Miten tehdä musikaalinen lapsi?

1

Oletko itse Mozart ja pelkäät, että lapsestasi tulee korkeintaan Salieri? Eikö triangeli pysy taaperosi kädessä, tai tuottaako rytmimunakin pelkkää tuskaa? Tässä tekstissä pohdimme, miten tehdä lapsesta musikaalinen, tai onko se oikeastaan edes mahdollista.

Jotta voimme tarkastella musikaalisuutta todenmukaisesti, meidän on mentävä aivan ihmiselämän alkumetreille. Sikiö alkaa reagoimaan ulkomaailman ääniin jo viikolla 16, vaikka korvat eivät ole vielä täysin kehittyneet. Ympärillä oleva musiikki vaikuttaa meihin siis jo hyvin varhaisessa vaiheessa.

Lapsen koti- ja kasvuympäristöä pidetään merkittävimpänä tekijänä lapsen musiikin oppimisessa, eikä täysin turhaan, sillä lapsille tavanomaista mallikäyttäytymistä on matkiminen ja asioiden toistaminen havaintojen perusteella: siispä kotiympäristö, jossa on musiikkia ja laulua, herättää lapsen omaa kiinnostusta musiikkia kohtaan. Pelkkä suotuisa ja musikaalinen kasvuympäristö varhaislapsuudessa ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan myös pitkäjänteisyyttä ja omaa mielenkiintoa. (Ahonen, K. 2004.)

Vaikka musikaalisuus määritellään usein perinnölliseksi lahjakkuudeksi, on varhaiskasvatuksella oma vaikutuksensa lapsen musikaalisuuteen. Harjoitus tekee mestarin -lausahdus pätee vahvasti tässäkin aiheessa, eivätkä pelkät geenit ilman ulkoisia ärsykkeitä vaikuta tarpeeksi lapsen musikaalisuuden kehittymiseen.

Lapsen musikaalisuus on haastavaa määritellä, mutta lyhyesti sanottuna musikaalisuus ei ole vain pelkkää soitto- ja laulutaitoa, vaan musikaalisuus näkyy enemmänkin kiinnostuksena musiikkia kohtaan.

Musikaalisuus koetaan myös usein geneettisenä perintönä, jolloin ympäristön vaikutuksille ei anneta tarpeeksi sijaa. Esimerkiksi muusikkoperheen lapsi voidaan olettaa musikaalisesti lahjakkaaksi geeniensä perusteella, vaikka todennäköisesti lapsen musikaalisuus on enemmänkin sidoksissa perheessä saatuun kannustukseen ja altistukseensa: musiikkia rakastavissa perheissä musisointiin suhtaudutaan hyvin positiivisesti ja kaikenlainen soittaminen ja laulaminen on itsestäänselvyys. Jos perhe ei taas painota musiikkia tarpeeksi, lapsen musiikillinen kehitys voi jäädä heikommaksi.

Varhaiskasvatuksessa musikaalisuutta pyritään kehittämään luomalla kiinnostusta musiikkia kohtaan. On tärkeää, että musiikkikasvatus on myönteistä ja kannustavaa, jolloin into musiikkiin säilyy. Varhaiskasvatuksen musiikkikasvatuksessa keskeisenä piirteenä on soittamisen ilo, eikä niinkään juuri tietyllä tavalla soittaminen. Toisin sanoen voi ajatella, että musisoinnissa improvisointi on keskeisempää entä nuotilleen oikein soittaminen.

Useat lapset saavat ensikosketuksensa ennalta tuntemattomiin soittimiin ja musiikillisiin kulttuureihin varhaisiässä. Tämä korostaa musiikkikasvatuksen varhain aloittamisen merkitystä. Myönteinen tunne ja rakkaus musiikkia kohtaan on hyvä synnyttää ajoissa, jotta musikaalisuuden kehittämiseen tulisi mahdollisimman vähän kielteisiä vaikutuksia. Kuten on jo todettu, lasta kannattaa siis altistaa musiikille jo sikiövaiheesta lähtien.

Positiivinen pedagogiikka on käsite, joka pohjautuu positiivisen psykologian viitekehykseen. Siinä kasvattaja tarjoaa lapselle ympäristön, työkalujen ja läsnäolon avulla mahdollisuuden oppia vahvistamaan omaa hyvinvointiaan. Keskeisintä positiivisessa pedagogiikassa on kasvattajan ote, jonka tulisi keskittyä kannustavaan palautteeseen sekä ratkaisukeskeisyyteen. On myös olennaista, että kasvattaja kykenee huomioimaan lasten vahvuudet, yksilöllisyyden sekä tarpeet – tarkoituksena onkin keskittyä lapsen hyviin ominaisuuksiin ja osaamiseen eikä etsiä virheitä ja kehityksen kohteita.

Entä mitenkäs musikaalisen lapsen luominen ja tämä mainitsemamme positiivinen pedagogiikka ovat kytköksissä toisiinsa? Vastaus tähän on seuraavanlainen: kannustava ympäristö ruokkii lapsen innostusta sekä motivaatiota, kun taas liian vaativa ympäristö syö sitä. Tämän takia positiivisen pedagogiikan keinoin voidaankin tukea lapsen rakkauden syntymistä musiikkia kohtaan. Tämä itsessään tuleekin mielestämme olla musiikkikasvatuksen pääajatus täydellisyyden tavoittelun sijasta. Lehtonen, Juvonen sekä Ruismäki (2016) tiivistävätkin teoksessaan “Musiikkirajoitteisuus sukupolvien välisenä siirtotaakkana” ajatuksemme hyvin seuraaviin sanoihin: ”Vaatimus virheettömyydestä puristaa moniulotteisen musiikin ahtaaseen muottiin ja rikkoo sen luovan ainutlaatuisuuden. Tästä syystä nuotilleen laulaminen ei saisi koskaan olla musiikinopetuksen päätavoite, sillä se vie oppilaiden ilon ja kokeilunhalun ja tekee opiskelusta väkinäistä ponnistelua.”

Et siis välttämättä onnistu taikomaan lapsestasi kaltaistasi Mozartia, mutta voit kuitenkin vaikuttaa teoillasi siihen, syttyykö rakkaus musiikkia kohtaan sekä siihen, haluaako taaperosi heiluttaa rytmimunaa ja soitella triangelia vai jäävätkö ne lelulaatikkoon.

 

Niklas Alamikkelä, Alexandra Hahl, Kati Harju, Katariina Kankaanranta

Teksti on syntynyt opintoihin kuuluvalla suomen kielen ja viestinnän kurssilla.

1 KOMMENTTI

JÄTÄ VASTAUS

Kommentointi edellyttää, että JavaScriptin suoritus selaimessa on sallittu.