niinkuin sitä tarvitsisi erikseen käskyttää, -minusta se on jokamiehenvelvollisuus.

      Valitettavasti myös television puute näkyy vahvana lestadiolaisissa. Sieltä tulleita käyttäytymisnormeja, on niitä itse nähneenä, vaikea olla hyväksymättä. Saapas nähdä mitenkä lestadiolaisuus näkyy kymmenen vuoden päästä Oulun kaupunkikuvassa, näitten Yle-areenoiden tasapainottavan ja inhimillistävän vaikutuksen jälkeen.

  8. minulla ei ole kuin 1 poika enkä enepää ole halunnutkaan ,uskon henki maiilmaan jonkin verran mutta muuten olen maallikko enkä kuulu mihinkään lahkoon ,olen eronnut ja ollut alistetussa asemassa .mutta enää en alistu kenenkään tahtoon ,minulla on omat mielipiteet ,eikä naisen tarvitse vaieta seurakunnassa ,kun tasa-arvo laki on voimassa ,miehet on miehiä ja naiset naisia,en tiedä onko aivoissa eroa mutta mielipiteissä on ,APUA isolla AAlla

  9. Kiitos Satu,asiallisesta ja kiihkottomasta kannanotostasi,jonka ansiosta minäkin rohkaistuin kertomaan oman kokemukseni.Ensiksi pyydän anteeksi kaikilta kohtaamiltani eriuskoisilta ja uskonnottomilta lähimmäisiltäni,kuten naapureiltani,että tunnen oloni vaikeaksi seurassanne,se ei johdu henkilökohtaisesti teistä itsestänne,vaan siitä,että en tunnu pääsevän eroon siitä lapsuuden traumasta,kun minua uskoni,suuren sisarussarjan ja alhaisen elintason(köyhyyden) takia pilkattiin koko peruskoulun ajan.Asuin pienellä paikkakunnalla,syrjäkylällä ,jossa elin onnellista,huoletonta lapsuutta ison sisarusparven” häntäpäässä” siihen asti kunnes tuli aika lähteä tutustumaan peruskoulun ensimmäiselle luokalle.En tuntenut entuudestaan ketään tulevan luokkani tytöistä,en ollut koskaan edes nähnyt heistä ketään,syrjässä kun asuttiin,mutta vaikka olin ujo ja hiljainen,olin innolla lähdössä koulutielle.Tämä innostus loppui kuitenkin jo tutustumispäivään,sillä yksi luokkamme tytöistä ilmoitti heti minut nähtyään,että me ei aleta sua kun oot lesta(kuulin tuolloin ensimmäisen kerran sanan ”lesta” ja ihmettelin mitä se mahtaa tarkoittaa)ja niin kaikki toiset tytöt kirmasivat koulun pihan kiipeilypuihin minun jäädessä tyrmistyneenä katsomaan perään itkua niellen.Siihen loppui huoleton lapsuus,sillä vaikka myöhemmin minut välillä hyväksyttiin porukkaan,sain aina tuntea olevani muita huonompi,se jonka väärille vastauksille sai nauraa ja supatella selän takana ja pahimpina päivinä sai kuulla että lesta haisee ja että lestat on inhottavia,ihan vain siksi että olin olemassa.Koskaan en halunnut pahaa kenellekkään ja kuitenkin näiden kokemusten myötä aloin syyttämään itseäni kaikesta,yritin olla mieliksi ja tehdä kaikkeni tai olla huomaamaton,mutta aina löytyi joku aihe kiusaamiseen.Nyt olen itse ison perheen äiti,mutta itsetuntoni ei vieläkään ole niin vahva että pystyisin olemaan oma itseni muiden kuin kaltaisteni joukossa,joten välttelen parhaani mukaan niitä tilanteita,joissa joudun kohtaamaan esim naapureita jne.sillä menen jotenkin lukkoon ja pelkään sanovani jotain typerää.Tämä vaivaa minua todella,varsinkin kun tunnen että molemmat naapurini ovat oikein mukavan oloisia,tavallisia kunnon kansalaisia,jollaiseksi itsenikin koen.Ja kuitenkaan en voi itselleni mitään,kun luen tai kuulen näitä uskoamme arvostelevia ja pilkkaavia kommentteja,tunnen olevani se sama pieni tyttö joka ei voinut ymmärtää miksi oli inhottu ja vihattu vaikka ei itse halunnut pahaa toisille.Tiedän että moni muukin on kokenut samaa ja pahempaakin ja siksi toivoisin ymmärrystä teiltä jotka ihmettelette että miksi olemme sisäänpäin kääntyneitä tai muuten mielestänne oudosti käyttäytyviä,syy voi olla vain se että haluaa suojella itseään siltä mikä on jättänyt niin syvät haavat kuten itselläni.Olen kiitollinen että olen saanut uskoni säilyttää,vaikka se ei tässä ajassa helppoa ole ollut,mutta tunnen että siitä saan turvan ja rauhan elämääni ja sitä parasta toivon lapsillenikin ja kaikille ihmisille.

