Lapsella ja nuorella on oikeus uskontoon

7

kuva: pixabay

Menneellä viikolla keskusteluun ryöpsähtivät seurakuntien pitämät päivänavaukset kouluissa. Taustalla oli Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen antama huomautus Pitkäkankaan koululle, koska seurakunnan päivänavausten ajaksi ei ollut annettu mahdollisuutta oppilaille osallistua vaihtoehtoiseen ohjelmaan. Julkisuudessa olleiden tietojen perusteella Oulun kaupunki harkitsee nyt kaikkien päivänavausten muuttamista yleiseettisiksi.

Uskonnonvapautta on perinteisesti lähestytty kahdesta näkökulmasta: negatiivisesta ja positiivisesta. Negatiivinen uskonnonvapaus tarkoittaa vapautta uskonnosta. Kärjistetyimmillään tämä toteutui aikanaan Neuvostoliitossa, jossa uskonnon harjoittaminen oli julkisessa tilassa kriminalisoitua.

Uskonnon vähittäinen syrjäyttäminen julkisesta tilasta ei johda uskonnottomaan paratiisiin. Viro ja Tsekki ovat tällä hetkellä maita, joissa kristinusko on menettänyt eniten kannatustaan. Uskonto ja uskomukset eivät ole näistä maista kuitenkaan hävinneet. Tilalle ovat tulleet usko ennustajiin ja merkkeihin tai maauskonto. Uskonto ei häviä. Jos käsitys omasta uskonnosta ja kulttuuriperimästä hävitetään, seuraukset voivat olla arvaamattomat. Tilalle tulee aina jotain muuta.

Suomen uskonnonvapauslaki lähtee positiivisesta uskonnonvapaudesta. Tällöin uskonto nähdään hyödyllisenä asiana ja ihmistä kannustetaan harjoittamaan omaa uskontoaan, myös julkisesti ja näkyvästi. Tästä seuraa, että oman uskonnon harjoittaminen on myönteinen asia myös koulussa. Samalla eri vakaumusta edustaville henkilöille järjestetään toki mahdollisuus saman tasoiseen vaihtoehtoiseen ohjelmaan.

Seurakunnan pitämien päivänavausten muuttaminen ei-uskonnollisiksi olisi lyönti vasten kasvoja niille enemmistön muodostaville vanhemmille, jotka näkevät uskonnolliset päivänavaukset hyödylliseksi omalle lapselleen. Uskonnollisten päivänavausten käytännön järjestäminen on mahdollista varmasti ilman, että kenenkään vakaumusta loukataan.

Seurakunnan työntekijän ja seurakunnan perustehtävän näkökulmasta sellaisen päivänavauksen pitäminen, jossa ei saa olla uskonnollista sisältöä, on vähintäänkin haasteellista. Lisäksi on muistettava, että eettinen opetus ei synny tyhjästä. Kristityllä etiikka ja sen opetus liittyy kiinteästi kristillisestä uskosta nouseviin näkökohtiin.

Niilo Pesonen

Tuiran seurakunnan kirkkoherra ja Oulun ev.-lut. seurakuntien yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja

JAA

7 KOMMENTTIA

  1. Sekulaari, humanistinen etiikka, tiedepohjainen maailmankuva sekä kriittinen ja rationaalinen ajatelu on myös vaihtoehto uskonnolliselle maailmankatsomukselle.

    Kirkon julkisoikeudellinen erityisasema Suomen kouluissa on samankaltainen kuin Neuvostoliiton kommunistisen puolueen NKP:n asema Neuvostoliiton kouluissa ja oppilaitoksissa.

    Puolueen edustajat pitivät kouluissa ja muissa oppilaitoksissa ”aamuhartauksia” ja muita ”hartaustilaisuuksia”. Lisäksi muutaman kerran vuodessa koululaiset marssitettin puoluepalatsiin aatteelliseen tilaisuuteen eli ”jumalanpalvelukseen”.

    ”Luterilaisessa” Suomessa on yhä valtiokirkollinen ”yksipuoluejärjestelmä”. Se ei ole kuitenkaan ikuinen, niin kuin ei ollut Neuvostoliiton ”valtiokirkkokaan”.

    Jos ollaan tarkkoja, Suomen kirkkopoliittista tilannetta voidaan hyvin verrata myös Itä-Saksan eli DDR:n systeemiin, jossa oli ”johtava puolue” (SED) ja apupuolueita.

