Huhhahhei, shelttejä riittää

0

Vietin muutaman päivän seitsemän sheltin kanssa, kun kasvattini Vincent (2 v.) ja Pekko Peikonpoika (1 v.) tulivat hoitoon. Pekko-poika on aikamoinen hulivili, ja jopa Justus meinasi välillä väsyä leikkimään sen kanssa.  Sylvi-ressu jäi jatkuvasti poikien leikkien jalkoihin ja katsoikin lopulta parhaimmaksi leikkiä yksikseen.

Helppoahan se olisi yhden sheltin kanssa…

Lauantaina lähdimme lenkille ja kun pääsimme metsään, taivas aukeni ja alkoi satamaan. Kun ei sokerista olla, jatkettiin tietenkin matkaa. Siinä kävellessä ajattelin, että mitäs se haittaa, vaikka koirat kastuu. Helppohan ne on pyyhkeellä kotona kuivata.

Välillä kuljettiin polkuja ja välillä hiekkateitä. Koirat juoksivat metsässä kanervikoissa – ja toivat puolet metsää mukanaan. Pitkät maha- ja housukarvat keräsivät jäkälää, sammalta ja kaikenmoisia risuja, joita välillä piti repiä jo irtikin. Sitten hoksasin yhtäkkiä, etten tästä reissusta taida pelkällä pyyhkeellä selvitäkään. Pekko ja Sylvi nauttivat rapakoissa juoksemisesta, ja meinasi itku päästä, kun ne mutavelliin juoksivat ja siellä oikein onnellisina tepastelivat. Kun vielä sade kasteli hiekka- ja mitälie-mutatiet, alkoivat kaikki näyttämään ihan joltain muilta kuin näyttelykehissä silloin tällöin tepastelevilta upeilta shelteiltä.

Noita sotkuisia, kuraisia ja märkiä shelttejä katsellessani iski ajatus, kuinka helppoa olisikaan, jos olisi vain yksi sheltti. Harvoin, tuskin koskaan, käy edes mielen vieressä moinen pähkähullulta tuntuva ajatus. Nyt oli kuitenkin tilanne, jossa vaivuin jopa epätoivoon, kun ajattelin, mikä kotona odottaa: seitsemän shelttiä suihkun alle ja lisäksi vielä mukana tuodun metsän repiminen turkista irti!

Ylärivissä Pekko, Vincent, Alma ja Ellu. Alarivissä Sylvi, Luna ja Justus.
Tämä kuva otettu kuivalla polulla ja alkulenkistä. Vielä näyttivät ihan shelteiltä.

Eihän siinä muu auttanut kuin ohjata shelttilauma pieneen kodinhoitohuoneeseen ja aloittaa pesu-urakka, yksitellen, koira kerrallaan. Kun kolme olin pessyt, selkä jo huusi hoosiannaa. Jäljellä oli vielä neljä, ja urakka tuntui loputtomalta. Hommasta kuitenkin selvisin, ja selkäkin suoristui pikkuhiljaa. Kodinhoitohuonetta pestessäni oven takaa kuului seitsemän märkähulluuskohtauksen saaneen sheltin raivokas haukkuminen ja ravaaminen keittiöstä olohuoneeseen ja takaisin. Siivottuani vetäisin muutaman kerran syvään henkeä ja  aukaisin oven – ja mitä näinkään! Alakerta oli kuin hävityksen kauhistus. Lelut, tyynyt, koiran sängyt, sanomalehdet sikinsokin lattioilla, sohva vaihtanut paikkaa ja lattiat likomärkinä. Vedin jälleen muutaman kerran syvään henkeä ja aloitin alakerran siivoamisen…

Tämä syksy on sitä ikävää aikaa. Märkä ilma ja metsä ei se ihastuttavin yhdistelmä ole koiranomistajalle. Imurin pusseja ja yleispesuainetta saa kantaa selkä väärällään kaupasta, kun melkein joka ilta saa lattiat imuroida ja pestä. Kodinhoitohuone alkaa olla jo todella puhdas, kun sitä hinkkaa lenkkien jälkeen seiniä myöten. Siivoamista siis riittää. No, mitäs sitä koiranomistajalla muuta hommaa iltasella voisi ollakaan…

Muitakin shelttilöisiä

Sunnuntaina kylässä kävi myös kasvattini Ippu (2 v.). Lenkillä käytiin tietenkin porukalla. Tällä kertaa metsä oli kuiva ja kaikki kahdeksan shelttiä saivat nauttia täydestä sydämestään juoksemisesta eikä kodinhoitohuonetta tarvinnut sotkea kuraisilla shelteillä.

Pekko, Vincent, Ellu, Luna, Sylvi, Alma, Justus ja Ippu.
Ooo soooleeee miioooo! Luna rakastaa oopperaa niin paljon, että välillä lenkilläkin on ihan pakko laulaa luikauttaa.

Vincent ja Pekko lähtivät maanantaina kotiinsa. Ettei elämä kävisi turhan helpoksi, tilalle tuli juoksuissa oleva Ada, tyttärelläni asuva kasvattini. Tärppipäivät ovat käsillä ja Ada kulkee koko ajan haluhöyreissään Justuksen perässä. Vaikka Justus on vasta 7 kk:n ikäinen, jo silläkin uroksen otteita on niin, että saa hoksautella niitä eroon toisistaan. Oikeastihan Justus kuitenkin haluaisi vain leikkiä Sylvin kanssa. Ada on vain kiusana. Ada ei tuota leikkiä hyvällä katso, ja seisoo leikkivien pentujen vieressä, tökkii Justusta ja repii sitä pois leikistä.

Kun on uros talossa juoksuisen nartun kanssa, ei emännällä huomio saa hetkeksikään herpaantua pariskunnasta. Ilman valvontaa niitä ei missään nimessä voi jättää, ja luottaa, ettei mitään tapahdu.  Sen olen nimittäin karvaasti kokenut, kun Vincent meillä vielä ollessaan käytti minun 13 minuutin kauppareissuani hyväksi ja astui oman, jo tärppipäivät ohittaneen äitinsä, Alman.

Ada ei ymmärrä, miksi Justus pitää hauskaa vain Sylvin kanssa…
”Ala mua, ala!”
Ja onnistuihan se, edes hetkeksi.
JAA