Lapsentahtisuus vai äidintahtisuus?

2

Olen kuopukseni kanssa osittain vaistomaisesti ja huomaamattani tehnyt paljon asioita lapsentahtisesti. Lapsentahtisuudella tarkoitetaan kasvatustapaa, jossa lapsen tarpeita kuunnellaan ja niihin vastataan. Käytännössä se käsittääkseni on sitä, että lasta ei esimerkiksi vieroteta rintamaidosta tai perhepedistä, ennen kuin hän itse tavalla tai toisella ilmaisee olevansa valmis. Lapsentahtisuudesta voi lukea lisää vaikka täältä: kiintymysvanhemmuus.fi

Esikoisen kanssa jotkut asiat tehtiin lapsentahtisesti, mutta pääasiassa kasvatustyylini oli äidintahtisuus. En ollut yhtään valmis antamaan itsestäni niin paljon, kuin lapsentahtisuus olisi vaatinut, joten olen lopettanut imetyksen varhain, nukuttanut lapsen pääasiassa omassa sängyssään, opettanut hänet varhain myös nukahtamaan itse ja nukkumaan kokonaisia öitä ja muutenkin tehnyt asiat niin, että ne ovat olleet mahdollisimman keveitä itselle. Tämä siksi, että olin yksinhuoltaja ja koin muutenkin arjen tosi raskaana ja rankkana.

Nyt tilanne on se, että olen kokenut lapsentahtisuuden itselle luontevammaksi ja osittain jopa helpommaksi ratkaisuksi tämän nuoremman kohdalla. Minulla on enemmän kokemusta ja näkemystä ja ehkä kärsivällisyyttäkin. Käytännössä se näkyy esimerkiksi pitkän imetyksen ja perhepedin kautta. Toki joitakin asioita olemme opettaneet taaperollemme, kuten sen että hän nukkuu alkuyön omassa sängyssään.

Kuopus kuitenkin myös syö öisin lapsentahtisesti, eli aina kun haluaa ja se on aika usein. Siksi olenkin viime aikoina miettinyt, onko oma väsymykseni määrä nyt sellainen, että on pakko tehdä jotakin yöheräilylle ja vierottaa taaperoinen rinnalta. Pohdin välillä myös koko imetyksen lopettamista, koska olen itse niin kypsänä siihen, että olen lapselle usein pelkät tissit. Enkä haluaisi heräillä enää niin usein, kun töitäkin pitäisi jaksaa tehdä.

Toisaalta en millään haluaisi. Hän on vielä niin pieni! Kuopus on myös niin temperamenttinen, että ymmärrän, mitä kaikkea imetys hänelle edustaa: turvaa, rauhaa ja läheisyyttä. Lisäksi minua säälittäisi vieroittaa hänet rinnasta juuri nyt, kun hän on aloittanut päivähoidon ja vielä opettelee olemaan minusta erossa pitempiä aikoja.

Olen huomannut, että lapsentahtisuus saa kivasti tukea itseni ikäpolven ihmisiltä, mutta omien vanhempieni ikäiset antavat tosi hanakasti neuvoja vastakkaiseen suuntaan. Omat vanhempani ovat sitä mieltä, että höösään ja paapon kuopusta liikaa ja imetys olisi hyvä jo lopettaa. Ei auta vaikka sanon, että minusta tuntuu vain nyt siltä, ettemme ole vielä valmiita lopettamaan. Vaikka samaan aikaan valitankin heille, kuinka väsynyt olen ja ymmärrän, että heidän neuvonsa kumpuavat huolesta. He vain haluavat, että pysyn kunnossa ja jaksan.

Joten olen vähän ristiriitaisissa tunnelmissa. Mistä tiedän, milloin on oikea aika? Auttaisiko vierottaminen edes öihin vai pahenisiko tilanne? Entä jos lopetan ja sitten kadunkin?

JAA

2 KOMMENTTIA

  1. Entä jos asian ajattelee niin, että lapsellakin on oikeus rikkoutumattomiin yöuniin ja aikuisen velvollisuus on hänet siihen opettaa. Tietysti jokainen lapsi on erilainen ja joku saattaa heräillä vielä isompanakin useamman kerran yössä oli imetetty tai ei. Mutta jos itsellä on jatkuvasti koomaolo niin yöimetyksen lopetus monesti auttaa. Imetystähän voi jatkaa päivisin, vaikka yöimetykset lopettaisi.

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.