Äitiyden tunteet: Syyllisyys

2
Juttusarjassa käsitellään äitiyden tunneskaalaa.

Äitiyden tunteisiin pureutuvassa juttusarjassa ilmestyy nyt toinen osa, ja tällä kertaa aiheena on syyllisyys. Juttusarjan aiempi teksti käsitteli väsymystä.

Syyllisyys on nyt tapetilla oman pääni seinillä, koska K on aloittamassa tässä kuussa päivähoidossa, ja siitä tietysti kuuluu tuntea syyllisyyttä. Sitä pitää tuntea suurin piirtein kaikesta, mikä ei liity 100% uhrautumiseen lastensa puolesta. Ja kuka sitä käskee tuntea? Varmasti eniten oma tyhmä pää. Keväällä äidiksi tullut Khloe Kardashian sanoi vastikään Twitterissä, että äitiydessä pahinta on syyllisyys suurin piirtein joka hetkestä, jota et vietä lapsesi kanssa.

Mutta kyllä niitä syyllistäjiäkin on. Mitä tunnetumpi äiti, sitä enemmän syyllistäjiä. Edellä mainittu Khloe Kardashian esimerkiksi sai sankollisen syyllistystä niskaan, kun hän jätti vauvansa tämän isän hoiviin muutamaksi tunniksi, että pääsi käymään töissä. Onneksi kukaan ei ole suoraan minulle sanonut mitään työnteostani tai yksivuotiaan hoitoon laittamisesta.

Syyllistämistä tai ei, olen silti syyllistynyt monestakin asiasta, mitä minulle on sanottu. Esimerkiksi: ”en kyllä itse voisi laittaa niin pientä (tai lasta ylipäätään) päivähoitoon”, ”nauti nyt lapsestasi, kun hän on pieni, töitä ehtii tehdä myöhemminkin” ja ”lapsesi kaipaa enemmän huomiotasi”. Varmasti ne, joiden lapset ovat pitkään kotihoidossa, saavat kuulla syyllistystä tai ainakin vihjailua siitä, miten heidän lapsensa jäävät paitsi tärkeistä sosiaalisista suhteista. Tekee niin tai näin, ei voi voittaa, koska aina on joku jolla on tarve nostaa itseään jalustalle ja päteä omilla valinnoillaan.

Olisipa hienoa, jos muiden sanomisista ei syyllistyisi. Olisipa hienoa, jos ei syyllistyisi myöskään niistä, mitä ei vilpittömästi ole tarkoitettu syyllistämiseksi. Vedin esimerkiksi esikoisen vauva-aikana herneen nenääni siitä, että isäni mielestä meillä oli pölyistä ja hän halusi imuroida auttaakseen hektisessä arjessa. Tai siitä, kun mieheni oli surullinen, kun jätin itkevän K:n hänen hoiviinsa ja lähdin töihin. Koska potee jo muutenkin huonoa omatuntoa suurin piirtein kaikesta itsekkäästä toiminnasta, onnistuu syyllistymään melkein mistä tahansa.

Ja koska taloudellisen tilanteen takia on lähes pakko tehdä nyt töitä enemmän ja viedä K päivähoitoon, on syyllisyyspommi taattu. Jos olisin parempi/rikkaampi/säästäväisempi ihminen, niin ei tarvitsisi. Mutta en halua elää mieheni siivellä ja asuntolaina on maksettava. Haaveissa on muutenkin muutto isompaan kotiin, joten pelkkä kodinhoidontuki ei vain riitä. Toisaalta miksi tätä edes pitää selitellä, sekin ärsyttää.

Olen varma, että kukaan muu äiti ei syyllisty näin paljon kuin minä. En haluaisi, että kukaan joutuisi kärvistelemään tällaisissa tunnontuskissa. En myöskään haluaisi, että kukaan muu on niin taukki, että ajaa ennemmin itsensä piippuun ja vakavaan masennukseen, kuin suostuu pyytämään apua arkeensa, niin kuin minulle kävi neljä vuotta sitten, kun olin vielä esikoisen kanssa kahdestaan ja yksinhuoltaja. Itse tein lapseni, itse se pitää hoitaa.

JAA

2 KOMMENTTIA

  1. Syyllisyys-angstaaja täällä terve! Miun pieni (täyttää tässä kuussa 2v) poika meni tänään päiväkotiin ekaa kertaa, isi vei hänet sinne, poika oli vetänyt aamupalalla kaksi lautasellista puuroa, leivän ja kaksi lasia maitoa ja painunut hoitajan kanssa leikkimään. Oon ihan yhtä leveleillä tässä syyllistyn kaikesta mahdollisesta mistä vaan voi olla mahdollista tai ei edes ois. Jotkut ihmiset vaan ovat sellaisia että se nappi on meillä liian herkässä. Sen kanssa ei myöskään opi oikein elämään, vaikka kuinka yrittäisi. Ennen lapsia olin syyllistynyt kaikesta mahdollisesta, niin nyt muksujen kanssa vielä kaikki on ^100. Raskasta, niiin raskasta välillä, mutta välillä kyllä naurattaakin oma ”hölmöys”.

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.