    • Äiti-immeinen, kirjoituksesi on erittäin puhutteleva. Kiitos, että jaoit kokemuksesi. Toivon, että mahdollisimman moni lukisi sen.

      Olen itse syntynyt, kasvanut ja koko elämäni ajan (n 60v) kuulunut liikkeeseen. Koko laaja sukuni (Oulun läänin alueella pääasiassa asuva) lukeutuu tähän kristillisyyteen. Tosin nyt aikuistunut ja aikuistumassa oleva sukupolvi näyttäisi olevan irtoamassa liikkeestä. Tämä juurtumattomuus näyttäisi olevan varsin laaja ilmiö koko yhteisössä.

      Meillä on suurperhe. Lapsistamme suurin osa on jo perustanut oman perheen tai elää ”sinkkuelämää”.

      Viimeisen 15 vuoden aikana olen itsekin käynyt läpi irrottautumisvaihetta. Nyt olen mukana enää muodollsesti. Kokemukseni on kuitenkin: kerran vl, aina vl. Selkäytimessä oleva toimintatapa, asenteet, koko kulttuuri, ”Uskovaisen” osasta en voi päästä irti koskaan, vaikka haluaisinkin. Toki tiedostan, että kukaan ”oikea uskovainen” ei voi pitää minun laillani kirjoittavaa taivaskelpoisena. Olen vl-tulkinnan mukaisesti ”kieltänyt uskoni”. Itse koen, että olen kieltänyt vl-uskoni, mutta en ole luopunut taivastistäni. Päin vastoin, tunnen olevani sillä tiellä ensimmäisen kerran elämässäni. Oikeasti!

      Äiti-immeisen kaltaisia kokemuksia ei kenenkään vl-lapsen pitäisi kohdata. Kuitenkin niitä on tapahtunut ja tiedän aivan liian monen lapsen kohtaavan tänäänkin. Omat kokemukseni eivät ole olleet noin rankkoja. Traumatisoineita ne ovat kuitenkin minunkin kohdalla olleet.

      Nyt kun on – kiitos somen – ymmäränyt VL-liikkeen harhan eksklusiivisuudesta, SRK/johtokunnat/puhujat-jumalanvaltakunta-opista monenlaiset ”kähminnät”, salailut, kaksoisviestinnän, moni asia on saanut elämässä uusia ulottuvuuksia. Olen iloinen mm siitä, että nuorillamme on vaihtoehtoinen tie. Heidän ei tarvitse alistua sellaisen auktoriteettien alle, kuin oma sukupolveni alistui. Oman elämän kannata on nuorelle todella parempi lähteä liikkeestä, kuin jäädä siihen vastentahtoisesti.

      Ymmärrän myös ”äiti-immeisen” lailla kokevia. Heidän valintansa on ollut jäädä liikkeeseen, johon on kaikesta huolimatta juurtunut. He koevat siellä syvää omantunnon rauhaa. Se on heille koti, jossa heitä ymmärretään ja tuetaan. Heidän koko elämänsä on siellä. Meidän laiteilla olevien, ulos lähteneiden ja aina ulkona olevien on syytä kunnioittaa heitä. On surullista, että julkinen keskustelu leimaa koko yhteisön. Sen aiheuttama kärsimys on mielestäni turhaa.

