Liftaamalla Karjalassa

0

Tämä tarina täyttää seikkailun tunnusmerkkejä ja kuvastaa multimodaalisten kuljetusten tilaa ja mahdollisuuksia rajantakaisessa Karjalassa 2000-luvun alussa. Valtakunnan rajan yli tapahtuvien julkisten henkilökuljetusten osalta tilanne on oikeastaan pysynyt melkein samana nykypäivään asti, yhtä bussivuoroa Joensuun ja Petroskoin välillä lukuun ottamatta.

Kesäisin Olga ja lapset olivat pääsääntöisesti mummolassa Karjalassa. Minä jouduin ainakin alkuvuosina Oulun yliopistossa aloitetun projektityön takia tyytymään lyhyihin vierailuihin Kinnermäkeen, mihin omalla autolla kului aina melkein koko päivä suuntaansa ajaessa Oulusta. Yhtenä viikonloppuna sattui sellainen tilanne, ettei minulla ollut autoa käytössä ja halusin kuitenkin yllättää Olgan.

Sain ensimmäisen kyydin Oulusta Vienan Kemiin matkustavalta pariskunnalta. Tiesin, että Murmanskin ja Petroskoin välillä kulki päivän ja yön aikana useita junia. Kyydin tarjonneet olivat niin ystävällisiä, että veivät minut Idelin asemalle, joka oli yhdeksän kilometrin päässä päätieltä. Asemalla sopivasti seisoi etelään menevä juna. Lippuja ei enää kassasta saanut, mutta sain sovittua yhden vaununemännän kanssa, että saisin pientä korvausta vastaan oman petipaikkani yöjunassa Segezhan jälkeen. Siihen saakka minut piti seisoskella vaunun eteisessä.

Saavuin Petroskoin asemalle varhain aamulla ja päätin jatkaa matkaa Kinnermäkeen veljeltäni lainatulla autolla. Uusimallinen Mosse lähti hyvin käyntiin, mutta jo kahdenkymmenen kilometrin matkan jälkeen moottori alkoi keittää. Pysähdyin kerran joen rannalle täyttämään vedellä moottorin jäähdytysjärjestelmän. Lämpöanturi taisi mennä rikki, mutta jatkoin matkaani, kunnes moottori leikkasi kiinni ja auton kulku loppui pitkällä suoralla.

Seuraavaksi piti nostaa peukku pystyyn ja toivoa, että saisin kyydin ainakin Prääsään saakka, mistä tie erkanee takaisin kohti Suomen rajaa ja Kinnermäkeä. Ensimmäinen auto oli Lada, jolla pääsin vain muutaman kilometrin eteenpäin. Seuraava kulkupeli oli Pietariin menevä vanha rekka, joka hädin tuskin jaksoi vetää kuormaansa ylämäessä. Kyyti oli hidas, mutta varma ja pääsin lopulta tuttuun risteykseen Prääsän bensa-asemalle.

Ensimmäinen tankille tullut auto oli Suomen rekisterissä oleva vanha Mersu. Venäläinen systeemi tankatessa on ”maksa ensin”. Mies osasi ilmeisesti sen verran venäjää, että sai maksetuksi polttoaineensa, mutta ei ymmärtänyt kaiuttimien kautta tulleita ohjeita. Autoin kuljettajaa tankkaamaan hänen autonsa ja selvällä suomen kielellä pyysin ottamaan minut kyytiin Vieljärven risteykseen asti. ”Eihän sinulla ole pahoja aikeita mielessä?” kysyi mies ja otti minut mukaan autoonsa.

Matkalla kerkesin kuvata Kinnermäen kylää hienona vierailukohteena. Mies etsiskeli Karjalan kierroksellaan morsianta ja kehuin, että itsekin löysin vaimoni karjalaiskylästä. Mies innostui sen verran, että suostui ajamaan minut perille asti, kun mutkaa tuli vain reilun seitsemän kilometrin verran hänen matkaansa.

Voitte kuvitella, millainen ilme oli Olgalla, kun vanha Mersu pysähtyi talomme eteen ja minä astuin ulos. Olin onnellinen onnistuneesta yllätyksestä, vaikka tähän matkaan Oulusta Kinnermäkeen meni tuplasti enemmän aikaa kuin tavallisesti. Lisäksi minun piti hinata Petroskoihin rikki mennyt veljen auto ja lähteä paluumatkalle Ouluun jo seuraavan päivänä.

JAA

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.