Nikke Ankara ja me muut

1

Kun ihmisellä menee huonosti, tekee mieli painua maan alle kaikkien sekoilujensa ja omantunnon syytöstensä kanssa. Ympäröivä maailma tuntuu uhkaavalta ja pelottavalta. Kenelläkään toisella ei taatusti ole tällaista, ajattelee myrskyn riepoteltavaksi joutunut. Kaikki toiset tuntuvat vahvoilta, iloisilta ja onnellisilta.

Näin ei kuitenkaan ole. Emme kulje maailmassa missään kovien, rikkoutumattomien marmoriveistosten puistossa tai syyttävästi tuijottavien esi-isien ympäröiminä. Kuljemme herkkien ja hauraiden ihmisten maailmassa. Toiset ovat ehkä hivenen herkempiä rikkoutumaan kuin toiset. Toinen on saanut muutaman kolhun enemmän kuin toinen. Silti, ei kukaan ole haavoittumaton eikä täydellinen. Tämä olisi hyvä pitää kirkkaana mielessä, etenkin silloin, kun tekee mieli arvioida ja arvostella toisia.

Räppärit tuntuvat kantavan nelosen suosittua Vain elämää – musiikkiohjelmaa. Viime vuonna Mikael Gabriel, tänä vuonna ensimmäisen jakson perusteella Nikke Ankara. He tuovat avoimina ja herkkinä persoonina muassaan jotain erityistä, jonka soisi myös saavan aikaan muutosta ihmisissä näinä aikoina, kun kovat arvot ja vihapuheet tuntuvat yhteiskunnassa jylläävän kiihtyvällä voimalla.

Ymmärrämme toisiamme paremmin, kun tulemme esiin kuoristamme, itkien ja nauraen.

 

JAA

1 KOMMENTTI

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.