      Tätä keskustelua on kuitenkin jatkettava. Kärsimyksiltä ei ehkä voida koskaan täysin suojatua. Ensiarvoisen tärkeää kuitenkin olisi, että Äiti-immeisen kokemaa nöyryytystä kenenkään lapsen ei pitäisi kohdat. Ei koskaan, eikä missään. Me aikuiset emme mene rikki niin helposti. Varjelkaamme jokainen pieniä läheisiämme.

  10. Hyvä kirjoitus! olen elämäni aikana ihmetellyt tuota oulua.Olin nuoruuteni olussa ja minulla oli tosi paljon kakenlaisia ystäviä.Jouduin muutaman kerran tilanteeseen,että joku landelta tullut alkoi kertomaan esim.työpaikan kahvipöydässä,että lestadiolaipsethan ei voi pestä pyykkiä koneessa kjossa sivussa ikkuna tms.Olin rohke ja en lestadiol.kysyin että mitä sinä höpötät.tiesin asiat kotikasvatukseni lestadiolainen.Tyttö meni noloksi ja vähän naureskeli että on kuullut semmoista.Taisi olla mielestään rohkea ja hauska veto saada humoristista puheenaihetta ja mukava alku ystävyyden hierontaan työpaikalla. Tällaista samaa olen huomannut nyt vuosikymmenien päästa ,paljon isommassa mittakaavassa.Kuljen terapeuttina paljon koulutuksissa ja muilla luennoilla.Oulussa, fiksu käytös on kadonnut osalta lukenuttakin ihmisjoukkoa.Sanon suoraan että lestadiolaisia pilkataan ja me jotka olemme kuulijoina tiedämme asian oikean laidan mutta sanoppa siinä vaikka luennoitsija on tuttusi.Joku valtava haluniillä ihmisillä joilla vaststaa Oulussa on huonoon fiilikseensä löytää vika lestadiolaisista.

  11. Kiitos korjoituksesta. Pääasiallisesti kuvaa hyvin tilannetta nyky oulussa. Kaleva itsessään ja useita toimittajia toimivat tällaisina kiihottajina ja rankaisijoina.

  12. Hienoa Satu K-P!
    Yleistäminen on usein laiskaa ajattelua. Läheiseni ja etäiseni! Mitäs jos ihan vakavissamme koettaisimme lopettaa toistemme tarkoituksellisen parjaamisen ja yrittäisimme ymmärtää toisiamme!

  13. Arvokkaita kommentteja! Kiusatuksi joutuminen on syvä haava, jolla on pitkät jäljet. Uskon, että tämän ilmiön juuret ovat paljolti kouluaikaisissa kokemuksissa. Kiusaamista ovat varmasti kokeneet sekä lestadiolaiset että ei-lestadiolaiset. Tietysti lapset peilaavat aina sitä, mitä tapahtuu aikuisten maailmassa. Sitä ei saa unohtaa! Kiitos erityisesti äiti-immeinen, joka koskettavasti menit juurille ja kerroit kokemuksesi. Kiitos tyytyväinen ihminen rohkeudesta. Sellaista asennetta kohti!

  14. Kiitos, erinomainen kirjoitus. En yleensä harrasta nettikommentointia, mutta nyt teen harkitun poikkeuksen, kun rouva seurakuntapastori on näin reippaasti tärkeään aiheeseen tarttunut.

    On todella surullista, jos ihmisillä on tosiaan noin jyrkkiä asenteita meitä lestadiolaisia kohtaan kuin Kreivi-Palosaari kuvaa. Itse en ole hlökohtaista pilkkaa tai ylenkatsetta joutunut juurikaan kohtaamaan, vaikka olen paljon tekemisissä ei-lestadiolaisten kanssa. Ehkä kritisoiminen on helpompaa ei-lestadiolaisten keskinäisissä keskusteluissa kuin niissä piireissä, joissa on lestadiolaisia mukana. Myös lehtikirjoittelu yleisönosastoilla ja muuallakin on ollut välillä aika tarkoitushakuista. Jätän itse lukematta sellaiset jutut ja kommentit, joiden arvelen tuottavan minulle vain pahaa mieltä. Keskustelupalstojen vl-aiheista sananvaihtoa en seuraa lainkaan. Itseä saa ja pitää suojella.