    Suomessa hegemonisella valtiokirkolla (EVL) on ”johtava rooli”, joka näkyy kouluissamme. Koulut eivät ymppää ja tyrkytä koulupäivän ohjelmaansa minkään muun kuin ev.-lut. kirkon jumalanpalveluksia ja hartauksia.

    Jos julkinen valta Suomessa noudattaisi neutralitettiperiaatetta toiminnassaan, koulujen ja päiväkotien ei kuuluisi organisoida toimintansa osaksi minkään uskontokunnan uskonnonharjoituksia; niidenhän tulisi olla kotien ja mahdollisten seurakuntien asioita.

  2. Esa on oikeassa.

    Lapsella ja nuorella on myös oikeus uskonnottomuuteen!

    Mikä vika on siinä että yhteiskunnan peruspilarit ovat uskontoneutraaleja, ja jos tahtoo uskontoa harjoittaa niin sitä voi tehdä kotona ja niille rakennetuissa paikoissa (kirkko). Jos vanhemmat haluavat lapselle uskontoa tuoda esiin niin se onnistuu kotona. Ja internetistä löytyy varmasti tietoa myös omatoimiseen uskontoihin tutustumiseen jos kotona siihen ei kannusteta/opeteta.

    Toisekseen, kerran on uskonnon vapaus ja jos uskontoon on oikeus, niin miksi juuri Suomalaiseen kristinuskoon? Mielestäni oikeus on mihin tahansa, tämä tuppaa näissä keskusteluissa unohtumaan. Oikeus on niin islamiin kuin buddhalaisuuteen, eikä (pakko-)kristillisyyteen.

  3. Näyttää siltä, että kristitty enemmistö jää vähemmistön sorron alle. Uskonnottomat pelkäävät, että lapset altistuvat päivänavauksissa kristinuskolle. Siis kristillinen aineisto olisi poistettava! Ajatellaanpa joskus tätä enemmistöäkin: useat vanhemmat luottavat siihen, että hyvässä koulussamme huolehditaan myös uskontotiedon jakamisesta ja pienimmille luodaan sellainen hyvä turvallisuuden tunne, joka perustuu myös yhteisen uskomme kulttuuriseen jatkuvuuteen. Aamunavaus-aiheesta elämöivien kirjoituksissa taitaa tulla taas esille se Suvivirren pelko -syndrooma. Jokaisella meistä on päivittäin edessä ilmiöitä, joita emme haluaisi nähdä, kuulla tai tuntea. Jätän ne tässä luettelematta, vaan kyllä jokainen havaintomaailmastaan jotakin sellaista löytää. Eikö suvaitseminen kuitenkin olisi paras asenne, suvaitseminen joka suuntaan?

  4. Eikö olisi tärkeää, että lapset ja nuoret kohtaisivat koulussa eri uskontojen ja katsomusten edustajia ja oppisivat ymmärtämään ja kunnioittamaan toisiaan? Eikö näitä taitoja elämässä juuri tarvita? Koulu olisi tähän juuri oikea oppimispaikka. Ei uskontoa tai katsomusta tarvitse piilottaa.

    Päivänavauksista noussut keskustelu tuntuu heijastavan toisten uskontojen ja katsomusten herättämää pelkoa.

    Kannattaisi tutustua eri tavoin ajatteleviin. Voisi vaikka huomata, että on rikkautta, että meitä on moneksi.

  5. Uskonnottomuus on totta kait yhtä sallittua kuin olla kristitty tai muslimi. Olennaista on ymmärtää, että maamme uskonnonvapausajattelu lähtee siitä, että kaikkia uskontoja ja katsomuksia pidetään hyvinä. Tällöin julkisessa tilassa tai esim. päivänavauksessa voi olla uskonnollista ainesta. Se on jopa kannatettavaa. Totta kait tämä tarkoittaa, että muun katsomuksen omaavalle on samalla tarjolla vaihtoehtoista ohjelmaa.

    Se, että kristittyjä on edelleen selkeästi eniten maassamme, ei ole enemmistödiktatuuria, vaan enemmistölläkin täytyy olla oikeus harjoittaa uskontoaan, myös julkisesti. Ei siis vain kotona tai suljettujen ovien sisällä, vaan julkisesti yhteiskunnan kannustamana. Sama koskee luonnollisesti esimerkiksi muslimia. On luonnollista, että näille lapsille ja nuorille tarjotaan koulun puolesta mahdollisuus osallistua esimerkiksi joulu- tai pääsiäiskirkkoon.

