Taaperon ja esiteinin äitinä

0
Juttutuokio esiteinin kanssa onnistuu vaikka iltapalan ääressä

Aiemmin olen pohtinut sitä, miten erilaista äitiys on kaksi- ja kolmekymppisenä. Nyt ajattelin kirjoittaa siitä, miten erilaista se on taaperon ja esiteinin kanssa.

Minulla on siis yksivuotias ja kohta 10-vuotias. Kahden eri-ikäisen lapsen äitiys on aika erilaista, vaikka molemmilla lapsilla on sama tarve: riittävästi huomiota. Näin eri-ikäisten lasten kaipaama huomio on vain hiukan erilaista.

Yksivuotias haluaa halia ja syliä, loputtomasti kirjojen lukemista, lattialla istumista, ruuan tarjoamista tasaisin väliajoin, nukuttamista ja pakollisia hoitotoimenpiteitä. Meidän yksivuotias on vaatinut jo syntymästään asti tosi paljon huomiota ja harmillisesti saanut sitä myös isomman lapsen edestä. Alussa en millään ehtinyt olla tarpeeksi äitinä molemmille. Varsinkin illat menivät vauvan kanssa ja isompi joutui aina tyytymään tilanteeseen.

Nyt, kun vauva on jo taapero ja pärjää ilman tissiä, on mahdollista antaa huomiota myös esikoiselle. Hän kaipaa eritoten kuuntelijaa ja läsnäolevaa kohtaamista. Esikoisella on paljon kerrottavaa ja vaikka ne aikuisesta voivat tuntua vähäpätöisiltä asioilta, ne ovat lapselle tärkeitä juttuja. Koska noin iso on jo hyvin itsenäinen ja viettää paljon aikaa myös kavereiden ja harrastusten parissa, ne yhteiset lyhyet hetket ovat sitäkin tärkeämpiä. Niinä pitää malttaa pysähtyä ja olla oikeasti läsnä, koska jos nyt antaa lapsen etääntyä, ei häntä välttämättä saa enää takaisin lähelle.

Olen itse yrittänyt panostaa avoimuuteen, keskustelevuuteen ja luottamukseen. Esiteini-iän kynnyksellä oleva lapsi on välillä tilanteissa, joissa tarvitsee olkapäätä, lohduttajaa ja ihmistä, joka ei tuomitse. Se on äidin rooli. Joskus isompikin lapsi kaipaa ihan vain halausta.

Toki silloin tällöin sitä on myös nalkuttava rage-äiti. Ihan tosi usein tulee tahtomattaankin oltua hirveen nolo. Silti koen, että vaikka eri tavoin, niin saan molemmista lapsistani irti iloa ja naurua. Uskon, että olen esikoisen kanssa onnistunut luomaan vahvan siteen, joka ei kuopuksen saavuttua ole kovin pahasti kärsinyt.

Parasta esiteinin kanssa on se, että voidaan kuunnella oikeasti hyvää musiikkia (Fröbelin palikoiden sijaan), tai katsoa hyviä leffoja ja vaihtaa ajatuksia ja mielipiteitä niistä. Voidaan laulaa biisejä kaksiäänisesti, kiitos musiikkiluokan! Voidaan puhua siitä, mitä fyysisiä muutoksia teini-ikä tuo tullessaan, tai ihmissuhteista ja siitä, miten erilaisissa tilanteissa kannattaa toimia.

Parasta taaperon äitiydessä on se, että huolet ja ongelmat ovat vielä melko pieniä ja yksiulotteisia, tyyliin ”miksei se jo nuku kokonaisia öitä” tai ”tuleekohan sille hampaita”. Lapsi on mahtavassa iässä, oppii uutta ja ihmettelee maailmaa. Pääsee mukaan hänen ihmetykseensä. Taapero on vielä niin pieni, että voi vaan nostaa syliin. Esiteiniä ei jaksa kantaa, vaikka haluaisi!

Vaikeinta 10-vuotiaan kanssa on ongelmien moniulotteisuus. Huolen määrä on suurempi, koska lapsi menee itsenäisesti isossa maailmassa eikä aina voi olla varma missä tai kenen kanssa. Eikä se vastaa edes puhelimeen! Haastavaa on myös se, mille kaikelle voi antaa luvan. Saako lapsi jonkun sovelluksen, koska ”kaikilla kavereillakin on”, vaikka sen ikäraja olisi 13. Tai saako lapsi mennä kaupungille kavereiden kanssa koulun jälkeen.

Vaikenta 1-vuotaan kanssa on väsymys ja se, että hän viihtyy aika huonosti itsekseen eli vaatii kokoaikaista huomiota ja vahtimista. Kaikki menot pitää miettiä lapsen ehdoilla. Isomman voi jättää yksin kotiin jo joksikin aikaa. Pienin määrittää myös omat päivärytmit. On pakko herätä vaikka 5:45 aamulla, jos hän niin päättää.

Mutta molempien äitiys on hyvin antoisaa, opettavaista, raastavaa, sydäntäpakahduttavaa ja ihanaa. Molemmat ovat huippuja kersoja. Jos koenkin, että pystyn antamaan heille ihan kohtuullisia eväitä elämää varten, niin on myönnettävä, että he antavat minulle moninkertaisesti takaisin.

JAA

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.