Viittä vaille eläkeikäisen naispuolisen järjestyksenvalvojan loukkaantuminen oli viimeinen pisara – Vaasan Sportilla ei jatkossa mitään asiaa Raksilaan viikonloppuisin

9

Kärppien liigakauden kotiavauksessa Jesse Puljujärven avausmaalia tai Kärppien pitkästä aikaa onnistunut ylivoimaa suuremmat otsikot keräsi vaasalaisfanien öykkäröinti Raksilassa.

Surullisinta on, ettei häiriökäyttäytyminen tullut yllätyksenä kenellekään. Oulun poliisi osasi odottaa ongelmia, sillä ennen peliä jäähallin pihalla päivysti jo puolenkymmentä poliisiautoa ja pelin jälkeen virkavallan edustajia oli paikalla vähintään parisenkymmentä.

Kärpät ja Sport ovat kohdanneet Raksilassa yhdeksän kertaa viimeisen viiden vuoden aikana. Viikolla pelattavissa otteluissa ongelmia ei ole ollut, mutta lauantaipeleissä häiriökäyttäytymistä on ollut aivan liikaa.

Sport on käynyt Raksilassa viiden vuoden aikana viisi kertaa lauantaisin. Vierailuista kolme on päätynyt otsikoihin poliisin jouduttua puuttumaan vaasalaisfanien häiriökäyttäytymiseen. Uutisointi tapauksista löytyy täältätäältä ja täältä.

Onneksi ongelma on helppo korjata.

Liigan pitäisi toimia jo otteluohjelmaa laadittaessa. Vaasalaisten Raksilan vierailuja ei kannata enää jatkossa ajoittaa viikonvaihteeseen. Ei ongelmakäyttäytymisen kanssa laajemmassa mittakaavassa painivassa jalkapallossakaan riskipelejä laiteta viikonvaihteeseen. Miksei Liigassa toimittaisi samoin?

Sarjan ja seurojen tulisi muutenkin suhtautua entistä vakavammin häiriökäyttäytymiseen jäähalleissa. Jalkapallossa rähinöiden yhteydessä vedetään heti huliganismikortti takataskusta, mutta jääkiekossa ongelmat kuitataan vielä vahvassa nakkikioskinujakointihengessä.

Viimeistään lauantain välikohtauksen pitäisi herättää myös seurapomot, sillä järjestystä turvaamassa ollut viittä vaille eläkeikäinen naispuolinen järjestyksenvalvoja jouduttiin kuljettamaan sairaalaan hänen puututtuaan vaasalaisten keskinäiseen tappeluun.

Kaikki kunnia tomerasti ja rohkeasti toimenkuvansa mukaisesti tilanteeseen puuttuneelle rouvalle, mutta jäähallin turvallisuudesta vastaavien tahojen kannattaa arvioida oliko se oikea paikka ja tilanne juuri hänelle.

Liigan ja seurojen kannattaa tarttua ongelmaan välittömästi ennen kuin tapahtuu jotain vakavampaa.

JAA

9 KOMMENTTIA

  1. Kuulostaa hieman erikoiselta alkaa liigan välttämään vaasalaisten viikonloppujen pelejä? Vai rajoittuuko tämä kärhämöinti vain ja ainoastaan Raksilan vieras peleihin eikä muihin otteluihin? Jos ei rajoitu niin tuskin liiga voi lähteä sellaiselle polulle ettei tietty joukkue koskaan pelaisi vieraspeliä viikonloppuna.

  2. Miksi poliisi toisaalla kalevassa sanoo, että pitää keskenään sopia ja lyödä kättä päälle. Täällä sitten kirjoittaja ehdottaa sportille viikonlopun pelikieltoja. Minä ehdotan, että kun sport ei saa tappelijoita kuriin, pudotetaan ne sarjaporrasta alemmas. Siellähän on paljon lapsia idoleita katsomassa, että palataan minun ajan -70 luvun viinanmyynti kieltoon. Silloin sai (kielletysti) varkain käydä vessan koppeissa hörpyn ottaan.

  3. vaasassa on paskaa sakkia,eli ovat olevinaan hienompaa kuin muualla.Oulussa puhutaan ”väärää” kieltä.Pitää puhua ruotsia niin saa ystävällistä kohtelua.Suomenkielisten päälle syljetään vaasassa,ja toimitaan rasistisesti.
    vaasassa pääsee hoitojonon ohi osaamalla ruotsia,ja sairaalaankin tulee ainoastaan vasabladet…eli ”bättre folk”

    Muki Jannelle. https://www.pahis.fi/product/11648/janne—muki

  4. Johan oli Eliteltä sakiaa tekstiä. Onko vaasalainen vienyt sulta naisen kun nuan katkeraan sävyyn kirjotat? Itse olen Vaasassa asunut, siellä kouluja käynyt, töitä tehnyt, vaasalaisten kanssa baarissa kaljaa juonut ja vaasalaisten tyttöjen kanssa jopa suhteissakin ollut. Kaikki tämä puhumalla pelkästään suomea. Päälle ei ole syljetty ja sairaalassakin olen saanut asioida. Aivan tavallinen suomalainen kaupunki jossa asuu aivan tavallisia suomalaisia ihmisiä.

  5. Vaasassa vierasjoukkuuen fanit on eristetty ihan omiin olohin. Baari, vessat, bussista suoraan aidatulta alueelta sisään. Kerran pois lähtiessämme, Kärppien toki voittaessa, fanaattisimmat Sportfanit kirmasivat kaksi metrisen rauta-aidan kaatoon meidän päälle. Hyvin oli pelottava tilanne. Kärppähuivin saivat yhdeltä revittyä kaulasta aidan läpi.

  6. Voisiko kovasti voittoa tekevä yritys eli Oulun Kärpät, palkata lisää vartijoita. Ettei tarvitse koko Poliisin olla järjestystä valvomassa.

  7. Ihmettelen kyllä tuota kärppäpelien järjestyksenvalvontaa.Aika iäkästä porukkaa siellä on ja jos joku oikea hässäkkä tulisi eivät pysty kyllä puuttumaan. Ehkä halvin ratkaisu.

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.