    Jos uskonto halutaan sulkea pois näistä tilanteista, on silloin syytä sanoa rehellisesti, että uskontoa pidetään jotenkin vaarallisena. Minusta se ei sitä ole.

  6. Kirjoituksessaan ja vastauksessaan Niilo Pesonen sekoittaa asioita pahan kerran. Mennään asia kerrallaan.

    Neuvostoliitossa ei ollut sen paremmin negatiivista kuin positiivistakaan uskonnonvapautta. NL:ssa oli vakaumuspakko ja tämä koski kommunistista bolsevistista vakaumusta. Esim. Ninian Smart kirjassaan Uskontojen maailma määrittelee kommunismin tietyssä mielessä uskonnoksi. NL:ssa oli siis valtionuskonto kommunismi, jota kaikkien oli harjoitettava. Suomessa valtionuskonnon asema on evankelis-luterilaisella kristinuskolla: tällä on julkisoikeudellinen asema, julkisoikeudellisia tehtäviä, hallinnonalaa hoitava ministeri, asema perustuslaissa jne. Pesosen määritelmä NL:sta ja negatiivisesta uskonnonvapaudesta on siis täysin harhaanjohtava.

    Posiviitisesta uskonnonvapaudesta seuraa se, että ihmisillä on oikeus päätyä erilaisiin vakaumuksiin tai uskomuksiin. Vaikka sitten maauskontoon tai ”merkkeihin”. Kirjoituksen perusteella tuntuu, että Pesonen haluaisi rajoittaa tätä vapautta. Eli Pesonen on sujut positiivisen uskonnonvapauden kanssa, kunhan sitä sovelletaan hänen hyväksymiinsä uskomuksiin ja uskontoihin. Tämä on uskonnonvapauden vinoutunutta tulkintaa.

    Myös Pesosen tulkinta uskonnonvapauslaista on väärä. Hallituksen esityksessä todetaan: ”…tavoitteena on turvata perustuslaissa säädetyn uskonnonvapauden käyttämistä ja luoda edellytykset sen käytännön toteutumiselle. Erityisesti ehdotuksella pyritään luomaan puitteet uskonnonvapauteen sisältyvälle uskonnolliselle yhdistymis- vapaudelle.”. Lain tarkoituksena on ollut SÄÄDELLÄ uskonnollisen yhdyskunnan perustamisedellytyksiä sekä turvata niiden valtiosta riippumaton päätösvalta. Perustuslakivaliokunta totesi ehdotusta käsitellessään, että koulujen uskonnollisten tilaisuuksien osalta tulkitaan perustuslakia eikä uskonnonvapauslakia. Tässäkin siis Pesonen menee metsään.

    Pesonen ei myöskään ymmärrä julkisen, yksityisen ja yksilöllisen eroa. On täysin hyväksyttävää, että uskonnot näkyvät julkisessa tilassa (esim. koulussa) yksilöiden välityksellä. Yksilöt ovat se taho, joilla uskonnonvapaus on. Mutta koulu ei ole yksilö. Kun koulu järjestää uskonnollisen tilaisuuden, se käyttää julkista valtaa, jonka kohteena yksilöt ovat. Tästä syystä julkista valtaa koskee neutraalisuuden ja puolueettomuuden sekä yhdenvertaisuuden edistämisvelvollisuus, mihin apulaisoikeusasiamieskin päätöksessään viittaa. Se, että koulu ei harjoita uskontoa, ei tarkoita sitä, että uskonto on pidettävä neljän seinän sisällä tai että kukaan ei saisi harjoittaa uskontoa. Ketään ei saa estää esim. itsekseen lausumasta ruokarukousta mutta on eri asia, jos koulu pistää lapset rukoilemaan.

    Tutustuminen toisten katsomuksiin ja uskontoihin on hyväksyttävää ja toivottavaa mutta nyt puhutaan hieman eri asiasta.

    Jossain edellä puhuttiin Suvivirren pelosta. Sen nostavat esiin yleensä kirkon ihmiset. Vapaa-ajattelijain liiton pj:n olen viimeksi kuullut sanovan: ”Kaikukoon Suvivirsi koulun kevätjuhlassa.” Joten se siitä.

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.