Eettisyys IN – kulutus OUT

0

Primark, C & A, New Yorker, Bershka, Deichmann… Kambodza, Bangladesh, Myanmar, Kiina, Pakistan… Mikä yhdistää Euroopan suurimpia vaateliikkeitä ja Kiinaa ja kolmansia maita? Vastaus on helppo: siirtomaavalta ja orjuus ei ole mennyttä maailmaa vaan tätä päivää. Samaan aikaan, kun eurooppalaiset nuoret ja naiset jonottavat hiki virraten halpismuotiliikkeiden kassajonoissa, hikoilevat Aasian nuoret ja naiset ompelukoneiden äärellä 24 / 7 ommellen sitä, mitä länsimaalaiset tarvitsevat: miljoonia rättejä ja lumppuja, jotka roikkuvat vaatetelineissä ja lojuvat niiden alla ja näyttävät päällä hyvältä muutaman viikon, kunnes muutamalla eurolla voi taas vaihtaa vaatekerran. 

Tilanne on irvokas myös toisella tapaa. Otsa kurtussa puhuvat länsimaat ilmastonmuutoksesta, mutta eivät halua nähdä, miten vaatetuotanto ja yletön tavaran kulutus syö maailman vesivaroja, saastuttaa kemikaaleillaan ympäristön ja tuottaa valtavan määrän jätettä, jota ei voi edes kierrättää. Koska vaatetuotanto on niin halpaa olemattomien palkkojen ja ison katteen vuoksi, kannattaa vaatteita tehdä enemmän kuin kukaan ehtii kuluttaa, jopa poltettavaksi asti. 

Kuluttajan olisi syytä miettiä halvan hinnan lisäksi sitä, mille kemikaaleille hän jatkuvasti uudet vaatteet päälle pukemalla kehonsa altistaa. Ihmisessä voi olla satoja vaatteista, ruoasta, ilmasta, meikeistä ja leluista tulleita myrkkyjä, joita hän kulutusjuhlissaan itselleen hankkii. Kemikaalit puolestaan vaikuttavat lisääntymiskykyyn, hormonitoimintaan, jopa aivoihin ja on selvää, että esimerkiksi rintasyöpä on länsimaissa yleistynyt sairaus, enkä voi olla ajattelematta sen yhteyttä lisääntyneeseen kuluttamiseen. Vaatteiden lisäksi nuoret kuluttavat meikkejä, joita saa tilaamalla ja halpisvaateliikkeiden oheistuotteina. Niiden haitalliset kemikaalit joutuvat suoraan kosketuksiin ihon kanssa ja siirtyvät siis suoraan kehoon.

Tunnen hyvin turhuuksien markkinat, sillä minulla on kaksi teini-ikäistä tytärtä, joiden kanssa käymme silloin tällöin kivuliastakin keskustelua eettisyydestä. Vaatekaupan ihanien glittereiden ja makeitten kuteitten keskellä on minun epäkiitollisena tehtävänä ollut istua sovituskoppien pienellä korokkeella ja lukea netistä siitä, kuinka tämäkään liike ei ole parantunut tapojaan senkään jälkeen, kun saman liikkeen vaatteita valmistava tehdas Bangladeshissa muutama vuosi sitten romahti haudaten alleen yli tuhat työntekijää. Juuri ne makeimmat liikkeet eivät ole suostuneet raportoimaan tuotantotavoistaan tai ovat informoineet toiminnastaan hyvin minimaalisesti. Elämiseen riittävän minimipalkan, työturvallisuuden ja ympäristön huomioimisen suhteen ovat vaatteita tuottavat ja myyvät meille tutut kauppaketjut aivan lapsenkengissään, jos sitäkään. Siinä sitten istun kaupan olemattomalla korokkeella (eihän kauppoja ole tehty istumista varten) tai kotisohvalla nettiliikkeiden äärellä ja höpötän tyttärilleni tämänkin liikkeen vaatteiden epäeettisyydestä – ja jännä kyllä se näyttää jopa tehoavan.

