Vanha kaakki jatkaa löntystellen

1

Pahkin räiskyvä ja sangen rajuotteinen kriisipalaveri on ohi. Oulun kaupunginkirjaston lastenosaston satunurkkaus on hiljentynyt. Tällä hetkellä on vielä epäselvää, oliko satunurkkauksessa videovalvontaa.

Palaverin tulos on kuitenkin tiedossa. Neljä vuotta toiminut Pahki jatkaa toimintaansa Pahkin nimen alla. Valitettavasti pahkilaisten elämäntilanne on sellainen, että emme voi taata tasaisena virtana eetteriin soljuvia postauksia. Lukijoille tutut Kuukauden tärpit ilmestyvät entiseen tapaan, mutta muuten elämme kuin hipit pellossa (eläköön, sehän on sananmuunnos!) eli vapaina ja vailla vastuuta.

Höpinät sikseen. Vaikka Pahkin tulevat postaukset ovat niin sanotusti sitä sun tätä, olemme edelleen leimallisesti oululaisia. Sen vuoksi tähän – koko universumin mittakaavassa täysin turhaan – postaukseen tarvitaan loppuun paikallista tummapaahtoista kantria. The Blood Sausage Boys eli tuttavallisemmin Blodarit kannattaa käydä tsekkaamassa livenä, varsinkin kun edellisellä keikalla kuulluista uusista biiseistä herkuimmat jättivät suuret odotukset tulevaan julkaisuun.

Tässä Old Hack bändin vuonna 2014 ilmestyneeltä levyltä Donkey Riding.

pahki@kaleva.fi

Facebook

JAA

1 KOMMENTTI

  1. Se on tuo nuorisokulttuuri siitä jännä juttu, että aluksi sitä ei edes tiedä olevan olemassa, sitten kun tietoisuus lisääntyy sitä diggailee ja lopulta toivoo, ettei oma nuoriso kuuntelisi oman aikansa Skrillexiä 😉

    Hyvät voinnit and keep us posted! Miten kukanenkin jaksaa. Ei muuten ole mikään häpä ostaa jonkun itselle uuden vanhan artistin anthology boksia ja keuhkota siitä 😉

    Tuollahan nuo AMK:issa taitaa opettaa kädestäpitäen skyltyyrituotantoa jne. jne. ja tietenkin PAHKI on tiimi, mutta ei vois ajatella, että tämä sukupolvi, ikäluokka ero joka on pelkistynyt elämäntilanne eroksi tänäpänä voisi poikia jonkun friikun raakileen, joka tunkee nenänsä joka paikkaan minne ei ole kutsuttu?

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.