Kasvoton

0
?

Kuljeskelin näyteikkunaostoksilla suuressa kauppakeskuksessa juuri silloin, kun Turun elokuiset puukotukset tapahtuivat. Näpräilin kävellessäni kännykkää kun ensimmäiset tiedot tapahtuneesta julkaistiin. Oli pakko pysähtyä, sulkea silmät ja vetää hetken aikaa henkeä. Seuraavaksi tuli hätä kaupungissa asuvista ystävistä, mutta he lähettivät nopeasti tekstiviestin, jossa kertoivat lyhyesti tapahtuneesta ja totesivat olevansa kotona ja kunnossa. Tämän tekstiviestin jälkeen lähetin lyhyen rukouksen Taivaan Isälle, jossa kiitin siitä, että Hän oli pitänyt ystäväni turvassa ja pyysin kaikille uhreille parasta mahdollista hoitoa. 

En puutu tai kirjoita tapauksesta sen enempää. Tiedotusvälineet pitävät sitä esillä varmasti vielä pitkään. Mutta tämän artikkelin kuva on siitä näyteikkunasta, jonka eteen tapaus minut pysäytti. Ikkunassa istui miehen vaatteisiin puettu mallinukke, jolla ei ollut minkäänlaisia kasvonpiirteitä. Kuitenkin se näytti tarkkailevan ohikulkevia ihmisiä. Vaikutelma oli jotenkin pelottava tai ehkä oikeampi sana oli uhkaava. En tiedä, miksi näyteikkunan somistaja oli laittanut nuken tuohon asentoon ja miksi liikkeeseen oli tilattu kasvottomia mallinukkeja. Ehkä kasvottomat, androgyynit mallinuket ovat helppoja, kun ei tarvitse etsiä erikseen mies- tai naisnukkea, vaan voi ottaa varastosta nuken, pukea sen ja sijoittaa tarvittavaan paikkaan. 

Seisoin pitkään näyteikkunaa ja mallinukkea katsellen. Mietin, miksi koen sen uhkaavana. Japanilaista syntyperää oleva ystäväni (Kennukke, kuten me häntä kutsumme) on kertonut, että Japanissa kasvoilla tarkoitetaan hyvää luonnetta, nuhteettomuutta ja muiden odotusten mukaan elämistä. Koenko kasvottoman mallinuken uhkaavana sen vuoksi, etten täytä yhtäkään näistä kriteereistä? Vai onko nukke uhkaava sen vuoksi, että ihmisellä on luontainen pelko tuntematonta kohtaan eli edustaako kasvoton nukke minulle kaikkea sitä pahaa, mitä maailmassa on ja jota en vielä näe tai josta en vielä tiedä, mutta tiedän sen olevan ja tulevan näkyväksi? 

Ahdistavia ajatuksia kepeällä näyteikkunashoppailuretkellä. Näytin varmasti kummalliselta seisoessani yhden ja saman ikkunan edessä otsa kurtussa ja kädet puuskassa. Viereeni pysähtyi vanhempi rouva, joka hetken seisottuaan sanoi: ”Kuljen tämän ikkunan editse useita kertoja viikossa. Pysähdyn aina hetkeksi tuon istuvan nuken eteen. Se on niin rauhallinen ja lohduttava.” Siis mitä??? Rouva jatkoi: ”Niin, sinusta en tiedä, mutta minä uskon Jumalaan ja Raamatussa sanotaan, että näemme Hänet kasvoista kasvoihin vasta taivaassa. Nyt voimme vain kuvitella Jumalan kasvot. Minusta on mukava kuvitella tuolle nukelle Hänen kasvonsa. Joka päivä ne ovat erilaiset, aina sen mukaan, mitä maailmassa ja minun elämässäni on tapahtunut.” Hetken päästä rouva teki lähtöä ja sanoi hiljaisella äänellä: ”Tänään Hän on vakava.”

Seisoin vielä hetken yksikseni ikkunan edessä ja pohdin rouvan sanoja. Sitten käännähdin kannoillani ja jatkoin matkaa. Muutaman askeleen otettuani, käänsin hieman päätäni ja vilkaisin ikkunaa. Nyt näytti siltä, että mallinukke nyökkäsi minulle hymynkare suupielessään.

 

Nuorisotyönohjaaja Sanna Korhonen (kuva: Sanna Korhonen) 

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.