Oulu tarvitsee nopean radan

4

Oulu on Suomen viidenneksi suurin kaupunki. Sen tulisi olla nopean matkan päässä liikkuipa ihminen lentäen tai junalla. Oulu on jäänyt auttamattomasti jälkeen raideliikenteen kehityksessä, ja olen huolissani siitä, jääkö Oulu kokonaan pohjoiseksi pikkukaupungiksi muiden isojen kaupunkien porskuttaessa kohti hiilineutraalia hyvinvointivaltiota.

Ouluun on saatava nopea rata. Se on välttämätön kaupungin elinkeinoelämän ja korkeakoulujen kehityksen suhteen. Yhä useampi taho valitsee yhteistyökumppaninsa näiden ekologisuuden perusteella ja tässä Oulu jää auttamattomasti jo lähivuosina jälkeen, mikäli ainoa keino päästä tänne on saastuttava lentoliikenne.

Yhä useampi tutkija ja työläinen valitsee junan työmatkoilleen. Jos Ouluun saadaan alle neljän tunnin raideyhteys pääkaupungista, mahdollistaa se työmatkailun myös etelästä tännepäin ja tiivistää elinkeinoelämän ja tutkimusmaailman verkostoja. Ouluun saadaan todennäköisemmin korkeatasoisia konferensseja, kun nopea junayhteys Ouluun mahdollistuu.

On tärkeää, että ennakoimme ihmisten tarpeet ja halun liikkua tulevaisuudessa. Jo nyt tavallinen matkailija tai vaikkapa lastenlapsiaan katsomaan matkaava isovanhempi valitsisi mieluummin junan kuin lentokoneen, mikäli yhteys olisi kestoltaan siedettävä. Ekologinen matkustaminen tulee korostumaan entisestään. Tässä kelkassa on Oulun ja Pohjois-Suomen oltava mukana, ihan olemassaolomme vuoksi.

 

 

 

 

JAA

4 KOMMENTTIA

  1. Nopeaa junayhteyttä puoltavia seikkoja on paljon enemmänkin. Edellisen hallituksen aikana pohjoisen väylähankkeet (rata, tie ja meritie) etenivät hyvin. Nyt punnitaan nykyhallituksen ja pohjoisten kansanedustajien halu ja kyky jatkaa parannuksia.

  2. Ilmeisesti Vihreillä on jäänyt päälle oppositioräksyttäjän rooli. Nyt Vihreät on hallitusvastuussa, joten on tekojen aika. Nopea junayhteys saadaan vain, jos hallitus sitä ehdottaa. Pahaa pelkään, ettei nykyinen hallitus sitä ehdota.

  3. Asia ei ole noin yksinkertainen kuin tässä sanotaan.

    Oulu tarvitse. ….. raideliikenteessä parannuksia, jotka voivat olla muuta kuin ajan ottaminen junalta Helsinki Oulu välillä. Pysähtymällä vähemmän matkanteko nopeutuisi, mutta ääripäiden välissä olevat suuretkin paikkakunnat näkisivät ”nopeasta” junasta kirjaimellisesti vain vilauksen.

    Lukekaapa uudelleen Kalervo Ukkolan viisaita ajatuksia liikenneasioista. Hänellä hyvä ja monipuolinen käsitys asioista. Ehkä hän on jopa tutkinut eri vaihtoehtoja.

    Lyhyesti sanoisin:
    – kaksoisraide etelän suuntaan tarvitaan ehkä koko matkalle
    – jos on liikennettä hidastava ruuhkainen paikka johon 2 ei riitä, niin tehdään 3

    – junaliikenne Ruotsiin on saatava aikaan Haaparannan kautta, koska se antaa ihmisille uuden vaihtoehdon matkasuunnitelmien tekemiselle (Esim. Mennään Göteborgiin tai Upsalaan junalla!)
    – erilainen raideleveys Ruotsissa ei ole hidaste, jos tekee lyhyen junanvaihdon Haaparannassa tai Torniossa pistäytyen samalla haukkaamassa raitista ilmaa

  4. Tarkistin Ukkolan vanhan blogikirjoituksen 26.5.2019 jossa Mika Flöjt on myös niin viisas, että on samaa mieltä hänen kanssaan.

    En tiedä heidän työnjakoaan tässä raideliikenteen asiassa, mutta nosta lippalakkiani molemmille ko henkilöille! He ovat (1) maakuntavaltuuston varapuheenjohtaja ja (2) maakuntahallituksen
    varapuheenjohtaja.