Luovuimme koirastamme vauvan takia

1

Meidän perheeseen kuuluu myös karvainen jäsen, nimittäin kohta kolmevuotias Hertta. Hertta ei kuitenkaan ole ensimmäinen koiramme, nimittäin syksyllä 2014 hankin Elsan.  Se oli minulle terapiakoira. Minulle oli diagnosoitu vähän aiemmin vaikea masennus ja kaipasin jotakuta, jota pitää kainalossa, kun tuntui tosi pahalta. Esikoiseni ei tietenkään voinut olla pelastusrenkaani, koska sellainen ei ole lapsen rooli. Ostin siis koiran sitä varten. Se oli varmaan jo lähtökohtaisesti väärä asetelma koiran hankintaan.

Kun menimme katsomaan Elsaa, se meni piiloon, joka on kaikkien ohjeiden mukaan huono merkki. Mutta koska Elsa oli syntynyt tavallista pienempänä ja meinannut kuolla elämänsä alkumetreillä, en hennonnut jättää sitä ostamatta. Halusin kai pelastaa sen, koska en tiennyt voisinko pelastaa itseäni.

Hiukan Elsan tulon jälkeen aloimme seurustelemaan mieheni kanssa. Osottautui, että Elsa oli vähän hankala yksilö. En nyt lähde luettelemaan niitä kaikkia asioita, jotka haasteita aiheuttivat, koska niitä on aika paljon. Eniten ongelmia tuli siitä, että Elsa ei millään oppinut sisäsiistiksi ja se oli ajoittain aggressiivinen ilman ilmeistä syytä. Jonkin aikaa yritimme kaikkia mahdollisia keinoja ratkaistaksemme ongelmat, mutta lopulta päädyimme ostamaan Elsalle kaveriksi toisen, reippaamman koiran.

Elsa, kohtalon lapsi

Niin Hertta tuli meille reilua vuotta Elsaa myöhemmin. Hertta tuli heti nuuskimaan ja tutustumaan meihin, kun menimme käymään kasvattajalla. Jo meille saapuessaan se osasi tehdä pissat ja kakat paperille ja oppi nopeasti täydellisen sisäsiistiksi. Muutenkin Hertta oli hyvin erilainen eikä sillä ollut mitään niistä haasteista, joita Elsalla oli. Tajusimme, että Elsan kohdalla ei ollut kyse meidän toiminnastamme, vaan se oli syystä tai toisesta jotenkin ”vajaa”. Hertan tulo tasoitti onneksi pahimpia hankaluuksia.

Kun vauva syntyi, Elsa taantui ja oli entistä hankalampi. Tuli hyvin pian selväksi, että sen ja vauvan yhteiselo ei tulisi onnistumaan. Emme halunneet ottaa riskiä, että Elsa purisi vauvaa emmekä halunneet kaivaa koirankakkaa vauvan suusta. Päädyimme pitkän harkinnan ja monien itkujen jälkeen siihen, että luopuisimme Elsasta. En kestänyt ajatusta siitä, että joutuisimme lopettamaan Elsan, joten kyselin Facebookissa neuvoa kavereiltani. Mitä tehdä, kun ei voi pitää koiraa, joka on ihana mutta todella vaikea?

Sitten eräs kaverini laittoi minulle viestiä, että jos etsin vielä kotia Elsalle, hän olisi kiinnostunut. Hän tuli katsomaan Elsaa, ja ottikin sen heti mukaansa alunperin kokeillakseen jonkun aikaa, tulisiko siitä mitään. Itkimme kaikki (paitsi vauva hymyili kuin Naantalin aurinko) silmät turvoksiin.

Ja tiedättekö, Elsa on kaverillani vieläkin. 🙂 Elsan uusi koti on maalla, ja sillä on siellä muita eläinkavereita. Se on paljon onnellisempi ja rehellisesti niin olemme mekin. Herttaa ei näyttänyt haittaavan se, että se sai vihdoin huomiota ja paljon enemmän rapsutuksia, kuin koskaan. Elsa oli niin vaativa, että Hertta jäi aina väkisinkin sen varjoon. Nyt Hertan ei tarvitse kestää mitään kummallisia nukkumisratkaisuja tai kakkoja naaman edessä.

Herttainen Hertta

Aina välillä on ikävä, koska Elsa on kaikesta huolimatta aivan huippu. Sellainen persoona, ettei toista. Se on vain sopivampi koira toiselle perheelle, ei meille.

JAA

1 KOMMENTTI

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.