    Minusta on kuitenkin hyvä muistaa, että on varmasti olemassa paljon ihmisiä, jotka pystyvät suhtautumaan lestadiolaisiin ja lestadiolaisuuteen samanlaisella viisaudella kuin Kreivi-Palosaari kirjoituksessaan. Minulla on paljon ei-lestadiolaisia sukulaisia ja ystäviä, joiden seurassa voin olla rennosti oma itseni. Olen siitä tavattoman iloinen ja kiitollinen.

    Meidän yhteisössämme on tehty virheitä, ja kaiken mediamyllytyksen keskellä niistä on opittu myös puhumaan. Kuulumme uskonnolliseen vähemmistöön, ja on kovin inhimillistä, että saatamme käpertyä siilipuolustukseen, kun kritiikkiä tulee. Se ei kuitenkaan auta meitä eikä muita, päinvastoin. Avoimuuden opettelu ja rauhallinen suhtautuminen kiivaisiinkin kommentteihin saattaa sulattaa myös vastapuolen lukkoja.

    Kunnioittava, hyvässä hengessä käyty keskustelu uskostamme on aina tervetullutta. Tahallinen provosoiminen, pilkka ja tarkoitushakuinen kritiikki eivät kuitenkaan rakenna yhteisöämme eivätkä auta lestadiolaisia ja ei-lestadiolaisia ymmärtämään toisiaan.Yleensä epäasiallinen ja hyökkäävä kommentointi kertoo enemmän kommentoijasta itsestään kuin kohteesta. Ei kannata provosoitua kun provosoidaan. Toivon kovasti, että keskustelua voitaisiin käydä asiallisesti, ja että osapuolet voisivat kunnioittaa toisiaan ja toistensa näkemyksiä.

    Ymmärrän, että valtaosa ihmisistä pitää uskoani hirvittävän vanhanaikaisena ja epämuodikkaana. Monet tottumukseni, elämäntapani ja -arvoni saattavat olla ihmisten mielestä omituisia, huvittavia ja vähän ärsyttäviäkin. Ihmisillä on täysi oikeus ajatella niin ja myös ilmaista tuo ihmettelynsä. Se ei poista sitä, että minulle tämä tuulien pieksämä yhteisö on rakas, turvallinen ja armollinen koti, jossa ihminen saa olla juuri sellainen kuin on: haavoilla ja tallessa, keskeneräinen ja silti ihan riittävä.

    • Erilaisuuden sietäminenhän pitäisi olla päivän sana. Mutta kun on kyse sielun hädästä niin silloin ei olekkaan enää niin helppo ymmärtää. Lestadiolaisiahan on aina pidetty hieman erilaisina ja suhtautuminen on tietysti yksilökohtaista.

      Ajattelisin niin että vihallakin asiaan suhtautuminen on mahdollisuus..”…jospa sinä kylmä tai palava olisit”…Paavalin tarinakin tulee mieleen.

      Toinen päivän sana, avoimuus. Rationaalisissa asioissa avoimuus lisää yhteisymmärrystä ja hyväksymistä mutta kuten olemme huomanneet näin ei käy lestadiolaisuuden kohdalla. Kun on vastakkain pyhä henki ja ihmisymmärrys niin konseksukseen on usein mahdoton päästä.