Vanhempana ja itsekin kuluttujana olisin kovin kiitollinen, jos vaateliikkeiden seiniin ilmestyisi tarra, joka kertoisi, millä tavalla liike on huomioinut eettisyyden vaatteissaan tai onko se huomioinut sitä laisinkaan. Kuten ruoantuotannossa pitäisi kuluttajalla yhtälailla olla oikeus tietää kuka ja missä, millaisissa olosuhteissa ja mitä kemikaaleja käyttämällä on vaatteemme valmistettu. On melko työlästä hakea netistä luotettavaa tietoa siitä, onko vaateketju eettinen vai ei. Kuin neulaa heinäsuovasta etsisi on löytää vaatekappale, jonka voi luottaa olevan kaikin tavoin kestävästi valmistettu. 

Yksi keino selvitä tavaramarkkinoiden viettelevistä houkutuksista on kysyä itseltään, tarvitsenko tätä oikeasti. Lapsikin oppii nopeasti kysymään tämän itseltään, vaikka se aluksi saattaakin tehdä kipeää, kun kukaan muukaan – tubettajat mukaanlukien – eivät selviä ilman juuri tätä rättiä. Pikkuhiljaa eettinen ajattelu siirtyy kuitenkin koskemaan kaikkea muutakin, pakkausmateriaalista vapaa-ajan viettoon.

Eettisyyden pitäisi olla juuri nyt enemmän in kuin koskaan. Maapallon tila ja ihmiskunnan säilyminen suorastaan huutaa sitä. Sijoittajatkin ovat alkaneet puhua eettisyydestä, mutta päättäjät ovat vielä pääosin hiljaa. Kuluttajien enemmistö on sokea niin kauan, kunnes joku isompi taho jyrähtää. Euroopan Unionilla olisi voimaa asettaa painetta ja sanktiot epäeettiselle tuotannolle.  Se voikin asettaa joitakin rajoituksia esimerkiksi Euroopassa käytetyille kemikaaleille, mutta massiivista maapallolle ja jopa kuluttajille vaarallista halpatuontia, joka ulottuu vaatteista suloiseen joulukrääsään se ei halua estää; ovathan tämän päivän orjatyövoimaa käyttävät yritykset eurooppalaisia tai monikansallisia yrityksiä, jotka lihottavat itseään ja samalla länsimaiden taloutta aasialaisten köyhien perheiden selkänahasta. Ennen kuin mitään tuotetaan muualla kuin Euroopassa, tulisi vaatia ja varmistaa, että työolosuhteet ovat hyvät ja ihmiset saavat heille kuuluvan palkkansa ja vapaapäivänsä. Se on vähintä mitä voidaan edellyttää eettiseltä tuotannolta. 

On karua havaita, että historia ei näytä opettaneen mitään ihmiskunnalle vuosisatojen kuluessa. Se näkyy niin monin tavoin erilaisena ihmisoikeuksien polkemisena ja luonnonvarojen riistona. Harmillista on myös se, että globalisoitunut nuoriso – joka muuten näyttää toistensa klooneilta maasta toiseen – altistetaan aikuisten toimesta kritiikittömälle ylenpalttiselle kulutukselle. Siirtomaavalta-ajattelu, joka piti eurooppalaisten suurvaltojen loistoa pystyssä riistämällä muiden maanosien kansoja ja luonnonvaroja ei ole kadonnut minnekään. 

On kuitenkin kaikkien ja varsinkin tulevien sukupolvien hengissä säilymisen kannalta parempi miettiä ja toteuttaa eettisyyttä ja kulutuksen suuntaamista tavaroiden sijasta palveluihin, jotka kuluttavat vähemmän luontoa, mutta antavat ihmisille työtä ja toimeentulon. Eettisyyden tulee olla ”in”, vanhanaikaisen kuluttamisen ”passé” tai kuten tyttäreni sanovat, ”last season”.

JAA

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.