Kun pelottaa

1
Kuva: Sanna Korhonen

Milloin sinua on viimeksi pelottanut ja mitä silloin pelkäsit? Tavallisimmat pelkotilat ovat varmaankin pimeänpelko, korkeanpaikanpelko, käärmepelko, hämähäkkipelko, neulapelko, kuolemanpelko, esiintymispelko, lentopelko… Ja monia, monia muita. Väitän, että jokainen meistä on pelännyt jossain vaiheessa jotain – jos ei pimeää, niin ainakin lapsena niitä sängyn alla asustavia mörköjä tai peikkoja, joiden häätämiseen tarvittiin aina isän tai äidin apua.

Pelkotila aiheuttaa jokaiselle yksilöllisen reaktion; joku jähmettyy kauhusta, toinen huutaa kurkkusuorana, kolmas juoksee pakoon kuin tuli hännän alla, neljäs puolustautuu nyrkein ja viides pyörtyä pätkähtää niille sijoilleen. Pelot muuttuvat ihmisen kasvaessa ja lapsuuden sängyn alla eläneet möröt on imuroitu tai muuten häädetty asuinsijoiltaan pois viimeistään varhaisnuoruudessa ja aikuisena lapsuuden pelkojen kohteet tuntuvat mitättömiltä tai ainakin vaarattomilta.

Jotkin pelot tosin seuraavat mukana aikuisuudenporttien läpikin, kuten minun käärmepelkoni. Joskus tämä pelko on aiheuttanut minulle noloja hetkiä, kuten esimerkiksi silloin, kun olin vierailemassa erään konfirmoidun nuoren kotona rippijuhlassa. Istuin olohuoneen sohvalla kakkulautanen sylissäni ja yhtäkkiä korvani erottivat puheensorinan seasta sanan käärme ja silloin kakkulautanen lensi kaaressa olohuoneen puhtaanvalkoiselle matolle! Silloin toivoin, että olisin näkymätön.

Nyt eletään sitä aikaa, että nuoret etsivät asuntoa opiskelupaikkakunniltaan ja sekä heitä, että heidän vanhempiaan pelottaa itsenäisen elämän aloittaminen. Pärjäänkö minä, osaanko minä, onko lapseni turvassa, pärjääkö hän? Tulevia ekaluokkalaisia jännittää jo kovasti. Toisaalta koulunalkamista odotetaan innolla, mutta kuitenkin uusi vaihe elämässä pelottaa. Koulumatka on yksi pelottavimmista asioista; huomaavatko autoilijat pikkuisen koululaisen, muistaako koululainen yhdessä opetellut tienylitystaidot. Saako lapsi kavereita vai joutuuko hän olemaan yksin tai kiusataanko häntä?

Koulukiusaaminen pilaa monen koululaisen kesäloman. Lomalla saadaan pieni hengähdystauko kiusaajista, mutta syksyn tullen pelko palaa painamaan koulureppua. Kesälomalla toivotaan ja rukoillaan, että kiusaajat olisivat muuttaneet mahdollisimman kauas ja koulurauha palaisi kiusatun elämään. Joskus toive toteutuu, mutta valitettavan usein toivottomuus ja pelko saavat kiusatun otteeseensa jo ensimmäisenä koulupäivänä.

Kuolemanpelko on yksi vahvimmista peloista. Kuolemanpelkoa voi tuntea oman terveydentilansa takia tai toisen sairauden tai onnettomuuden kautta. Kun lääkäri kertoo potilaalle, että tällä on esim. syöpä tai että läheinen on loukkaantunut onnettomuudessa erittäin vakavasti, vatsan pohjalle putoaa pelonkivi. Se on kylmä ja niin suuri, ettei ruoka tai juoma tahdo enää mahtua vatsaan. Olen muutaman kerran joutunut soittamaan ambulanssin läheiseni tai vastuulleni annetun nuoren onnettomuuden tai sairauskohtauksen takia. Joskus apu tulee nopeasti, mutta joskus minuutit ennen ambulanssin tai ensivasteyksikön tuloa ovat todella pitkiä. Vaikka ulkonaisesti toiminkin rauhallisesti ja en näytä pelkoani, on tilanteen lauettua pakko puhallella muutaman kerran ja antaa hetkeksi pelolle aikaa purkautua. Usein huomaan pelänneeni aivan valtavasti ja pelkotila purkautuu fyysisenä pahoinvointina.

Niin, kuten jo totesinkin, lapsuuden pelot muuttuvat ikävuosien karttuessa. Vanhempana huomaa pelkäävänsä jotain sellaista, mitä ei lapsena voinut kuvitellakaan pelkäävänsä. Lapsena leikimme isolla joukolla pimeäpiilosta taloyhtiön kylmäkellarissa ja kukaan ei pelännyt pimeää kellaria. Nyt ajatuskin kylmään, kosteaan ja pimeään kellariin piiloutumisesta saa niskahiukseni pystyyn ja kädet tärisemään. Saati sitten esiintymispelko ja siihen liittyvä mokaamisenpelko. Muistan päiväkerhon joulujuhlan, jossa esitin enkeliä, joka ilmoitti paimenille ilosanoman Jeesuksen syntymästä. Minun piti tulla näyttämölle ison kuusen takaa, kompastuin kuusenjalkaan ja mätkähdin näyttämölle mahalleen. Eipä pikku Sannaa tuollainen moka hetkauttanut. Nousin pystyyn, vilkutin katsomossa olleelle tädilleni ja huikkasin paimenille, että nyt se Jeesus on syntynyt. Nyt jännitän jokaista esiintymistilannetta, mutta onneksi ammattitaito auttaa. Tosin jos nyt mätkähtäisin mahalleni näyttämölle, taitaisin luikkia äkkiä takaisin kulisseihin!

 

Nuorisotyönohjaaja, joka ei ikinä halua osallistua Pelkokerroin –ohjelmaan: Sanna Korhonen

1 KOMMENTTI

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.