    • on myös osa kulttuurikonservatismia ja auktoriteettisesti johdettua omintakeista asketismia. Nämä eivät välttämättä liity uskonnollisuuteen sinänsä, mutta saavat helposti uskonnollisen perustelun. Vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä ongelmat alkoivat laajemmin ilmetä siinä vaiheessa, kun muualla yhteiskunnassa yhteisöllisyyden tarve selvästi väheni ja yksilöllisyydelle tuli enemmän tilaa. Kun muualla yhteiskunnassa yksilön oikeudet alkoivat tulla keskiöön, vanhoillislestadiolaiset jatkoivat dogmaattisesti yhteisön( ryhmän) edun pitämistä keskeisenä, ja yksilöiden oikeuksien pitämistä yhteisölle alisteisena. Tähän liittyi kamppailu vallasta, nimenomaan miesten ensisijaisesta puhevallasta yhteisössä. Vanhoillislestadiolaisen liikkeen kannattajat ovat käytännössä siirtyneet kohti yksilöllisempää ja monipuolisempaa yhteisörakennetta, joka vaatii vuoropuhelun mahdollistamisen yhteisön rakentamiseksi. Nähdäkseni liikkeessä on menossa tällainen transitiovaihe, jota heikohkot vuorovaikutustaidot omaavien miesten on vaikea johtaa. He tarvitsevat siihen naisten apua. Muualla yhteiskunnassa ryhmät rakentuvat nykyisin miesten ja naisten yhteistyön tuloksena, ja siihen suuntaan myös vanhoillislestadiolaisuus on kehittymässä. Myös vanhoillislestadiolaisuudessa on otettava vakavasti se tosiasia, että nykyisessä Suomessa kaikki keskustelu voidaan käydä vain tasavertaisten keskustelijoiden vuoropuheluna, ilman ylä- tai alastatusta. Myös niiden, jotka eivät liikkeeseen kuulu, mutta haluavat käydä keskustelua siihen kuuluvien kanssa, on lähtökohtaisesti asetuttava tasa-arvoiseen ja sekä tunteita arvostavaan että keskustelijoiden argumentaatiota kriittisesti tarkastelevaan asemaan. Vanhoillislestadiolainen liike ei suinkaan ole mitenkään yhtenäinen ja samanmielinen joukko, vaikka liikkeen johto sellaista kannattajiltaan vaatiikin ja uhkaa toisinajattelijoita hylkäämisellä. Nykyaikainen tiedonvälitys ja merkittävä keskustelukulttuurin muutos antavat liikkeestä todellisemman kuvan kuin miltä se on aikaisemmin näyttänyt. Minusta on hienoa, että ne nuoret, joilta liikkeen johto on halunnut viedä aseman ja tehtävän liikkeessä ovat tulleet joukolla esiin, ja kertoneet olevansa vanhoillislestadiolaisia kaikesta huolimatta. He juuri ovat jatkaneet keskustelua yhteisön ja yksilön suhteesta, ja sen jatkuvan päivittämisen tarpeesta. Siitä on osoituksena omalta osaltaan tämäkin keskustelu, ja hyvä niin. Tätä on toivottu ja odotettu.

  15. Kunnioitan ja annan arvon jokaisen omalle uskolle. Voi olla minkä tahansa ryhmittymän tai lahkon jäsen. Jopa ihailen sitä rauhaa sydämessä, mitä sanoin kuvaavat ja ilmaisevat koko olemuksessaan.-On kuitenkin yksi asia, jota en voi hyväksyä; että ihminen määrittää sen, ketkä ”pääsevät taivaaseen”.- Silloin ihminen on mielestäni ottanut itselleen sellaisia valtuuksia, jotka eivät ihmiselle kuulu.

    • Kyllä se on Jumala, joka tuomitsee. Tosin Raamattu ilmoittaa että Jumalan valtakunta on maan päällä ja kun se lähestyy ei kannata paaduttaa sydäntänsä vaan tehdä parannus. Käännä ajatuksesi niinpäin että lestadiolainen ei usko pääsevänsä taivaaseen ilman uskoaan ja usein usko tuntuu niin heikolta että sen riittävyyttä epäilee itsekkin…Näin ajatellen ehkä havahdut siihen tosiasiaan että kukaan ihminen ei todellakaan määritä toisen taivaskelpoisuutta.Taivaan valtakunnan avaimet eli synninpäästö on sanassa, jonka ihminen julistaa Jumalan välikappaleena mutta se tehoaa vain heränneeseen tuntoon. Herännyt tunto on siis tärkeä.

