Nostakaa hattua Laineelle – Leijonapaita ei ole kansalaisvelvollisuus

1

Koko kevään toriparlamentaarikot ympäri Suomen ovat makustelleet harvinaisen kovatasoisilla NHL-vahvistuksilla toukokuussa pelattavia jääkiekon MM-kisoja silmällä pitäen. Leijonapaitaa on soviteltu muun muassa superkauden pelanneen Patrik Laineen ja Florida Panthersin ykkössentteri Aleksander Barkovin päälle. Toriparlamentin hymy on ollut herkässä Rasmus Ristolaisen otteita ja Buffalo Sabersin sarjasijoitusta seuratessa. Ristolaisen Pariisin matka on ollut kahvipöydässä saletti jo pitkään.

Toisin kävi. Ei tule Ristolainen, ei Barkov, ei Laine – ei tule ylipäätään kovin moni muukaan NHL-apu. Viime päivinä änäriäijät yksi toisensa jälkeen ovat sanoneet maajoukkuekutsulle kiitos, mutta ei kiitos.

Kieltäytymisille on monia syitä. Joskus taustalla on vamma, toisinaan taas ”vamma”. Kanuunakauden pelannut super-Laine sanoi suoraan (seuransa toiveen mukaisesti), ettei nyt nappaa. Nostan Laineelle hattua! Se oli täysin oikea päätös, vaikka luultavasti esimerkiksi Turun Kuusamakujalla happi on tällä hetkellä vähissä silkasta järkytyksestä. Viimeistään Pariisin cornerista on odotettavissa täyslaidallinen Tampereen pienelle veljelle.

Laineella on takana järkyttävän kova vuosi: MM-kisat, polvivaivat kisojen jälkeen, varaustilaisuus, äärettömän kova treenijakso viime kesänä, pitkä ja raskas kausi, joka meni tamperelaisteiniltä lopulta aivan nappiin.

Miksi ihmeessä tulevaisuudessa kymmeniä miljoonia tienaava Laine lähtisi hankaloittamaan tieten tahtoen omaa uraansa Pariisiin?  Siinä ei olisi mitään järkeä. Laineella on kesällä paljon töitä tehtävänä, sillä fysiikkapuolella on vielä paljon tekemättä. Nyt Laineella on mahdollisuus vetää hetki happea ennen kesärääkkiä. Lepoa kaipaa kropan lisäksi myös pää, joka olisi ensi kaudella jumissa ilman pientä breikkiä.

Laine ja kumppanit ovat taukonsa ansainneet. Suomessa ei pidä syyllistää pätkääkään pelaajia, jotka kieltäytyvät maajoukkuekutsusta. Ei meistä tavallisista pulliaisistakaan moni lähde kesälomaltaan takaisin sorvin ääreen vapaaehtoisesti ja pelkässä talkoohengessä.

JAA

1 KOMMENTTI

  1. Pientä rajaa tähän pelaajien palvontaan. Laineelle on tulossa 5 kk kesäloma, joten vertaus meihin tavallisiin pulliaisiin, joilla on 4 viikon kesäloma on aika suhtteeton. Melko moni muu joka on aloittanut kauden samaan aikaan Laineen kanssa pelaa vielä NHL playoffeja ja parhaimmat vielä yli kaksi kuukautta valittamatta väsymystä. Esim. Aholla on identtinen lähihistoria mutta silti on kisoihin tulossa. Päätökseen olla tulematta Laineella on toki oikeus mutta ei nyt aleta tekemään siitä mitään hyvettä, se on tosi itsekäs päätös.

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.