Kotivaraan liitetty hepatiitti E on vienyt kymmeniä sairaalahoitoon – "On todennäköistä, että suuri osa niistä liittyy samaan epidemiaan"
2,5 miljoonan leikkaus OSAOn budjettiin iskee väistämättä myös nuoriin, arvioi rehtori, vaikka hallitus puhuu aikuiskoulutettavista
Epäviralliset automiitit ovat loanneet autoharrastuksen mainetta, sanoo oululainen autoharrastaja – tiloja alkaa olla vaikea saada
Oulun uusi kaupungininsinööri syytteessä ympäristörikoksesta Kempeleessä – Kyse ei ole mistään mullistavasta, sanoo valinnan tehneen lautakunnan puheenjohtaja Jani Törmi
08.05.2024
18:04
5
Raksilan uuden areenan suunnittelu alkaa – Asemakaava on valmis vuodeksi 2026
Oulun asemarakennusten myynti-ilmoitukset ovat poikineet jo useita yhteydenottoja – "Voisi kuvitella, että rakennuksille löytyy ostajat"
Takatalvi viivästytti pari viikkoa Raatin nurmen kasvua – Katso videolta, millaiselta pelikenttä näyttää
08.05.2024
14:23
7
Oululaisvaltuutettu Jani Törmin (ps.) törkypuheet eivät saa ymmärrystä muilta puolueilta – perussuomalaisten ryhmänjohtaja kommentoi asiaa niukasti
Jopa tuhat euroa Helsingin-matkaan aiheuttaa kiukkua Oulussa – Samaan aikaan Norwegian aloittaa Rovaniemeltä lennot Müncheniin ja Lontooseen
Oululaisen Timo Sairasen mielestä junalla matkustaminen on tehty vammaisille vaikeaksi – Sähkömopolla ei ole mitään asiaa Pendolinoon
Oulun kaupunki käyttää tänä vuonna 240 000 euroa oululaisten hyvinvoinnin ja viihtyvyyden edistämiseksi – Nyt on aika äänestää mitkä ideoista toteutetaan
Talon ulkomaalaus edessä? Näillä asiantuntijan vinkeillä kaunis maalipinta kestää pidempään: ”Ei tarvitse uusia viiden, vaan vasta 15 vuoden kuluttua”
Oulun asemarakennusten myynti-ilmoitukset ovat poikineet jo useita yhteydenottoja – "Voisi kuvitella, että rakennuksille löytyy ostajat"
06:04
Kysäisimme, mitä kuuluu Aallikkokankaan liikuntamaalle, jota on kaavailtu Hiukkavaaraan jo toistakymmentä vuotta
Poliisi epäilee, että kajaanilaiselta mieheltä huijattiin soittamalla 80 000 euroa – Muista nämä asiat, jos sinulta kysytään verkkopankkitunnuksia
Kaleva Live: Kevättalvi tuo Kalevan tilaajille uutta nähtävää – katso lista tulevista lähetyksistä sekä aiempien lähetysten tallenteet
12.02.2024
10:50
29
Kaleva Live: Ensimmäiset kivet pudotettiin veteen Oulunsalon Lauttarannassa – Katso tallenne Hailuodon kiinteän yhteyden rakentamisen aloituksesta
Oulun poliisilaitoksen päällystöön kuuluvaa poliisia syytettiin rikoksista – käräjäoikeus hylkäsi syytteet, hovioikeus ei muuttanut tuomiota