  16. Kommentointi ja pilkka on ryöstäytynyt käsistä näiden netin keskustelupalstojen myötä, missä voi nimettömänä purkaa tuntojaan. Olen muualta Ouluun muuttanut ja aika uusi työpaikassani. Eräs vl-työntekijä on rankan haukunnan ja pilkan kohteena, mutta vain hänen selkänsä takana. Hänen ollessa paikalla, ei häntä pilkata eikä haukuta, vaan käytös häntä kohtaan on pikemminkin mielistelevää. Olen tätä hämmästellyt puolisen vuotta ja kunhan saan rohkeutta kerättyä tarpeeksi, niin aion ottaa asian esille kaikkien ollessa paikalla. Haluan nähdä kuinka ihmiset reagoi ja loppuuko se asiaton käytös. Tämä vl-työntekijä on ahkera ja pätevä, enkä löydä siihen pilkkamiseen muuta syytä kuin uskonsa.

  17. Sama ilmiö liittyy perussuomalaisuuteen. Jos erehtyy esim. mainitsemaan, että Timo Soini puhui hyvin ajankohtaisohjelmassa, tai jotain muuta vastaavaa, saa melkoisen vastalauseiden aallon tai vähintäänkin korostetun kieroja katseita.

    ”Ihmisillä on oikeus valita paikkansa ja yhdistyksensä. Vaikka väärin, mielestämme. Vaikka siksi, että ei muuta jaksa, osaa, viitsi tai halua. Vaikka siksi, että liian paljon kallisarvoista menee pesuveden mukana.” on hyvin todettu. Demokratia on hyvä asia. Nämä arvostelijat ja paheksujat ovat ovat viimeisen päälle demokraattisen aatteen takana, mutta silti omissa reaktioissaan toimivat sitä vastaan.

  18. En kunnioita enkä anna arvoa mitään huuhaa-liikettä. Elämä on tässä ja nyt. Pidä huoli lähimmäisistä ja pyri olemaan yhteisöllesi hyödyksi. Elä itsellesi hyvä elämä. Tee ja tavoittele asioita joista pidät. Ympäröi itsesi ihmisillä, joiden seurasta nautit ja jotka eivät sano kaikkeen ei. Kannusta muita omissa haaveissaan.

    Yliluonnolliset auktoriteetit ovat pelkkä ihmisen keksimä vallankäytön ilmentymä, joka hyväksikäyttää ihmisen pelkoja ja tietoisuuden monimutkaisuutta.

  19. Olen ikäni Oulun seudulla asunut vl. Valitettavasti olen kokenut että hyvin monien ihmisten suvaitsevaisuus yltää kaikkiin muihin porukoihin kuin vl:iin.
    Veikkaanpa että useimmat vl:t tietävät, mitä on olla koulu- tai työpaikkakiusattu. Ennen kiusaaminen sattui tosi pahasti, nykyään siihen on niin tottunut, ettei se juuri satuta. Surullista se kuitenkin on.
    Elämä on upeaa, erilaisuus on moninaisuutta ja rikkautta. Suvaitsevaisuus ja toinen toisemme arvostaminen olisi niin kovin arvokasta.
    Mielenkiintoinen keskustelunavaus, kiitos siitä.

  20. Kuinka oikeassa oletkaan, hyvä pastori. Juuri tästä syystä en enää koskaan palaa Ouluun sieltä pois päästyäni. Oululaiset ovat kapeakatseisia, rasistisia ja sivistymättömiä ihmisiä. Joukossa on myös poikkeuksia, mutta valitettavasti tämä kuvailemasi ilmiö on oikeutettua, suorastaan suotavaa.

  21. Ei tämän blogikirjoituksen pointti ole missään tapauksessa oululaistenkaan mollaaminen, saatikka vihapuheen ruokkiminen oululaisia kohtaan, vaan yritys kuvata syvällistä ilmiötä – jolle on olemassa syntyhistoriansa. Ja tehdä sitä näkyväksi, jotta vihapuhe/vihanpito puolin ja toisin voisi vähetä.
    Omista asenteista ja puheista, tunteistakin, voidaan ottaa vastuu, kun ne tiedostetaan. Hienoakin keskustelua on syntynyt. Iloinen siitä.

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.