Muuttopäivä

0

Päätös lähteä Ouluun jatko-opiskelijaksi viivästyi sen verran, että Olga ehti tulla raskaaksi ja oli jo kahdeksannella kuukaudella, kun nousimme lopulta kolmeovisen Samaran kyytiin Naisten päivänä lauantaina 8 maaliskuuta 1997 ja lähdimme Petroskoin vuokra-asuntomme pihalta kohti Suomen rajaa. Sitä oli edeltänyt monivaiheinen neuvotteluprosessi kansainvälisen henkilövaihdon keskuksen (CIMO:n) ja Oulun yliopiston kesken siitä, saammeko apurahaa jatko-opintoihimme suomen kielen laitokselle Oulussa, saako sen jompikumpi pitemmäksi tai kumpikin lyhyemmäksi aikaa. Lopulta CIMO:n päätös oli kielteinen, mutta koska etenimme valmisteluissa jo niin pitkälle, päätimme ottaa pienen riskin ja lähteä tälle opintomatkalle, joka ei ole vieläkään nyt yli kahdenkymmenenyhden vuoden kuluttua kunnolla loppunut. Yksi asia meillä oli varma – Oulun yliopisto lupasi maksaa kahden ensimmäisen kuukauden vuokran kaksiosta Välkkylän opiskelija-asuntolassa. Se tieto riitti meille hyvin.

Meillä ei ollut silloin varmaa tietoa siitä, pitääkö meidän maksaa synnytyksestä Suomessa, ja siksi olin käynyt varalta anomassa meille Ruotsin viisumit. Niitä sitten käytimme Bodenin-matkalla ruotsalaisen tuttavamme luona vieraillessamme. Synnyttämään emme kuitenkaan Ruotsiin jääneet.

1990-luvulla matka Petroskoista Suomeen kesti nykyistä kauemmin ja kulki Aunuksen kautta asfalttitietä pitkin. Toinen lyhyempi reitti ns. Kuolemanlaakson kautta oli silloin osittain päällystämätön ja siksi lähdimme pitempää tietä kohti rajaa. Matkalla pysähdyimme ruokailemaan opiskelukaverimme luona Aunuksessa ja jäimme tavallista pitemmäksi aikaa juttelemaan hänen kanssaan ja pitämään taukoa. Erikoista matkan aikana oli se, että iltaa kohden tietämme länteen osoitti hyvin selvästi näkyvä komeetta. Lisäksi näimme tien varrella hirviperheen, kaksi aikuista eläintä ja kaksi vasaa. Aikaa vierähti matkustaessa sen verran paljon, että kun olimme Värtsilän rajanylitysaseman puomilla, kello oli jo varttia vaille iltayhdeksän. Ensimmäinen rajavartija huomautti, että ehdimmekö ylittää rajan muuttokuormamme kanssa samana iltana. Kesärenkaat oli kiinnitetty kattotelineisiin ja takapenkillä oli tavaraa riittävästi uuden elämän aloittamiseen vieraassa maassa. Sen ajan MikroMikko-tietokone oli paljon isompi vehje nykyisiin verrattuna kuutiomuotoisine näyttöruutuineen.

Näin silloin ensimmäistä kertaa Venäjän-puolisen tullin ennätysnopeaa toimintaa, kaikki halusivat mennä ajoissa kotiin työvuoron loputtua. Selvisimme Venäjän tullissa alle varttitunnissa ja ajoimme ei-kenenkään maalle. Suomen puolella puomi oli jo kiinni. Käytin hetkeksi pitkiä valoja ja vähän ajan kuluttua puomi liikahti ylöspäin, mutta jumiutui. Sitten puomi liikahti uudestaan ja kun se oli sopivassa korkeudessa painoin kaasua ja ajoin puomin alta Suomen puolelle. Niiralan puolella rajamiehet olivat jo tekemässä lähtöä kotiin. Kun me ajoimme tullialueelle tarkastettavaksi, he sanoivat, ettei ollut enää tarkoitus laskea autoja sinä päivänä. He kuitenkin leppyyntyivät hieman, kun näkivät Olgan selvästi siunatussa tilassa. Lisäksi puhuimme jo silloin Olgan kanssa sen verran selvää suomea, ettei auton tarkastuksessakaan mennyt kauan.

Saavuimme myöhään illalla Joensuuhun, missä meillä oli tarkoitus yöpyä ennen siirtymistä Ouluun. Ensimmäiseksi piti tarkistaa saldotilanne pankkiautomaatilla. Olin tehnyt pari kuukautta töitä Petroskoissa suomalaiselle liikemiehelle, sillä sopimuksella, että saan palkkioni suoraan tililleni Suomessa. Ihmeeksemme huomasimme, ettei tilillä tapahtunut mitään sen jälkeen, kun kävin edellisen kerran Helsingissä opintomatkalla keväällä 1995.

Ajoimme joensuulaisten tuttaviemme talolle. Heitä ei ollut kotona. He kyllä tiesivät tulostamme, joten uskalsimme pyytää heidän naapureita avaamaan meille ovea. Kielitaitomme teki ihmeitä ja Olgan ulkonäkö oli sen verran vakuuttava, että ovet aukenivat ilman pitkiä neuvotteluja. Yöllä isäntäväki palasi bileistä kotiin ja löysi ihmeekseen meidät makaamassa olohuoneessa.

Seuraavana aamuna jatkoimme matkaamme kohti Oulua, missä meitä odottivat uudet seikkailut ja iloisemmat yllätykset.

JAA