Isi, mitä on skweee?

Keikkaa pukkaa

3
Kuva: E.M.O. 2012

E.M.O., Nuclear Nightclub, perjantai 28.9.- lauantai 29.9.2012

Tänä viikonloppuna Oulussa raikaa elektroninen musiikki. Levy-yhtiö Harmönia Records ja klubikollektiivi Pohjolan pidot järjestävät Nuclear Nightclubissa konemusiikin moninaisuutta juhlistavan tapahtuman nimeltä E.M.O. Perttu Häkkinen alias Randy Barracuda (ks. esim. Imatran voima) on yksi tapahtuman järjestäjistä. Häkkinen valotti tapahtuman luonnetta Pahkille.

Miten sinä lähdit tapahtumaan mukaan?

"Soittelimme taannoin Imatran voiman kanssa Oulussa muutamia keikkoja, joiden myötä ihastuin oululaisiin ihmisiin ja paikalliseen reippaaseen juhlakulttuuriin. Jossain vaiheessa Rannan Vesa ehdotti konehommia syksylle. Hän ei osannut itse hevimiehenä moiseen ryhtyä, joten hän pyysi minua järkkäämään jotain. Ajattelin, että on älykkäämpää pitää yhden illan sijaan kaksipäiväinen elektronisen musiikin juhla. E.M.O. on kansansivistykellinen ryyppyjuhla."

Juhlit uuden levysi The Random Works of Randy Barracuda vol. II julkaisua lauantain keikallasi. Mitä levy pitää sisällään?

"Levy pitää sisällään erilaisia puolia minun persoonallisuudestani. Jessen Stiletti-Ana eli Ilari Larjosto soittaa kitaraa ja synaa muutamassa biisissä ja Ceebrolisticsista tuttu Janne Hyttinen (mm. Michael Black Electro) (toim. huom. islamiin kääntymisen myötä sittemmin musiikin jättänyt artisti) laulaa muutamassa biisissä. Puolet levystä on tanssilattiakamaa, elektronista funkkia, ja loput tunnelmointia ja psyykkaavampaa musiikkia."

Mikä on sinun käsityksesi oululaisen elektronisen musiikin tilasta?

"Levon Zoltar edustaa sitä hyvin ja toki klubikonkari Juhani Oivo aka. J-Honey. Oulu on enempi rokkikaupunki, joten elektronista musiikkia ei ole paljon mutta se on laadukasta. Laatu on hyvää ja omintakeista. Terveiden käsien Läjä Äijäläkin on tehnyt omaa soolohäröilyään elektronisen musiikin puolella. Oululainen Jukka Ruohomäki taas on kokeellisen elektronisen musiikin pioneeri Suomessa."

Miten te saitte Ruohomäen mukaan tapahtumaan?

"Ruohomäki on ilmeisesti jossain vaiheessa opettanut Levon Zoltaria, joka on tapahtuman toinen järjestäjä. Zoltar soitti Ruohomäelle ja kysyi, onko tämä kiinnostunut tulemaan mukaan tapahtumaan. Ruohomäki oli kommentoinut, että ’kyllähän minua kiinnostaa, mutta kiinnostaako ketään muuta?’"

No ihan takuulla! Seuraavien kahden päivän aikana Nuken kellarissa kuullaan muun muassa seuraavia elektronisen musiikin alalajeja: skweee, tekno, funk, ambient, afro, musique concrete, ghetto house, modern soul, dubstep, hip hop, electro, syntetisaattoripop ja dub.

Kaikki te kaltaiseni lapsukaiset, jotka ette tiedä skweeen ja ambientin eroja, älkää hätäilkö. Häkkinen lupasi auliisti avata ohjelmakattauksen vaikeimpia tyylejä sanoin ja sävelin. Alla esitellyistä artisteistä tapahtumassa esiintyvät Randy Barracudan lisäksi Aaro DiCosta ja Jesse. Jukka Ruohomäki esittää perjantaisessa setissään Martti Vuorenjuuren teoksen Uljas uusi maailma (1958).

Skweee – "Skandinaavista konflikti-r’n’b:tä, synteettistä pohjoismaista funk-musiikkia."

Randy Barracuda: Vuoristotie

Ambient – "Kosmista suhinaa."

Tangerine Dream: Stratosfear

Ghetto house - "Chicago-housen ruma ja syrjäytynyt velipuoli."

Dj Deeon: Freaks

Modern soul - "Soul-musiikin 70-luvun lopussa syntynyt synteettisempi muoto. Aaron musiikki on ehkä jopa postmodern-soulia."

Aaro DiCosta: Hat 2 Yo Dome

Afro - "Valkoisen miehen afro-musiikkia. Rytmiikka on hyvin samanlaista kuin 80-luvulla Eurooppaan rantautuneen afromusiikin global fusionissa."

Jesse: Terminator

HEINI STRAND

pahki@kaleva.fi

3 KOMMENTTIA