Päivät kuin unta vaan

0

Kurssin alussa annetaan tehtävä, jonka palautuspäivä häämöttää kaukaisessa tulevaisuudessa. Mitä sitä turhaan stressaamaan nyt, onhan tässä aikaa! Kohta heräätkin todellisuuteen, että h-hetki saapuu jo parin päivän päästä. Miten tässä pääsi taas käymään näin?

Kuulostaako tutulta? Tuollekin tunteelle löytyy tieteellinen termi: prokrastinaatio. Epäilyttävän kuuloinen termi tarkoittaa sanakirjan mukaan asioiden lykkäämistä, vitkastelua tai aikaansaamattomuutta.

Yksi tehokkaimmista aikakoneista tällä hetkellä on juurikin viimeinen palautuspäivä. Äkkiarvaamatta sitä havahtuu, että kuukauden päivät ovat kuluneet huomaamatta.

Vitkastelu on hyvinkin yleinen ilmiö etenkin korkeakoulumaailmassa. Monet kerrat olen opiskelijatuttaviltani kuullut, kuinka monisivuista esseetä on kirjoitettu aamuyön pikkutunneille asti, jotta se on saatu palautettua opettajan sähköpostiin aamun deadlineen mennessä. Ajattelin itsekin opiskelujen alkaessa, että tässähän on rutkasti aikaa tehdä palautettavia töitä. Kyllähän ne ehtii myöhemminkin. Miksi tehdä mitään sellaista tänään, minkä voi jättää huomisellekin?

Äkkiä tuollainen ajatusmaailma romahtaa kuin lumiukko toukokuussa. Tunnit muuttuvat päiviksi, päivät viikoiksi ja viikot kuukausiksi. Palautettava essee on hiippaillut tummana hahmona takavasemmalla, mutta sen on voinut siirtää syrjään mielenkiintoisemman vitkastelun tieltä. Päivien pudotessa almanakasta hahmo tulee pikkuhiljaa lähemmäksi, kunnes se lopulta hengittää niskassa ja vaatii tarttumaan siitä kiinni. Sitä tosiaankin takoo tietokoneen näppäimistöä kahvipannu vieressään vielä aamuviiden aikaan, että kerkeää juuri ja juuri maalilinjalle.

Miksi moista motivaatiopiikkiä pitää sitten haeskella sinne viimeisiin päiviin saakka? Järkevintähän olisi hoitaa asiat ruotuun silloin, kun niiden tekemiseen on rutkasti aikaa. Omalla kohdallani olen huomannut, että asioiden vitkastelu antaa enemmän tilaa etenkin luovalle ajattelulle. Tätäkin tekstiä olen useamman illan pyöritellyt mielessäni, ennen kuin se vasta nyt – viimeisenä palautuspäivää edeltävänä iltana – sai varsinaisen muotonsa. Viimeiseen tippaan jättämällä ajatukset ehtivät hautua päässä kunnolla, ennen kuin ne pitää lopulta kirjoittaa ylös. Viime aikoina on tehty myös tutkimuksia, jotka tukevat vitkastelun positiivisia vaikutuksia.

Sen olen kuitenkin oppinut, että viimeiseen asti vitkastelu ei toimi ainakaan puhuttaessa laajemmista esseistä. Deadlinen lähestyessä olisikin syytä käydä ajallaan tuumasta toimeen, takaraivossa kumisten Tuntemattoman sotilaan Koskelan legendaarinen lausahdus: ”Kiiru on pidettävä ajallansa, mutta hätäillen tekemällä ei tule muuta kuin kusipäitä mukuloita.”

Niko Kemppainen
historian opiskelija, Oulun yliopisto

Teksti on syntynyt opintoihin kuuluvalla suomen kielen ja viestinnän kurssilla.

JAA

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.