Helmisen ongelmat kasaantuivat heti MM-kisojen alussa – Pystyykö mestariluotsi Jalonen pumppaamaan Nuorten Leijonien valmennusjohdon renkaat täyteen?

1

Nuorten Leijonien urakka Tshekin MM-jäillä kävi entistä tuskaisemmaksi, kun perjantaina selvisi Rasmus Kuparin kolmansien alle 20-vuotiaden MM-kisojen olevan ohi.

Ykkössentterin putoaminen on Leijonille karmea takaisku, sillä Kuparille piirretty ruutu oli yksi joukkueen suurimmista. Kolmansissa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissaan pelanneen kotkalaisen kokemus olisi ollut Leijonille kullanarvoista.

Kuparin putoaminen aiheuttaa Leijonille myös konkreettisen kokoonpano-ongelman, sillä Suomella ei ole enää neljää kentällistä hyökkääjiä. Kaikki kisapassit on jo leimattu, joten lisäapuja Leijonat ei voi ottaa. Ainoa ratkaisu on siirtää yksi puolustajista hyökkääjäksi.

Tämä ongelma menee päävalmentajana kokemattoman Raimo Helmisen piikkiin. Valmennusjohdon päätös leimata kaikki kisapassit jo tässä vaiheessa asettuu nykytilanteessa outoon valoon. Miksi Helminen päätti leimauttaa kaikki passit heti? Miksi joukkueessa ei ole yhtään ylimääräistä hyökkääjää?

Näihin kysymyksiin päävalmentaja Helminen ei ole toistaiseksi vastannut. Uskottavaa vastausta voisi olla vaikea löytää.

Onneksi Helmisen ei tarvitse pohtia joukkueen ongelmia yksin. Helsingin Sanomat kertoi perjantaina miesten maajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalosen saapuneen Trineciin Helmisen avuksi.

Mielenkiintoista.

Jalosella ja Helmisellä on yhteinen historia muun muassa Jokereista, mutta kuvio Trinecissä on tällä hetkellä kieltämättä erikoinen. Onko Jalonen Tshekissä Helmisen kutsumana? Tuskin. Onko jääkiekkoliitto lähettänyt ykkösmiehensä turvaamaan liiton selustaa? Ehkä.

Pidän kuitenkin todennäköisimpänä sitä, että Jalonen matkusti kisakaupunkiin aivan omasta aloitteestaan. Uskon, ettei Helminen ylipäätään olisi Nuorten Leijonien päävalmentaja ilman Jalosen siunausta tai suositusta. Nyt mestarivalmentaja haluaa antaa vuosikausia apuvalmentajana marinoituneelle Helmiselle kaiken tukensa hänen suurena hetkenään päävalmentajana.

Helmisen alku nuorissa Leijonissa ei kuitenkaan vakuuta. Ruotsi vei Suomea MM-avauksessa pelillisesti, joukkue on yhden pelin jälkeen hyökkäyksen osalta vajaa osin valmennusjohdon päätösten seurauksena ja torstain tappion jälkeen Helminen vaikutti tv-haastattelussa lähinnä hämmentyneeltä.

Suomalaisen jääkiekon elävälle legendalle jäi paljon näytettävää lopputurnauksen ajaksi.

 

 

 

 

 

JAA

1 KOMMENTTI

  1. Voihan sitä noinkin ajatella ja jossitella että olettaa. Yksi peli takana. Parempi peli kuin Kanadaa vastaan harjoituspeli. Kuparin loukkaantuminen on toki iso takaisku mutta sentterit kiertää tai pistetään Honka laitaan.
    Mitä tulee Helmiseen on turha vielä moittia, koska totuus on , että joukkue ei ole niin huippu jolla mestaruus olisi odotettavissa. Ruotsi on ja oli selvästi Suomea parempi niin paperilla kuin jäällä. Jatkoajalle pääsy oli hyvä suoritus joukkueelta.

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.