Äidin helppo koulun alku

0

Vain viisi vuotta sitten elokuussa kiersin kauppoja ruutupaperi kourassani. Pitkä lista jatkui ja jatkui – kahden lapsen koulutarvikelistat täyttivät koko arkin. Piti hankkia lyijykyniä, liimapuikkoja, teroittimia, vihkoja useassa eri koossa, kansioita ja muovitaskuja. Pienemmälle oppilaalle etsin lisäksi juuri oikean värisiä muovailuvahoja, vanhemmalle tietyn paksuisia tusseja määrätyllä väriskaalalla.

Walmartissa oli joka syksy omat hyllynsä koulutarvikkeille. Hyllyt nousivat juuri sisäänkäynnin eteen komeana ja koreana.  Siellä me äidit, jokainen yhtä ulalla, tutkimme listojamme ja etsimme juuri oikean värisiä kyniä, jotta voisimme ruksia yhden kohdan listoistamme yli. Listat lasten tarvitsemista koulutarvikkeista oli toimitettu kotiin kesän aikana. Koulutarvikkeet sai tuoda koululle ensimmäisenä koulupäivänä lapsen mukana. Jokainen meistä äideistä odotti koulun alkua: pitkä kesä kotiäitinä lasten kanssa oli vaatinut veronsa. Koulu tarjosi äideille syksyn ensimmäisenä kouluaamuna “Boohoo/yahoo!” -aamupalan. Odotin joka vuosi tuota tapahtumaa ja sen tuomaa haikeaa iloa: kesä olisi ohi, mutta me äidit saisimme muutaman tunnin lisäaikaa arkeemme ja työhömme ilman lapsia pitkän kesäloman jälkeen.

Olin yksi harvoista työssäkäyvistä äideistä pienessä lähiössämme. Vähän arasti kerroin aikoinaan  hiekkalaatikolla palaavani töihin osa-aikaisena, kun nuorimmaisemme oli puolitoistavuotias. Jenkkiystäväni katseli minua pitkään ja kysyi sitten kuin vaivihkaa: “Do you have some financial troubles?” Ei meillä ollut akuutteja rahahuolia, minä vain halusin takaisin työelämään! Alueella, jossa paikalliset olivat ylpeitä siitä, että äiti kasvatti lapset kotona kouluikään saakka, oli valintani erikoinen. Sen taustalla täytyi ystäväni ajatuksissa olla raha.

Nyt Suomessa kouluvuoden alkamiseen ei arjessamme liity suuria ostosreissuja: ei äidin kiirettä marketissa, ei vihkojen ja kynien keräämistä ostoskoriin, ei listoja ja muistutuksia. Koulu alkaa, reppu on valmiina ja eteenpäin mennään tasapäiseen tahtiin. Koulupukua ei täällä tarvitse rynnätä ostamaan – samat lippikset, hupparit ja tennarit käyvät. Jenkkivuosien jälkeen se tuntuu helpolta: lähetän vain lapseni koulutielle – siellä on kaikki valmiina ja odottamassa.

Ajatuksissani listaan kuitenkin opettajat, muun henkilökunnan ja oppilaat. Käyn listani läpi hitaasti ja hellästi – toivotan jokaiselle siunausta ja iloista kouluvuotta. Onhan koulutiellä, heidän kanssaan kasvamassa, kaikkein tärkeimpäni.

Taru Pulkkinen

Partiojohtaja, teologian opiskelija ja seurakunnan vapaaehtoistyöntekijä

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.