Suomessa olen ihan vain Saana, Saksassa kunnioitettu rouva Kivelä

1

Suomessa sinuttelu on neutraali tapa puhutella. Teititellä tarvitsee oikeastaan vain iäkkäämpiä ihmisiä sekä presidenttiä. Saksaan päin matkatessaan voi suomalaisena kokea hämmennystä, sillä saksalaisessa kulttuurissa teittely kuuluu jokapäiväiseen kommunikaatioon ja viestintään kaikenikäisten ihmisten välillä.

Saksassa sinutellaan vain läheisiä ihmisiä

Kun Erasmus-vaihtopaikkani Saksasta varmistui, aloin saada vaihtoyliopistolta ja opiskelija-asuinsäätiöltä sähköposteja kummalliselta kuulostavalla tittelillä: sehr geehrte Frau Kivelä, joka suomennettuna on kutakuinkin kunnioitettu rouva Kivelä. Germanistiikan opiskelijana osasin sitä jo oikeastaan odottaakin, mutta kontrasti suomenkielisiin sähköposteihin, jotka alkavat usein ihan vain sanoilla Hei Saana, on valtava.

Silloin tällöin Suomessa asiakaspalvelutilanteissa särähtää pahasti korvaani, jos itseäni vanhempi virkailija teitittelee minua ‒ onneksi sitä tapahtuu kuitenkin vain suhteellisen harvoin. Saksassa puolestaan teitittely on normi: jokaista tuntematonta, niin vanhempaa kuin nuorempaa, oikeastaan kaikkia muita paitsi lapsia, tulee teititellä.

Sinuttelu kuuluu vain läheisiin ihmissuhteisiin perheen ja ystävien välille. Se tuntuu suomalaisesta alkuun kummalliselta, sillä olemme tottuneet siihen, että ainoastaan presidenttiä, kunniakkaassa tehtävässä olevia henkilöitä sekä vanhempia ihmisiä tulee teititellä (vieläpä selkeästi vanhempia ihmisiä, ettei kukaan vaan pahastuisi ikäolettamuksesta).

Suomen sinuttelukulttuuri poikkeuksellista koko Euroopan mittakaavassa

Ylen artikkelissa sinuttelua ja teitittelyä tutkineet Johanna Isosävi sekä Hanna Lappalainen kertovat, että Suomi on Ruotsin ohella puhuttelukartassa oikeastaan poikkeus koko Euroopassa. Sinuttelu saapui Suomeen 1970-luvulla, kymmenisen vuotta Ruotsin jälkeen. Siinä missä sinuttelu on neutraali tapa puhutella, tuntuu teitittely Suomessa olevan harvinaista ja siihen liittyy väistämättä kunnioitusta. Teitittely on myös tapa ottaa etäisyyttä esimerkiksi virkailijan ja asiakkaan välillä.

”Kuinka Te voitte, Herra Virtanen?” 

Saksassa ja monessa muussa Euroopan maassa teitittely ei ole suinkaan muodollista tai kankean kuuloista, vaan ongelmaton tapa lähestyä uutta ihmistä. Myös opettajaa, virkailijaa, talonmiestä, bussikuskia tai lääkäriä kuuluu teititellä. Teitittely tapahtuu kutsumalla henkilöä herraksi tai rouvaksi (Herr/Frau) sukunimen kera. Lisäksi verbimuodoissa käytetään monikon kolmatta persoonaa, ja Te (Sie) kirjoitetaan aina isolla alkukirjaimella.

Tuntuisi hassulta, jos oppilaat kutsuisivat Suomessakin opettajiaan Rouva Virtasiksi ja Herra Heikkisiksi. Suomalaisissa kouluissahan opettajat ovat useimmiten ihan vain tuttavallisesti opeja – ja hyvä niin.

Minimoi loukkaamisen riski – teitittele

Saksaan tai muuhun päin Eurooppaan matkatessaan saakin suomalaisena olla tarkkana, ettei puhutellessaan toista henkilöä vaikuta loukkaavalta tai töykeältä. Jos haluaa pelata varman päälle, on aina luontevinta aloittaa keskustelu teititellen ja odottaa itse aloitetta sinunkauppoihin.

Saana Kivelä

Germaanisen filologian opiskelija

Teksti on syntynyt opintoihin kuuluvalla suomen kielen ja viestinnän kurssilla.

JAA

1 KOMMENTTI

  1. Teitittelyyn liittyy monia käytännön seikkoja ja kuten aikoinaan Länsi-Saksassa asiaa ilmaisivat: Suomalainen puhuu hyvin saksaa, mutta noin puhuttiin 40 vuotta sitten tai noin puhutaan pysähtyneessä maailmassa, DDR:ssä. Teitittelyn avulla ihminen kuitenkin oppii kielen fraasit nopeammin kun ei tarvitse opetella niin monia muotoja sanoista / monia fraaseja ja tulee varmemmin oikein ymmärretyksi. (Liittynyt mm. Entisaikojen kauppakirjeenvaihtoon).
    Etelä-Afrikassa käytetty Buurien ”maalais”-Hollanti on siitä hauska esimerkki, kielessä kun ei ole monikko muotoja laisinkaan, tai jotain tuohon suuntaan mikäli muistan oikein.

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.