Kenen käteen tarttuisimme

0

Pari vuotta sitten toimittaja soitti ja pyysi runoa naistenpäivänä ilmestyvään lehteen. Lupauduin innolla tehtävään. Tiesin heti kenestä kirjoitan. Sanat pulpahtivat. Sain sen valmiiksi. Lukiessani ja viimeistellessäni sitä pohdin mitähän palautetta siitä saa. Runoni alkoi näin: Ensimmäisenä tulee mieleen Paras opettaja.Toisena rakkain ihminen koko maailmassa. Kolmantena tuki ja turva. Kuinka voisinkaan häntä kuvailla muilla sanoilla.

Hän täyttää heinäkuussa 73 vuotta. Hän on mun mutsi, rakas äiti. Sana äiti löytyy Raamatusta 301 kertaa. Sananlaskujen kirjassa kerrotaan:”   Poikani, pidä mielessäsi isäsi käskyt, älä väheksy äitisi opetusta. Ripusta ne kaulaasi, pidä aina niitä sydäntäsi vasten.”. Hagar ja Ismael, Saara ja Iisak, Hanna ja Samuel, Rebekka ja Jaakob, Herodias ja Salome, Elisabet ja Johannes Kastaja sekä Maria ja Jeesus. Raamatussa kerrotaan äideistä, jotka rakastavat ja vihaavat, käyttävät valtaa ja nöyrtyvät, uhraavat itsensä ja taistelevat lastensa puolesta, kärsivät ja rukoilevat.

Olen äidinpoika. Valehtelisin jos väittäisin toisin. Olemme eläneet kaksistaan sen jälkeen kun faija päätti lähteä elämään omaa elämäänsä. Äitini on minut kasvattanut sellaiseksi kuin olen nyt, äitini on pitänyt pääni pinnalla ja paidan puhtaana. Pelkkä sana kiitos ei riitä koskaan kuvaamaan mitä ajattelen hänestä, kielelläni ei ole niin isoa ja riittävää sanaa, Mitä muutakaan voi toisaalta sanoa kuin kiitos huolenpidostasi, kärsivällisyydestä, ymmärtäväisyydestä, rakkaudesta, olkapäästä, neuvoista, ohjeista, kiitos kun välität. Aina mielessä kaihertaa ajatus, toivottavasti en ole pettänyt odotuksia, toiveita liikaa. Runoilija Ulla-Maija Pyykkönen toteaakin äidin tekevän mahdottoman mahdolliseksi.

Missä olisinkaan ilman mutsia ja hänen pyyteetöntä rakkauttaan. Hän on ollut se, joka kävi aina koulujen vanhempainilloissa. Hän oli se, joka kuulusteli opiskelemiani sanoja kielikokeita varten. Hän oli se, joka oli ja on ollut aina läsnä. Kun kolme vuotta sitten jouduin äkilliseen leikkaukseen, mietin pitkään miten asian hänelle ilmoittaisin. Hän oli se joka päivittäin soitti klo 10. Yhä lähemmäksi hypähtää pelko lohduttomasta puhelinsoitosta, viestistä, pelko elämäni pahimmasta tapahtumasta. Eilenkin pelästyin kun en saanut häneen yhteyttä koko päivänä. Elämme päivä kerrallaan, tämä hetki on tärkeintä, elää ja rakastaa, huomioida ja muistaa. Mutsi on elämäni tärkein ihminen. Häntä kuvataan oivaltavasti Anni Rättyän säkeissä: ”Isän siunaamina tänäänkin matkalle lähdetään. Ja vain äidin eväin tie perille jaksetaan”.
Juha Vähäkangas Pastori Karjasillan seurakunta Oulu

 

 

 

JAA

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.