Toukokuun tärpit

0

Tuli yhtäkkiä mieleen, että televisio on täynnä roskaa. Sulkekaa se, lähtekää iltalenkille, eksykää kaupunkiin ja menkää keikalle.
 

Rotos loves Paskis, Tukikohta, perjantai 6.5.2016

Kun Rotos yhtyy Paskikseen, luvassa on aina laadukasta jälkeä. Soitto alkaa jo kello 18, kun lavalle astuu Jyrki Nissinen & Hot Visions. Loppuillan esiintyjät ovat järjestyksessä Radiopuhelimet, Saijaa Saijaa, Warp Transmission ja Sylvi – kannattaa tsekata aikataulut tapahtumasivulta, ettei myöhästy keikoilta. Johan on perjantai! Esimerkiksi Radiopuhelimilta on tulossa kesäkuussa uusi levy, joten show’ssa on varmaankin uutta ulottuvuutta.

Lasten Hautausmaa, 45 Special, perjantai 6.5.2016

Lasten Hautausmaan ensimmäinen ep ja lp olivat vakuuttavaa suomalaista synkistelyä, mutta keikoilla jäi paikoin jopa vaivaannuttava olo. Liekö homma nyt paremmin hallussa, kun toinen levy on ilmestymässä ja setissä on lisää biisejä?
 

Outolintu + Trokaristiretki, Rummer’s Club, perjantai 6.5.2016

No mutta, jopas olisi perjantaina vaihtoehtoja. Kaksi kivasti omalla tiellään jalansijaa saanutta oululaista bändiä sopivat yhteiseen keikkailtaan käsi taskuun. Outolintu aloittaa folkboogiellaan ja Trokaristiretki kiihdyttää vanhan ajan tanssimusiikin ja rockin siitoksellaan.

Ruotomieli + Mielipuoli, Joku Paikallinen Pubi, lauantai 14.5.2016

Ilta jakautuu kahtia, kun Ruotomielen vastapainona on softimpaa ja akustisempaa Mielipuolen menoa. Sitä paitsi Tuira on maailman mahtavin paikka, joten tämä kannattaa panna kalenteriin, vaikka asuisi toisella puolella jokea.
 

Finn Floyd, 45 Special, lauantai 14.5.2016

Finn Floyd – In the Spirit of Pink Floyd -teema kertoo olennaisen. Oulusta ollaan ja Pinkiä soitetaan.
 

Larry Peninsula – Johnny Cash Tribute Show, Rummer’s Club, lauantai 14.5.2016

Mistä vetoa, että Oulun oma kantriäijä Larry Peninsula vetää tällä keikalla mestarin eli Johnny Cashin tuotantoa?

Nyrkkitappelu + Lopunajan mies, 45 Special perjantai 20.5.2016

Kaukana valtavirran ulottumattomissa suomirock kukoistaa. Nyrkkitappelun punkrockissa on rosoista kiihkoa. Lopunajan miehen arvioimme muutamien silmiin jo osuneiden hehkutusten perusteella tekevän nousua ilmiötasolle – seuraavaksi jukkanousiaiseksi.

Reckless Love, Hevimesta, 20.5.2016
The 69 Eyes, Hevimesta, 21.5.2016

Hevimestassa vietetään kotimaisen hard rockin teemaviikonloppua. Reckless Love julkaisi juuri pirteän bilerock-levyn ja pitkän linjan (debyytti julkaistiin 1992) veteraanivampyyritkin ovat taas aktivoituneet.

The Handshake + Deposit Man + Sutina, Tukikohta, lauantai 28.5.2016

Nyt on kultaisen kädenpuristuksen aika, sillä oululaisen The Handshaken uusi levy The Golden Handshake on julkaisukunnossa. Levyllä on luvassa punkpoppia tai poppunkkia ja hyvältähän tuo kuulostaa. Lupaava Deposit Man ehti jo huhtikuussa pukata maailmaan ensimmäisen ep-levynsä. Sutinan omakustanne puolestaan tulee ulos kesäkuussa. 

  

pahki@kaleva.fi

Facebook