Eläimet ansaitsevat lain suojaa

2

Nyt on syytä olla huolissaan kuinka eläinten hyvinvointilaki etenee hallituksen sote- ja maakuntalakikarusellissa. Paljon – ja aiheesta – on puhuttu ihmisten palveluista, mutta myös uusi eläinsuojelulaki on sidottu soteen ja uusien maakuntien perustamiseen. Eläinten hyvinvointilaki uhkaa jäädä sote- ja maakuntauudistusten jalkoihin.

Eilen asian tiimoilta järjestettiin eduskunnassa seminaari, jossa edustin SDP:tä. On valitettavaa, jos pitkään valmisteltu laki, joka on jo eduskunnan käsittelyssä, tyssäisi viime metreillä maakuntauudistukseen, joka tuskin etenee ennen sote-uudistusta. Kärsijöinä tässä ovat niin tuotanto-, lemmikki- kuin villieläimet, jotka ansaitsevat nykyaikaisen lain suojaa.

Eläinten hyvinvointilaki sisältää useita uudistuksia, joilla eläinten hyvinvointia parannetaan. Lakiin jäi kuitenkin valitettavan monta korjattavaa kohtaa, joihin SDP on vaatinut pitkin matkaa muutoksia.

Suurimmat epäkohdat liittyvät tuotantoeläinten kohteluun. Eläinten lajityypillisten käyttäytymistarpeiden mahdollistaminen olisi oltava lähtökohtana. Liikkuminen, kääntyminen ja makuulle sekä ylös pääseminen ovat eläimelle tärkeitä hyvinvointia ylläpitäviä käyttäytymistarpeita. Tämän vuoksi lakia tulisi muuttaa siltä osin, kun se edelleen sallii eläinten pitämisen kääntymisen estävissä rakenteissa. Tämä tulisi kieltää laissa poikkeuksetta.

Kyse on myös kansalaisten tahdosta. Tutkimusten mukaan suomalaiset haluavat suojella tuotantoeläimiä paremmin. Siksi on väärin, että parsinavetat sallitaan edelleen, kuten myös emakkojen pitäminen ahtaissa porsitushäkeissä. Tai esimerkiksi porsaiden kastrointi ilman tehokasta kivunlievitystä. Olemme vaatineet parannuksia esitykseen näiltä osin.

Suomalaiset ovat koirakansaa. Tiettyjen rotujen suosio on tuonut kuitenkin lieveilmiöitä, kuten liian pitkälle menevää jalostusta sekä pimeää pentukauppaa. Näitä epäkohtia on syytä suitsia lailla. Eläinlääkäreille tulisi säätää pakollinen ilmoitusvelvollisuus tietyistä kirurgisista toimenpiteistä, joilla korjataan perinnöllisiä epäterveitä rakennemuutoksia tai niiden seurauksia. Tällaisia ovat esimerkiksi ylähengitysteitä avartavat leikkaukset tai toistuvat keisarinleikkaukset. Rotukohtaisilla jalostusohjeilla on parannettava koirien terveyttä. Eläinten verkkokauppaa tulisi suitsia, esimerkiksi niin että myyjiltä vaaditaan tunnistautumista. Yhteistyötä Kennelliiton ja rotujärjestöjen kanssa on syytä tiivistää.

Pakollinen koirien rekisteröinti sitä vastoin on oikein hyvä edistysaskel. Pakollinen rekisteröinti tulisi ulottaa myös kissoille. Kennel-liiton mukaan tekniset valmiudet tähän ovat valmiina.

SDP haluaa palauttaa myös lakkautetun eläinsuojeluasiamiehen viran. Se perustettiin viime kaudella, mutta Sipilän hallitus lakkautti sen. Esitämme lisäksi, lain 1 pykälään kirjataan maininta eläimen itseisarvosta. Eläin on tunteva olento, eikä mikä tahansa esine.

Näillä korjauksilla laki olisi hyvä kokonaisuus ja antaisi lisää uskottavuutta suomalaiselle, vastuulliselle eläintuotannolle sekä eläintenpidolle.

On hyvä muistaa, että laki määrittää minimitason ja antaa minimiturvaa eläimille. Mutta moni tuottaja ja eläinten omistaja kohtelee eläimiä jo nyt lakia paljon paremmin. Suomessa myös noudatetaan lakeja ja direktiivejä; toisin kuin monissa muissa maissa meillä siat saavat pitää saparonsa.

Moni on kysynyt kuinka uudet vaatimukset sopivat yhteen jo ennestään kannattavuuden kanssa kamppailevan maataloustuotannon kanssa. Toimet eivät saa johtaa siihen, että tuotanto siirtyy muualle, ja Suomeen tuodaan ulkomailta heikomman hyvinvoinnin piirissä tuotettua lihaa. Siksi muutokset tulee tehdä tarvittavien siirtymäaikojen sekä tuottajille suunnattujen korotettujen hyvinvointiavustusten turvin. Eettinen tuotanto on meille vahvuus ja vientivaltti.

Meillä ihmisillä on vastuu eläinten hyvinvoinnista. Eläimet ansaitsevat lain suojaa.

JAA

2 KOMMENTTIA

  1. Tämmöinen laki eläinten suojelusta ja hoidosta tulisi valmistella kokonaan alan ammatti-ihmisten kanssa. Tarkoitan karjatilallisia, hevosyrittäjiä, kennelin pitäjiä ja eläinlääkäreitä, metsästäjiä jne. Eduskuntaan tuotuna se olisi oltava ota tai jätä muodossa. Hyvää tarkoittavat tommpelit eduskunnassa vain pilaavat lekiesityksen.

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.