Kutsumus

0

Perinteisesti mm. opettajan, sairaanhoitajan, lastentarhanopettajan, nuorisotyöntekijän, papin ja diakoniatyöntekijän ammatit on mielletty kutsumusammateiksi. Yhteistä näille ammateille on se, että niissä autetaan tavalla tai toisella toisia ihmisiä. Ikävä kyllä samoista ammateista ei useinkaan makseta kovin hyvää palkkaa. Työntekijän omaa ”kutsumusta” on käytetty tässä kohtaa perusteluna myös tälle asialle, vaikka täytyyhän näissäkin ammateissa työskentelevien maksaa laskunsa ja elämisensä puhumattakaan siitä, kuinka vaativia ja vastuullisia työtehtäviä ihmissuhdetyöhön liittyy näinä aikoina.

Kutsumus voidaan kuitenkin mieltää monella eri tavalla. Osalle meistä se on syvä varmuus siitä, että juuri tätä Jumala on luonut minut tekemään. Osa voi ajatella, että tässä työssä minä vain olen hyvä ja tätä työtä haluan tehdä. Periaatteessa mikä tahansa ammatti voi olla kutsumusammatti, jos todella sydämessään pitää työstään ja kokee, että siinä omat kyvyt ja lahjat tulevat parhaiten esiin.

Kun jotakin työtä tehdään siten, että kaikki samaa työtä tekevät sitä täsmälleen samalla tavalla, työ saattaa olla joskus tylsää, mutta toisaalta työn tekeminen itsessään on usein myös ristiriidatonta. Samalta liukuhihnalta kun tulee täsmälleen samanlaisia lopputuotoksia. Valitukset työn laadusta saa osoittaa tuolloin työn johdolle, ei niinkään yksittäisille työntekijöille. Heti kun samaa työtä saa tehdä ns. ”omalla persoonallaan” ristiriitoja alkaa helpommin syntymään sekä työyhteisön sisällä että ulkopuolella. Toisen erilainen persoona tai vain erilainen tapa tehdä työtä saattaakin yhtäkkiä olla toisen mielestä väärä tapa tehdä kyseistä työtä. Mitä enemmän yksittäinen työntekijä saa vaikuttaa työnkuvaansa ja tekemäänsä työhön, sitä enemmän myös vastuu oman työn jäljestä siirtyy työntekijälle itselleen.

Kysymys kuuluukin – voiko kutsumustyötä tehdä väärin? Jos ihminen on oma itsensä ja käyttää saamiaan lahjoja omassa työssään, onko se väärin? Minusta se on lahjojen ja resurssien haaskausta jos kaikki tasapäistetään ja pakotetaan toimimaan täsmälleen samalla tavalla, koska työntekijät; heidän kykynsä ja lahjansa ovat niin erilaisia. Ei ole kenenkään etu jos valtava määrä potentiaalia jää hyödyntämättä, puhumattakaan siitä mielipahasta mitä työntekijät kokevat silloin, jos on pakotettu toimiman toisin kun luonnollisesti siinä tilanteessa toimisi.

Itse ajattelen, että niissä töissä missä samaa työtä voidaan tehdä monin eri tavoin (kaikissa töissä ja työtehtävissä tätä valinnanvapautta ei hyvästä syystä voi ollakaan), tätä mahdollisuutta tulisi hyödyntää mahdollisimman paljon. Tällä tavalla tavoitetaan enemmän myös erilaisia ihmisiä. Kukaan ei voi tavoittaa tai miellyttää kaikkia joten siihen ei kannata edes pyrkiä. Mikäli työllä ei rikota lakia ja työt tulevat hoidetuksi asianmukaisesti, luovuutta ja uusia ideoita tulisi mahdollistaa mahdollisimman paljon. Nykyinen kiireinen, kaikkea mahdollista sisältävä arkitodellisuutemme pakottaa myös kirkon työntekijät miettimään uudenlaisia työskentelytapoja ja keinoja tavoittaa ihmisiä. Kutsujamme ja kutsumme pysyvät samoina vaikka työtavat muuttuvatkin ajan saatossa.

Diakoni Heli Mattila

JAA

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.