Olen hetken tavoittamattomissa

0

Heräsin käytävällä helisevään kelloon. Avasin silmäni ja tajusin missä olen. Pukeuduin, laitoin proteesin ja kengät jalkaan. Klo on 8.00. On aika mennä aamumessuun ja hiljaiselle aamiaiselle. En ole pitkään aikaan osallistunut tällaiseen tilaisuuteen. Kun maaliskuussa luin ilmoituksen, innostuin ja sain esimieheltäni luvan osallistua.

Tämä tuli otolliseen aikaan. Sain annettua seuraavan runoillan materiaalin esiintyjille, olin tavannut seuraavan viikonlopun omaiset ja kasteperheen ja kuntoutuspäätösten hitauden aiheuttama kova kiukku oli ehtinyt jo laantua. Nyt minun ei tarvitse miettiä muuta kuin itseäni.

Meitä oli 12. Olimme hiljaisuudessa, rukoushiljaisuudessa. Olimme saapuneet hiljaisuuden retriittiin.

Hiljaisuutta voidaan etsiä yksin tai pienessä ryhmässä. Hiljaisuuden retriitti on tilaisuus, jossa joukko ihmisiä haluaa jakaa yhdessä muutaman päivän kestävän hiljaisuuden. Retriitissä ihmiset vetäytyvät hetkeksi pois tutusta kakofonisesta ympäristöstään kuunnellakseen, mitä heidän sisimmällään ja Jumalalla on heille sanottavaa. Hiljaisuuden retriitissä korostetaan sitä, että osallistujat sitoutuvat keskinäiseen hiljaisuuteen. Me pidättäydyimme tuolloin puhumasta keskenämme.

Hiljaisuuden retriitin päiväohjelmaan kuuluivat aamumessut, rukoushetket, hiljaiset ruokailut, lepo, uni, luonnossa liikkuminen ja lukeminen. Erittäin maukas ruoka, kauniisti virtaava vesistö, alttarilla tuoksuvat ruusut ja välitön ilmapiiri tekivät yhdessä myös hyvää. Tunsin olevani oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Retriitin aikana luin kelttiläisten rukousten kirjaa. Eräässä rukouksessa sanotaan: ”Ole siis kanssamme tänä päivänä, ole kanssamme tulevana yönä. Ole kanssamme päivin ja öin, öin ja päivin”. Päällimmäisinä tunteina kotona olivat ilo, rauha ja kiitollisuus. Nyt olen taas tavoitettavissa.

 

 

Juha Vähäkangas, pastori, Karjasillan seurakunta, Oulu

JAA

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.